sunnuntaina, maaliskuuta 28, 2010

Vaara vaanii tulivuorella

Vuorilla vaeltamiseen liittyy normaalioloissakin omat - nopeasti muuttuviin olosuhteisiin, onnettomuuksiin ja jaksamiseen -liittyvät riskinsä. Tulivuoren ja jäätikön kanssa pelatessa riskit kasvavat.

Kävelyreitti Skógarista Fimmvörðuhálsille suljettiin eilen. Tuulen suunta muuttui eilen ja kävelijät saivat vastaansa tuhkaa ja höyryä. Kauempana päästöjen myrkkypitoisuus on laimeampaa, mutta purkausaukkojen liepeillä häkää, rikkiä, fluoria ja hiilidioksidia sisältävä hengitysilma voi aiheuttaa pysyviä vaurioita keuhkoihin. Erityisen vaarallisia ovat laaksot, joihin ilmaa raskaammat kaasut helposti kasautuvat. (Edit klo 12.40 Reitti on taas avattu.)

Tulivuorivaellus voi keskeytyä monestakin syystä. Sää voi oikutella. Omat voimat voivat ehtyä. Purkauksen laatu voi muuttua vaarallisemmaksi: laavan suunta voi muuttua, vesistöjen virtaukset kasvaa... jäätikön ja laavan kohtaaminen voi aiheuttaa vaarallisia räjähdyksiä.

Pelastuspartio joutui avustamaan eilen useita vaeltajia alas vuorelta. Osa autetuista oli loukkaantuneita. Toiset olivat varustautuneet retkeen puutteellisesti tai arvioineet oman kuntonsa väärin.

Viranomaisten tehtävä ei ole kadehdittava. Ihmisiä varoitettiin menemästä kraatterien pohjois- ja länsipuolelle tai laavavirtojen väliin, mutta maanmittaajat ovat nähneet alueella kulkijoita. Kaikki ovat tulivuorella omalla vastuullaan. Jos jotakin mullistavaa tapahtuu, apu ja evakuointi kohdistetaan ensisijaisesti paikallisväestöön.



Jotkut ovat sitä mieltä, että on vain ajan kysymys milloin Fimmvörðuhálsilla tapahtuu onnettomuus. Onnettomuus ei kuitenkaan välttämättä liity luonnon dramatiikkaan. Tuhannet ihmiset ovat viikonlopun kuluessa käyneet paikalla. Tähän saakka liikenne teillä on sujunut hyvin, vaikka autoja onkin paljon eivätkä kaikki tiet ole kovin hyväkuntoisia. Myös ilmatila on vilkkaasti liikennöity. Yksi lentäjä joutui eilen tekemään pakkolaskun Fimmvörðuhálsille mekaanisen vian takia, mutta kukaan ei loukkaantunut.




PS. Filminpätkät eivät liity juttuun sinänsä. Ovat aamun saldoa Youtubesta. Kannattaa katsoa jo äänienkin puolesta.



Lähteet ainakin:

RÚV: Enn ítrekað að menn gæti varúðar
RÚV: Lentu í reyk og gufumekki
RÚV: Örmagnaðist á Fimmvörðuhálsi
RÚV: Líkur á að hraunið stífli Krossá
RÚV: Bjart en kalt á Fimmvörðuhálsi
Iceland Review: Toxic Fumes at Source of Iceland Eruption
Morgunblaðið: Gönguleið á Fimmvörðuháls frá Skógum lokað
Morgunblaðið: Mikil flugumferð við gosið
Morgunblaðið: Flugóhapp á gossvæðinu

lauantaina, maaliskuuta 27, 2010

Tulivuoriretkelle

Käytännössä kaikki päiväretkien järjestäjät (mm. Iceland Excursions minkä järkkäämällä Þórsmörkin retkellä kävimme 2006)ovat tarttuneet tilaisuuteen ja ottaneet ohjelmaansa erilaisia tulivuoriretkiä.

Toiset retket on suunniteltu vähemmän rohkeiden turistimassojen liikutteluun ja tulivuorenpurkausta jäädään ihailemaan kauemmaksi. Toiset lupaavat tärinää ja jylinää mahdollisimman läheltä laavapurkauksia. Retkiä järjestetään busseilla, jeepeillä, moottorikelkoilla, helikoptereilla ja pienkoneilla. Hinta vaihtelee kuudesta kympistä kuuteen sataan euroon.



Itse pakkaisin mukaan matkapahoinvointitabletit ja bookkaisin Nordic Visitorin moottorikelkka + helikopteri -paketin. Olen keskimäärin aika mamo, mutta en voisi jättää tilaisuutta käyttämättä ja pyrkisin niin lähelle kuin minulle mahdollista.

Icelandair tarjoaa muuten tulivuorimerkeissä viikonloppupakettia Reykjavíkiin huhti-toukokuun vaihteeseen. Vieläköhän se Fimmvörðuháls jaksaa silloinkin purkautua...

No joo, realistista mahdollisuutta purkausbongailuun ei minulla tällä erää taida olla. Täytyy tyytyä muiden turistien valokuviin. Viikonlopun ennuste on niiden suhteen hyvä, koska Fimmvörðuhálsille on luvattu hienoa säätä ja turistien invaasiota.

Edit: Tässä on hieno pätkä IcelandTotalin järjestämältä turvallisemmalta tulivuoriretkeltä.

torstaina, maaliskuuta 25, 2010

Laavaa! Laavaa!

Kolme uutta webbikameraa (1, 2, 3) on käännetty kohti Eyjafjallajökullia.

Aikaisemmin tulivuoren savumerkkejä on voinut nähdä RÚV:n Hekla-kamerasta.

Kolmas kameroista ei toimi tällä hetkellä. Kaksi muuta kuvaa Eyjafjallajökullia niin, että tulivuorenpurkauksen kajo ja höyry näkyy, mutta parempaa katsottavaa ovat nämä videot...

Eilisen kirkkaampi sää suosi tulivuorikuvaajia ja tuloksena on ihan tajuttomia kuvia ja videoita:





Sillävälin Fimmvörðuhálsilla... Basalttinen laavavirta jatkaa Hrunagilin kanjonia pitkin kohti Þórsmörkiä. Sen kulkua kuvaamaan tarvitaan vielä uusi laavasana: hraunfoss, laavaputous. Sen kun pääsisi näkemään.


Lähde: Iceland Review

keskiviikkona, maaliskuuta 24, 2010

Mitä geysir on islanniksi?

Tuomas Järvelän Suomi-islanti-suomi-sanakirjan suosiollisella avustuksella keräsin vähän tulivuorisanastoa.

Neljä tapaa sanoa laavavirta:

hraunflæði
hraunstraumur
hrauná
hraunrennsli

Arvaat varmaan, että hraun on suomeksi laava. Se tarkoittaa myös laavakenttää ja esiintyy useissa islantilaisissa paikannimissä. Laavakentällä kasvaa hraungambri (tierasammal) ja se päättyy laavakentän reunaan: hraunjaðar.

Kuvan laava kuuluu taustalla näkyvälle Heklalle. Kuva on 2008 reissun satoa.



Kaksi tapaa sanoa tulivuori:

eldfjall
eldstöð

Fimmvörðuhálsin purkauksesta käytetään myös nimeä eldsprunga, tulivuoren halkeama.

Kaksi tapaa sanoa tulivuorenpurkaus:

eldgos
eldsumbrot

Ihan niinkuin Suomen kielessäkin, pelkkä gos - purkaus - riittää, kun konteksti on selvä.

Kolme ja puoli tapaa puhua kraatterista tai kalderasta:

eldgígur
eldborg
gígskál
gígur

Kun kraattereita on näin paljon niistä syntyy gígaröð, kraatterijono.

Muita tuliperäisiä sanoja:

gosbelti - tuliperäinen vyöhyke
eldvirkni - tuliperäisyys
eldvirkur - tuliperäinen

eldfjallafræði - vulkanologia
eldfjallafræðingur vulkanologi

gosberg - laavakivi
gosmöl - tefra

gosaska - vulkaaninen tuhka
öskufall - tuhkasade
öskuský - tuhkapilvi
öskusýni - tuhkanäyte

gufa - höyry

Mutta mitä on geysir islanniksi? Se on goshver.


PS. Pari verbiä sekaan: renna (virrata), melta (sulattaa).
PPS. Bonussana: hrauntjörn, laavajärvi.

tiistaina, maaliskuuta 23, 2010

Tulivuorta voi tutkia monin tavoin

USGS:n sivuilla on helppotajuinen selvitys erilaisista tavoista tarkkailla tulivuoren toimintaa. En tiedä miten tutkimusmenetelmät painottuvat Islannissa.

Tulivuorten tutkimus on osittain maanjäristysten tutkimista. Tulivuorenpurkauksen yhteydessä maa järisee magman ja vulkaanisten kaasujen hakiessa tietään kohti maanpintaa. Useimmiten tulivuorenpurkausta edeltävät maanjäristykset ovat voimakkuudeltaan 2-3 Richterin asteikolla ja esiintyvät korkeintaan 10 kilometrin syvyydessä tulivuoren alla.

Eyjafjallajökullin seismistä toimintaa voi taviskin seurailla helposti Islannin meteorologisen toimiston nettisivuilla.

Maanpinnan liikkeitä arvioidaan hyödyntäen GPS-paikannusta ja kallistusmittareita. EDM-mittareilla mitataan elektromagneettisten signaalien avulla kahden pisteen etäisyyttä toisistaan. Pisteiden suhteen muuttuminen voi paljastaa kohdan, jossa magma nousee pintaan.

Myös Eyjafjallajökullilla on käytössä GPS-paikantimia. En kuitenkaan ole löytänyt mistään reaaliaikaista tietoa paikantimien sijainneista tai niiden muuttumisesta.

Satelliitit osallistuvat tulivuorten tutkimukseen muutenkin kuin tarjoamalla tietoa sijainnin määrittämiseen. Islantilaisetkin käyttävät kaukokartoitussatelliittien (ENVISAT ASAR, TerraSAR-X) tarjoamia kuvia, joita analysoimalla voidaan havaita maanpinnan muotojen muutoksia alueella. Satelliitit (MODIS) havainnoivat myös poikkeamia maanpinnan lämpötilassa.

Luotausta hyödynnetään myös lähempänä maanpintaa. Rannikkovartiosto on kerännyt tietoa lennoillaan SAR-tutkan avulla.

Seismisen toiminnan ja maanpinnan muutosten seuraamisen lisäksi, tulivuoren toimintaa tutkitaan mittaamalla sen kaasupäästöjä eri tavoin sekä ilmasta että maaperästä. Lisäksi tutkitaan lähiseudun vesistöjen kemikaaleja.

Lisäykset ja korjaukset tähän Maallikko oppii uutta -tyypin blogientryyn ovat enemmän kuin tervetulleita. :-)

PS. Juttu on kuvitettu ihan muulla kalderalla. Askja purkautui viimeksi 1961. Kuva on meidän 2006 reissulta. Pahoinvoinnilta ei Cessnassa vältytty, mutta lähtisin uudelleen heti.

Lähteet:

USGS: How We Monitor Volcanoes
Institute of Earth Sciences: Eruption in Iceland at the Eyjafjallajökull volcanic system begins 20 March 2010
Institute of Earth Sciences: Results from observations flights over the eruption site 21 and 22 March 2010 (pdf)

Islannin höyry ja laava

Sitä samaa, sitä samaa, kuuluu Fimmvörðuhálsin purkaukselle. Alla Reutersin videokooste lounasviihteeksi. On se niin kaunis! Jos olet Islannissa, voit yrittää nähdä purkauksen Þórsmörkin tiehaarassa Fljótsdalissa. Siitä eteenpäin tie on suljettu, koska sen yli virtaavan Krossá-joen vesimassa on kasvanut sulamisvesien ansiosta.








Päivitin tohon sivuun syötteitä ja linkkejä, joita itse käytän tilannetta seuratessani. Tuota Erik Klemetin Eruptions-blogia täytyy lukea enemmänkin. Sieltä löytyy syvällisempää asiantuntemusta tulivuorikysymyksissä. Myös Wikipedian Eyjafjallajökull-sivu päivittyy tilanteen edetessä.


Lähteet:
RÚV: Forvitnir ferðamenn á ferð
Iceland Review: Volcanic Fissure in Iceland Might Be Growing

maanantaina, maaliskuuta 22, 2010

Kunka seurata tulivuoren purkausta

Uutisia tulivuorenpurkauksesta englanniksi kannattaa bongailla Iceland Review:n sekä IceNewsin sivustoilta. Islanninkielisiä lähteitäkin (vaikkapa Yleisradion nettisivuja ja Morgunblaðiðia) voi tsekkailla, jos aihe kovasti kiinnostaa. Niistä löytyvät uusimmat kuvat ja videot. Googlen kääntäjällä saa ainakin osan tekstistä käännettyä (jopa suomeksi!) niin, että vähän tietää mistä arkkelissa puhutaan. Youtubesta löytyy useitakin videoita.

Hesari repi tulivuoritilanteesta eilen lievästi ilmaistuna lööpin otsikon: Kotieläimet jäivät loukkuun ihmisten paettua tulivuorenpurkausta Islannissa. Eihän siellä tietenkään kukaan mihinkään loukkuun jäänyt. Useimmat eläimet ovat varmasti pärjänneet oikein hyvin, eivätkä ole edes huomanneet kotiväen evakkoretkeä. Lähes kaikki asukkaat pääsivät nimittäin palaamaan koteihinsa jo eilen iltalypsyn aikaan.

Isompi ongelma koskee laiduntavia eläimiä, jotka eivät pääse suojaan mahdollisilta tuhkalaskeumilta ja altistuvat huonossa tapauksessa myrkyttyneelle vedelle. Suuria tuhkalaskeumia ei toistaiseksi ole kuitenkaan havaittu. Ihmisiä on kehotettu tarkkailemaan eläintensä vedenjuontia ja mahdollisia myrkytysoireita sekä pitämään eläimet sisätiloissa, jos mahdollista.

Purkaustoiminnassa tapahtui aamulla muutos, kun tuhkapilvi kohosi halkeamasta neljän kilometrin korkeuteen. Syynä lienee vesihöyryn aiheuttama räjähdys, ei niinkään seismisen aktiivisuuden lisääntyminen. Aamun räjähdyksen jälkeen savua on tullut vähemmän, mutta viimeisimpien uutisten mukaan purkauksen voima olisi tasaisessa nousussa.

Kuten eilen mainitsinkin, tuo Fimmvörðuhálsin alue sijaitsee suositun vaellusreitin varrella. Kjartan Sigurðsson on blogissaan havainnollistanut vaellusreitin ja purkaushalkeaman suhdetta mainiosti. Linkin sivustolle löysin The Iceland Weather Reportista.

Rannikkovartiosto suunnittelee lentävänsä alueella tänään puolenpäivän aikoihin (Islannin aikaan). Uutisia ja videoita odotellessa...

Edit klo 18.40. Nyt ne päivän kuvat ja videot on nähtävissä RÚV:n sivuilla. Kuvissa näkyy hienosti miten laava on levittäytynyt lumiseen maisemaan.


Lähteet:

Islannin Yleisradio
Iceland Review: Update on Iceland Volcanic Eruption
Iceland Review: South Iceland Farmers Urged to Watch Out for Ash

sunnuntaina, maaliskuuta 21, 2010

Tulivuori purkautuu Etelä-Islannissa!

Nyt se sitten tapahtuu! Islannissa purkautuu tulivuori! Purkautuja löytyy Eyjafjallajökullin alta, läheltä Skógaria.

Jo jonkin aikaa on seurattu maanjäristysten yleistymistä (vrt. kuva oikealla) Eyjafjallajökullilla tulivuorenpurkausta uumoillen. Välillä tilanne taisi vähän rauhoittuakin, mutta yltyi uudelleen, ja viime yönä purkaukset alkoivat.

Alueen evakuointia on viimevuosina harjoiteltu ja väestön siirtäminen turvaan kolmeen evakuointikeskukseen sujui hyvin.

Suurin uhka näissä jäätikkötulivuorien purkauksissa ei suinkaan ole laava sinänsä, vaan korkean kuumuuden aiheuttama nopea jään sulaminen ja tulvavirrat (jökulhlaup). Tällähetkellä purkaus rajoittuu kuitenkin alueelle, jossa jäätä on vain vähän, eikä tulvan vaaraa toistaiseksi ole. Alue on muuten vaeltajille tuttu Fimmvörðuháls Eyjafjallajökullin ja suuremman Mýrdalsjökullin välissä.

Etelän lentokentät (Keflavíkiä myöten) on suljettu, koska purkauksen ilmoille päästämä tuhka aiheuttaa riskejä lentoliikenteelle. Tuuli puhaltaa tällä hetkellä seudulla luoteeseen, Reykjavíkiä kohti. Tuhkalaskeumia on havaittu mm. Fljótshlíðissa ja Landeyjarissa.

Islannin yleisradion Hekla-kamerassa saattaa öiseen aikaan nähdä Eyjafjallajökulin purkauksen valoja.

PS. Valokuvan jäätikkö on joko Eyjafjallajökull tai Mýrdalsjökull. Kuva on otettu Skógarin retkeilymajan liepeillä muistaakseni Eyjafjallan suuntaan.

PPS. (Edit) Ekat videot alkavat löytyä netistä (RÚV).





Lähde lähinnä: Islannin yleisradio


Lue lisää:

Volcano erupts near Eyjafjallajoekull in south Iceland
Increasing signs of activity at Eyjafjallajökull in Iceland
Eruption started at Eyjafjallajökull in Iceland
Eyjafjallajökull and Katla: restless neighbours



lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Hiljaisuuden katkaisee viisulähetys

Toivottavasti joku eksyy passiiviseen blogiimme tänään. Kannattaisi, sillä silloin ehtii vielä seurata Islannin euroviisukarsintafinaalia. Lähetyksestä voi nimittäin nauttia netissä, kun viisuportaali www.eurovision.tv lähettää sen yhtyistyössä Islannin yleisradion RÚV:n kanssa osoitteessa http://www.eurovision.tv/esctv.

Mahtavaa! Ja uskomattoman hienoa, että on facebook, jonka avulla tämä tieto saavutti minut.

Karsinta alkaa kello 20.10, eli Suomessa sitä katsotaan kymmenen jälkeen. Kisassa on mukana kuusi kilpailijaa, joista Hera Björkiä pidetään ennakkosuosikkina. Kappale on jo viime vuosilta tuttua islantilaista viisutyyliä. Mimmi vaikuttaa mukavalta.

maanantaina, lokakuuta 12, 2009

Kauppiasveljekset telkkarissa

Islantia ei Suomen telkkarissa turhan usein kuule. Muistakaas katsoa huomisen dokumenttiuusinta, joka kertoo reykjavikilaisesta pikkukaupasta (Kvartersbutiken Kjötborg, FST klo 18.30).

Mun telkkaviritykset ei taivu käännöksiin (enkä ihan vielä osaa islantia tarpeeksi...), joten näen ohjelman vasta, kun vierailen vanhempien luona seuraavan kerran (isä lupasi nauhottaa).

perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Paketti Islannista!

Mukavuudenhaluisuuttani olen aina omaksunut uusia tietoja ja taitoja mielummin osmoosin kuin opiskelun kautta. Sanojen pänttääminen, kieliopin opiskelu ja ääntämisen harjoittelu yksin tuntuu puurtamiselta ja lopputuloksen kannalta epävarmalta. Nopeasti oppikirjan kappaleiden läpikäyminen jää.

Siksi kiinnostuinkin kun törmäsin netissä artikkeliin lapsenomaisesta kieltenopiskelusta. Kaikki neurolingvistit eivät usko, että ihmisen kyky omaksua kieli opiskelematta sitä katoaa lapsuuden jälkeen. Heidän mukaansa aikuinen tekee itselleen karhunpalveluksen yrittäessään liian varhain tuottaa puhetta tai tekstiä, ja kiinnittäessään liikaa tietoista huomiota kielen rakenteisiin.

Loistavaa! Lupa olla laiska ja passiivinen! Ei tarvitse vaivautua väkertämään lauseita, joiden oikeellisuudesta on epävarma, tai muistella kielioppisääntöjä. Ei tarvitse tehdä melkein mitään! Tarvitsee vain kuunnella. Ja antaa kielelle tilaisuus. Kuuntelemisesta olen aina pitänyt. Parhaiten keskityn nimenomaan kuuntelemalla.

Mutta ketä kuuntelisin? Minulla ei tietenkään ole ketään islantilaista osoittamassa äidilliseen tyyliin ympäristöni esineitä. Kukaan ei puhu minulle islantia elävissä tilanteissa, joissa konteksti voisi auttaa minua ymmärtämään ja samalla oppimaan kieltä. Tarvitaan siis jonkinlainen kompromissi: kirja, käännös ja äänikirja.

Jotkut opiskelevat kieltä elokuvista ja kirjoista. Ajattelin kokeilla samaa (rennolla ja passiivisella, yksityiskohtiin takertumattomalla asenteella) ja tilasin Einar Már Guðmundssonin Englar alheimsinsin sekä tekstinä että äänenä - kirjailijan itsensä lukemana. Minulla olikin suomenkielinen käännös (Kaikkeuden enkelit) entuudestaan. Ajattelin kirjan sopivan opiskelutarkoitukseeni kolmesta syystä: se on sairaan hyvä romaani, se ei ole tuhottoman pitkä ja luvut ovat lyhyitä.

Tilasin kirjan sunnuntaina Bóksala stúdenta-nimisestä nettikirjakaupasta, ja nyt se on jo minulla! Kauppa on erikoistunut tarjoamaan edullisia kurssikirjoja opiskelijoille, mutta löytyy sieltä paljon muutakin kirjallisuutta. Varsin siedettävä hinta oli tilaamallani paketilla: 30,47 e postikuluineen päivineen. Kun EU:n ulkopuolelta saapuvan lähetyksen arvo on alle 45 e, ei myöskään tarvitse maksaa alvia tai tullia Suomeen.

Testataanpa ensimmäinen luku...

torstaina, heinäkuuta 16, 2009

Islanti tulee Eurooppaan!

Muistatteko kun Suomi meni Eurooppaan? Ennen Euroopan Yhteisöön liittymistä olimme se suomettunut maa Neuvostoliiton laidalla. Ai, itsenäinenkö ihan. Jaha, vuonna 1970... vai niin... (Kyseisen australialaisherran vaimo ihmetteli kykyäni tuntea hanasta valuvan veden kylmyys.)

Euroopan Unioni teki meistä eurooppalaisia. Enää ei tarvinnut tuntea olevansa ulkopuolella - ainoastaan vähän juntimpi. Jos Islannista tulee osa Euroopan Unionia, koetaanko siellä samanlainen kansallishenkinen muutos? Tarvitsevatko islantilaiset sitä edes?

Äänestin aikoinaan Suomen liittymistä vastaan, vaikkei ulkopuolelle jääminen olisikaan pelastanut Suomea uusliberalistisen maailmantalouden riepottelulta. Jos saisin päättää liittyykö Islanti, sanoisin kyllä. Ainakin jos se tarkoittaisi sitä, että lomailevien lemmikkien tuominen maahan Seyðisfjörðurin sataman kautta mahdollistuisi...

Tämän haaveen herätti Islannin päätös hakea EU-jäsenyyttä.

perjantaina, toukokuuta 22, 2009

Mukavaa Islannin reissua!

Virpi on lähdössä Islantiin! Ihan just kohta! Nostin tuolta kommenteista pätkän tähän framille. Tieto kun voi hyödyttää muitakin Islannin matkaa suunnittelevia. Kiitos, Virpi, ja kaikinpuolin antoisaa reissua!!

Halvimman majoituksen Reykjavikissa löysin majatalo Gallery Centralista, 11000 kruunua/yö kolmen hengen perhehuone (http://www.reykjavikcentral.com/index.html), ja Heimaeylta lunnimajatalosta, 9000 kruunua/yö kolmen hengen huone (http://tourist.eyjar.is/?page=guesthouse&lang=en).

Halvin pikkuauto löytyi Geysir Car Rentalilta, 180 e/4 päivää (+lisämaksuja tuomisesta, hakemisista ja lisävakuutuksista).


Omat päivitykset on jääneet, koska kuvittelin jotenkin ottavani haltuun tän talouskuvion ja pätevänä kommentoivani kaikkea mitä Islannissa tapahtuu. Hah... :-)

maanantaina, tammikuuta 26, 2009

Kuusi

Mummonkammarin Amalia haastoi meidät kertomaan kuusi asiaa. Me haastetaan Maahisentien Anukatri samaan puuhaan. Tässä meidän kuutonen:

1. Akureyri on meidän lempikaupunki Islannissa.

2. Olemme molemmat omalla panoksellamme kartuttaneet Maaritin kukkaroa 80-luvulla, kun hän päivähoiti Satua viikon. Satanen satsattiin tulevaisuuteen: Maarit osti sillä Vakoojan käsikirjan (99 mk Rinteen kirjakaupasta).

3. Olemme molemmmat opiskelleet ranskaa, portugalia, venäjää, islantia ja saksaa emmekä osaa mitään näistä kielistä.

4. Tykkäämme intialaisesta ruuasta.

5. Ollaan synnytty kesäkuissa.

6. Asumme molemmat Alppilassa, vaikka kotioviemme välillä on 610 kilometriä.

tiistaina, marraskuuta 25, 2008

Säätiedotus Islannista

The Iceland Weather Report on osoittautunut hyväksi tavaksi seurata Islannin tapahtumia. Suuri osa uutisista ja varsinkaan tunnelmista ei yllä suomenkieliseen mediaan, eikä Iceland Review tarjoa samaa henkilökohtaista perspektiiviä, vaikka Daily Life -kolumnit ovatkin käsitelleet taloustilannetta ahkerasti ja nimenomaan tavalisen kansalaisen kannalta.

Nyt kaduttaa, että islannin kielen taito on tasolla hundurin, kötturin, brúnn, bleikur... Islannin yleisradion sivuilta voisi seurata uutislähetyksiä ja muita ajankohtaisraportteja. Tässä pätkässä on kyllä katsottavaa kielipuolellekin.

Mielenosoituksissa ja kansalaistapaamisissa tuntuu olevan viikko viikolta enemmän ihmisiä. Vaaditaan puhdistuksia hallituksessa ja keskuspankissa ja äimistellään, kun kukaan ei ole ymmärtänyt jo erota. Tämän aktiivisen, vihaisenkin voiman takia haluaisin olla paikan päällä todistamassa muutosta.

There is so much fire in people, so much brilliance, skill, knowledge, articulation, clarity, sense of fairness and justice, desire for something new and wholesome and better … it has to come to pass. It just has to.

- Alda, The Iceland Weather Report

perjantaina, lokakuuta 10, 2008

Monttu auki

Enpä ikinä olisi uskonut sanovani tätä, mutta toivoisin tietäväni enemmän talouselämän koukeroista ja koukeroisista säännöistä. Minusta ainakin vaikuttaa siltä, että ollaan tultu tilanteeseen, jolloin sääntöjä ei enää olekaan. Pörssit kiinni, rahastot jäädytetty, ihmiset ulalla.

90-luvun alun lama kosketti minua lähinnä tulevaisuudennäkymät synkistämällä. Minulla tai ystävilläni ei ollut omaisuutta, joka olisi siinä rytäkässä menettänyt arvonsa. Vanhemmatkin olivat saaneet asuntolainansa maksettua 80-luvulla. Opiskelin yliopistossa, eikä minulla ollut luokkatovereita, joiden yrittäjävanhemmat olisivat päättäneet päivänsä oman käden kautta. Olin sopivan nuori, etten oikeastaan kunnolla ymmärtänyt yhteiskuntaa ravistelevaa muutosta. Pelkäsin vain sosiaaliturvan romahtamista ja olin varma, että tulisin aina olemaan työtön.

Onko Islannissa nyt käynnissä sama hämmästyttävä prosessi? Miten on mahdollista, että lama vahvisti uusliberalismia Suomessa? Eikö se pikemminkin osoittanut miten voimattomiksi ja avuttomiksi markkinatalous voi kansalaisensa jättää?

Mitä Islannissa nyt tapahtuu? Suomessa laman seurauksena työttömyys ponkaisi viiden prosentin kieppeiltä 18 prosenttiin, tuhannet ihmiset tekivät itsemurhan, perheiden pahoinvointi lisääntyi, eivätkä tulevat sukupolvet enää syntyneetkään lottovoittosuomeen. Osa sosiaaliturvaan suunnatuista lamaleikkauksista on edelleen voimassa ja vaikuttaa käytännöllisesti katsoen meidän kaikkien elämään. Monien elämän velkavankeus muutti lopullisesti.

Ekonomi Sari Rämö kertoo Helsingin Sanomien verkkoliitteessä:

Moni islantilainen on kuitenkin jo nyt teknisesti konkurssissa: lainat ovat paisuneet omaisuuden arvoa suuremmiksi. Inflaatio on kasvattanut kruunumääräisiä lainoja, mutta suurin kirous ovat valuuttalainat. Tilanteen mahdottomuudesta kertoo jotain esimerkiksi se, että valuuttaveloilla autonsa ostaneet ovat jo ilmoitelleet sanomalehdissä antavansa autonostajalle autonsa velkoineen ja miljoona kruunua kaupan päälle.


Kapitalismin kriisi on mahdollisuus havahtua ja tarkistaa arvojaan. Lama ei tuonut suomalaisille kestäviä inhimillisiä arvoja, mutta ehkä islantilaisista useampi innostuu arvostamaan vaatimattomampaa vapautta.

PS. Islanti on muuten nyt myynnissä. eBay:ssä, missäs muualla.

tiistaina, lokakuuta 07, 2008

Islanti kaupan pilkkahintaan?

En ole ainoa, jolla konkurssikypsästä Islannista lukiessa tulee mieleen kysymys: mitä tapahtuu kun valtio menee konkurssiin? Voiko sen sitten ostaa pilkkahintaan? Paljonko Islanti maksaa? No, tuskinpa minulla olisi siihen varaa, vaikka halvalla saisikin.

Siskokset puuhaavat muita projekteja, eivätkä ole oikein saaneet Laavaunelmiin vauhtia, mutta jos talousuutiset kyllästyttävät, käykää Maahisentiellä. Anukatri on Islannissa juuri nyt.

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Múm Flow'ssa

Pääkaupunkiseudun ihmiset pääsevät - jos omistavat 40 euroa - tänään nauttimaan islantilaismusiikista. Múm esiintyy nimittäin Flow-festareiden päälavalla kello 22.30.

torstaina, elokuuta 14, 2008

Tahtoo nähdä revontulia

Eräiden siskosten reipastumista odotellessa... ihailkaa Sigurdur H. Stefnissonin revontulikuvia. Islannista tietenkin.

Paras aika revontulten bongailuun on kevät- ja syyspäiväntasauksen tienoolla. Komeimmillaan ne ovat illalla yhdentoista aikoihin. Kirkas pohjoistaivas auttaa kummasti. ;-)

maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Nyt mennään. Kaikenlaista hässäkkää ehti mahtua viime tunteihinkin, kaikenlaista pakattavaa on mystisesti kadonnut ja unohtunut. Hyttysmyssy katosi muutossa, samoin lippis. Eräs unohti uimapuvun ja makuupussin.

Jännittää.

tiistaina, kesäkuuta 24, 2008

Muista pipo, kaulahuivi ja käsineet

Pohjois-Islantiin on viikonlopulle luvattu lumisateita. Näitä ennustaa AccuWeather, joka povaa Akureyri-päiväksemme ukkosta.

Olinkin autuaasti unohtanut, että pipo tuli viimeksikin tarpeeseen. Jos nyt ei muuten niin valaita bongatessa ja jäisellä laguunilla risteillessä.

tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

Garðskagin majakat



Lähestyvän Islannin reissun kunniaksi sarja muistoja edelliseltä reissulta 2 vuotta sitten...

Kauaa emme malttaneet Njarðvíkissa pyöriä vaan lähdimme Garðskagin suuntaan katsastamaan Reykjanesin karuja maisemia ja majakoita sekä bongailemaan itsetuhoisesti tielle syöksyviä lokkeja.

Paras aika lintubongailuun Garðskagissa on huhti-toukokuu ja syys-lokakuu. Näin kesäkuussakin paikka vaikutti amatöörin silmään varsin kiintoisalta. Paljon vieraita lintuääniä, jotka tulisivat kyllä Islannin matkan aikana tutummiksi.

Garðskagissa on kaksi majakkaa. Vanhempi on 1800-luvun lopulta ja kuvan uudempi vuodelta 1944. Tasaisen harmaa taivas on kuvassa korvattu myöhemmin toisaalla Islannissa kuvatulla tavaalla.

Islannissa on muutama muukin majakka ja se on oikein hyvä kohde majakkaentusiasteille. Islannin majakkaseura kertoo toiminnastaan myös suomeksi!

Ensivaikutelma Islannista oli karu, harmaa ja laakea. Islanti haisi - levälle ja rikille. Islanti oli kuitenkin jotakin niin erilaista, että ensimmäisen päivän mp3:lla nauhoitetut raportit kuulostavat innostuneilta ja viimeinen ennen nukkumaanmenoa väsyneeltä, mutta onnelliselta.

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

Pää räjähtää

Sigur Rósin uusi albumi ilmestyy 23. päivä. MP3 versiot voi ladata netistä jo tänään.

Mikä parasta kaltaiselleni rajatapaukselle, joka ei oikein osaa päättää onko Sigur Rós eteerisen nerokasta vai ärsyttävällä tavalla levottomuutta aiheuttavaa sekavaa musisointia, koko levyn voi kuunnella yhtyeen saitilla ilmaiseksi.

Levyn avausraidan, Gobbledigookin, saa ihan omaan ämpäriin asti - ken tahtoo. Oma pää tuppaa jotenkin menemään solmuun ja räjähtämään joistakin Sigureista ja tämä on juuri niitä. Toisen biisin kohdalla helpottaa ja kolmannen vielä enemmän... Huuh.

Ei tämä ainakaan yhdentekevää pintaliitopoppista ole.

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Islanti-mainontaa mainonnassa

Mainos jossa tyyppi keittää riisiä geysirissä on minusta hauska, vaikka hauskuutta sävyttääkin tieto siitä miten upeita geysireitä on saatu ikuisiksi ajoiksi sammumaan, kun turistit ovat viskoneet niihin kolikoita ja muuta pikkuroinaa, ja paikalliset keinotekoisesti edesauttaneet vedenpurkauksia.

Ei siis kuitenkaan mennä kokeilemaan hommaa itse. Ei vaikka aiheesta on tehty myös kotikutoinen mainosversio.

Ylikansallisen riisin sivuilla voi voittaa matkan Islantiin. Myös Eirikuva arpoo Islannin matkaa. Islanti onkin ollut monien matkakilpailujen kohdemaa viime aikoina. Icelandair taitaa kampanjoida.

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Lauantaina nähdään!

Jee! Islanti selviytyi lauantain Euroviisu-finaaliin! Viimeksi maa pääsi kisaamaan voitosta vuonna 2004, jolloin Jóunsi sijoittui mielestäni vähän aneemisella balladillaan yhdeksänneksitoista.

Eurobandið esiintyi iloisesti ja raikkaasti, laulun sanomaa syleillen. Mielestäni kiva viisu, ja kun annetaan vähän ulkomusiikillistenkin syiden vaikuttaa, minä tekstaan lauantaina ääneni Islannille.

Äänestysohjeet löydät Ylen sivuilta. Islantia voit äänestää joko soittamalla numeroon 0700 717 11 tai tekstaamalla ESC11 numeroon 17132.

Islanti esiintyy finaalissa yhdentenätoista ja antaa äänensä kuudentenatoista. Viime vuosina Islannilta on herunut kovia pisteitä Suomelle. Saas nähdä miten tänä vuonna käy.

Tämänvuotisesta, englanniksi esitettävästä kilpakappaleesta löytyy muuten Islannin kielinenkin versio: Fullkomið líf


Lähde: esctoday.com


torstaina, toukokuuta 22, 2008

Islanti finaaliin!

Muistattehan, että tänään klo 22 TV2:lla televisioitavan Euroviisujen toisen semifinaalin aloittaa Islanti!

Islanti vetoaa äänestäjiin. Fridrik Omar and Regina Osk eivät ole mitä tahansa viisuyrittäjiä, vaan ihka oikeita Euroviisu-faneja. Eikö olisikin reilua antaa äänensä Islannille ja toteuttaa Eurobandiðin ultimaalinen unelma Euroviisu-voitosta!

Jos pyyteetön motiivi ei vielä saa tekstaamaan Islannin kilpailunumeroa, tässäpä lyömätön argumentti:
Wouldn't you want to visit Iceland for the 2009 Eurovision Song Contest?

Eurobandiðin MySpacesta löytyy paitsi Islannin tämän vuoden ehdokas, myös viisukovereita. Toivottavasti finaalipaikka tänään irtoaa - me suomalaisethan emme voi asiaan vaikuttaa, koska oma ehdokkaamme ei ole tänään mukana, vaan varmisti jatkopaikkansa jo tiistaina.

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Islanti on suosikki!

Oma euroviisusuosikkini ei ole vielä selvillä, mutta aktiivisemmat oululaiset euroviisuilijat ovat valinneet omansa. Se on Islanti!

Islannin viisuehdokas on Eurobandið-kokoonpanon ysäriteknohumppa This is my life ja pakko myöntää, että hyvin se alkaa pompututtamaan. Luulisi että tarttuva, iloisenhaikea kappale maistuu ainakin Euroviisu-bilettäjille viisuhuuman taustamusiikiksi. Sitä on hyvä kuorossa laulaakin.

Pisteet Islannille ainakin viimevuosien monipuolisista viisuvalinnoista!

sunnuntaina, huhtikuuta 20, 2008

Islanti Brysselissä

Olen menossa piipahtamaan Brysselissä parin viikon kuluttua, ja kyllä kannattaakin, sillä tänä keväänä siellä on myös Islanti.

Brysseliläinen taidekeskus Bozar isännöi Iceland on the Edge -festivaalia, jonka kärrää islantilaista taidetta - ainakin elokuvaa, musiikkia, kuvataidetta, tanssia, teatteria - belgialaisten ihmeteltäväksi helmikuun lopusta kesäkuun puoliväliin.

Oikeastaan juuri minun aikatauluuni sopivia tapahtumia ei ole tarjolla, mutta onneksi on Skál-näyttely, joka keskittyy esittelemään islantilaisia juomasarvia. Samalla voisi vilaista myös näyttelyä, joka esittelee uutta islantilaista arkkitehtuuria - nimittäin Reykjavíkiin rakennettavaa konserttikeskusta.

Bozar eli Palais des Beaux-arts (Rue Ravenstein 23) sijaitsee Sablonin kaupunginosassa, siellä missä taidetta ja museoita riittää muutenkin. Ainakin Islanti-aiheiset näyttelyt ovat ilmaisia.

perjantaina, huhtikuuta 18, 2008

88% islantilaisista surffaa

Netti on ihana! Lieveilmiöistä ja ruuturiippuvuusriskistä huolimatta, Internet on ehkä parasta mitä 90-luku elämiimme toi. Tietoa, neuvoja ja tukea riittää (viimeisin aluevaltaukseni: YouTuben virkkausvideot). Viihdettä, mahdollisuuksia, kontakteja...

Maailma on pienentynyt ihan sikana! Tiedän mitä maitolitra maksaa Lontoossa, millaisia retkeilymajoja löytyy Glebe Point Roadilta Sydneyssä, kuka järjestää pienkonelentoja Mývatnin alueella ja millaisia koirasafarimahdollisuuksia löytyy Alaskasta. Ja mikä parasta kaikki ystävät ovat Skypen ja sähköpostin ulottuvilla olivatpa he kuinka kaukana tahansa. Valokuvat ja videonpätkät siirtyvät toiselle puolelle maapalloa samalla kuin naapuriinkin.

Eipä siis ihme että syrjäisen Islannin asukkaista 88% surffaavat Netissä säännöllisesti. Suomalaiset tulivat eurooppalaisvertailussa toiseksi (81%).

lauantaina, maaliskuuta 29, 2008

Taas reitistä

Isoja muutoksia kesän reittiin ei ole tullut, mutta Reykhólarissa emme yövy: otin hostelliin uudelleen yhteyttsä, kun en saanut ensimmäiseen viestiini vastausta, ja kävi ilmi, että paikka on täynnä.

Se tuskin haittaa, sillä myös Bildudalur sopii yöpaikaksi aivan hyvin. Puolentoista tunnin ajon päässä sijaitsee Látrabjargin maailman suurimmat lintukalliot. Sinne siis valokuvaamaan! Ennen omia kuvia, voi maisemia ihastella esimerkiksi luontokuvaaja Daniel Bergmannin sivuilla.

Onni, että tällä reissulla minullakin on digijärkkäri. Lintuja kuvatessa nimittäin filmiä kuluu, eikä koskaan voi olla varma onnistuiko...

torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Nimensä veroinen

Uutinen on jo reilun parin viikon ikäinen, mutta kuva on edelleen kaunis ja näkemisen arvoinen: Islanti lumen peitossa.

tiistaina, maaliskuuta 18, 2008

Eiríkur Hauksson FST:llä

Jos missasit Eiríkur Haukssonin FST:n eilisessä Allt ljus på-ohjelmassa, ehdit vielä tsekata sen iltapäivän uusinnassa tai Yle Arenalta.

Hauksson bändeineen edusti Islantia viime vuoden euroviisuissa Helsingissä. Itse dissasin sen alunperin liian mahtipontisena heviballaadina, mutta paikanpäällä se upposi ihan täysillä ja olisi mielestäni ansainnut jatkopaikan finaalissakin.

maanantaina, maaliskuuta 10, 2008

Islannin aalloilla

Se onnistuu Islannissakin. Surffaaminen nimittäin. Luin asiasta vastikään artikkelin ja todellakin - siellähän on aaltoja, ja eikös se niin ole, että missä aallot, siellä lainelautailijat.

Törmäsin viikonloppuna tv-ohjelmaan, jossa "pojat" olivat lähteneet jäljittämään Islannin surffausmahdollisuuksia. Maisemat olivat tuttuja ja oli hetken kiva katsoa miten matka eteni pitkin kapenevaa A1:stä.

Homma alkoi kuitenkin tuntua hiukan naurettavalta, kun äijät kantelivat lautojaan "matkalla surffaamaan" "luonnon keskellä" Skógarin retkeilymajan pihalla. - Kuva luonnollisestikin strategisesti rajattuna. Paikalla käyneenä olisin voinut miehille kertoa, ettei se ranta ihan siinä ole.

Päätyivät sitten märkäpuvuissaan Skógafossin alle kiljumaan. Kivahan tuota olisi tietenkin kokeilla.

Lisää poseerausta laudat kainalossa, kauniita islantilaismaisemia, keskinkertaista lumilautailuherkistelyä... Kaikesta yritettiin tehdä mahdollisimman extremeä, mutta kun ei se ollut. Yleisellä äijä-älämölöllä edettiin vaan tavallisia turistireittejä ja yritettiin teeskennellä jotakin muuta.

Sanokaa huumorintajuttomaksi tosikoksi, mutta mua vaan ei viihdytä kolmekymppisten miesten ikinuori koohkaus tai ympäristöstä piittaamaton jäkäläsota. Jotakin ideaakin sais löytyä. Seikkailudokumentti alkoi vaikuttaa vähän liikaa jätkäporukan machokotivideolta ja vähän liian vähän aidolta matkadokumentilta tai todelliselta seikkailulta. Jos harrastaisin surffausta, olisin pätkän perusteella pettynyt.

Tylsistyin enkä jaksanut katsoa ohjelmaa loppuun. Ehkäpä miehet pääsivät lopulta jonnekin surfaamaankin. Joku joskus on ainakin päässyt.

Jos itse kiinnostuit Islannin lainelautailumahdollisuuksista, tsekkaile aaltotilanne vaikkapa täältä.

torstaina, maaliskuuta 06, 2008

Leirikoulussa Islannissa

Hyökkälän koululaiset on parhaillaan Islannissa.

Pitäisikö laittaa tähän tällainen kitkerän tädin alahuomautus, että kun minä olin nuori ja kutosluokkalainen, pääsimme päivän luokkaretkelle parin sadan kilometrin päähän isoon kaupunkiin, Ouluun... ;-)

tiistaina, maaliskuuta 04, 2008

Vintage-suklaata

Islannin suurin ulkomaalaisryhmä ovat Puolalaiset. Yli 2% maan asukkaista on syntynyt Puolassa.

Islannilla ja Puolalla on ollut erityinen side jo sosialistisella ajalla. Bilateraalisen kauppasuhteen ansiosta eristyneen Islannin suklaapulan piinaamille kansalaisille tuotiin jo 50-luvulla puolalaista Prince Polo-suklaata. Sukupolvi toisensa jälkeen on siis tottunut nauttimaan suklaansa puolalaisena, ja vaikkei Prince Pololla enää vanhaa monopoliasemaansa olekaan, on se edelleen suklaapatukoiden markkinajohtaja Islannissa.

Prince Polo on islantilaisille niin tärkeä instituutio, että sen kulttuurisen merkityksen oppii myös suomalaisella Islannin kielen kurssilla. Satu tiesi siis johdattaa meidät tämän kansainvälisen kulinaarinautinnon lähteille, ja Puolassa asuva veljemme lennätti kassillisen suklaata jouluksi Suomeen. Itse pidin kookosversiosta kovastikin. Se ei toki ole se Aito ja Oikea Prince Polo.

Itseasiassa aidon ja oikean Prince Polo-suklaapatukan haltuun saaminen voi olla jo vähän vaikeaa. Pakkausmateriaali kun on menty muuttamaan muoviseen, jossa suklaa pysyy mukavan tuoreena. Islantilaiset kaipaavat paperikääreessä näivettyneitä ja valkoisiksi vanhentuneita Polojaan.

Minullapa on parin vuoden takainen Prince Polo-patukka, joka jäi reppuni taskuun LOT:n lennolla Varsovasta Poznaniin. Oletteko nyt kateellisia islantilaiset? ;-)

Lähteet:
Statistcs Iceland
Iceland Review Online

lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Superlauantai

Tänään, superlauantaina, valitaan eri puolella Eurooppaa edustajia euroviisuihin - myös Islannissa. Islannin kansallisen kilpailun finaalikappaleisiin voi tutustua Esctoday-sivuilla, josta löytyvät myös jo aiemmin karsiutuneet biisit. Kiinnostavaa on, että aika moni kilpailukappaleista esitetään islanniksi. Mukana on myös hassu bändi Baggalútur, joka on tullut minulle tutuksi islannin kurssin käännöstehtävistä. Pikaisen kuuntelukierroksen jälkeen kivoimmalta kuulostaa kuitenkin Ragnheiður Gröndalin Don't wake me up.

Karsinnan raskaammasta puolesta vastaa Dr. Spockin omituinen Hvar ert þú?, jossa kuulen aavistuksen Faith no moren ja Mike Pattonin vaikutusta. Biisi on niin outo, että sopisi kyllä hyvin virkistämään viisuja. Sen lähettäminen olisi Islannilta rohkea mutta kunnioitettava veto. Onneksi muistamme, ettei maalta ole aiemminkaan viisuissa rohkeutta puuttunut.

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Reitti

Äiti on kaipaillut tietoa reitistä, joten tässä tulee. Näillä mennään, ainoastaan Reykhólar ei ole vielä vastannut. Mulla on islannissa läksynä kirjeen kirjoittaminen, joten voin yrittää lähestyä uudestaan islanniksi, hih.

Njardvik 30.6.
Laugarvatn 1.7. (lähellä Geysir, Thingvellir ja Gullfoss)
Hrauneyjar 2.7. (Hekla ja Landmannalaugar)
Hrauneyjar 3.7.
Mývatn 4.7.
Mývatn 5.7.
Akureyri 6.7. (Islannin ihanin kaupunki)
Ósar 7.7. (lintuja ja hylkeitä)
Korpudalur 8.7. (lähellä Ísafjörður ja Flateyri)
Reykhólar 9.7.
Grundarfjördur 10.7. (Snæfellsnes)
Reykjavik 11.7.
Reykjavik 12.7.
Reykjavik 13.7.

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Hyvällä tuurilla jäätikölle

Voi kiitos pokaalista, Pompon odottaja! On hassu kunnia päästä jonkun hyvän mielen listalle, kun päivitystahtimme on ollut niin huima. Lukijakunta on muutenkin jäänyt abstraktiksi (niin onko sitä?), että oli tosi kiva kuulla, että joku vieraskin on eksynyt blogiimme! :-)

Tulevaisuudessa jonkun saa hyvälle mielelle tämän kilpailun voittaminen.

lauantaina, joulukuuta 29, 2007

Hrauneyjar

Hrauneyjarin majatalosta vastattiin, joten nyt on sitten bookattu majoitus Landmannalaugarin alueella. Hrauneyjarin valitsin sillä perusteella, että se on varsin lähellä useita nähtävyyksiä ja siellä voi nukkua omissa huoneissa. Vaikka huoneen jakaminen muiden kanssa on ihan ookoo, selvitään tällaisella perhematkalla vähemmällä stressillä, jos saadaan levittäytyä ja sählätä rauhassa. Hinta makuupussimajoituksesta on ihan kohtuullinen: kahden hengen huone maksaa 4800 iskiä eli noin 55 euroa.

Hrauneyjarissa vietetään reissun 3. ja 4. yö. En usko, että seudulta on mikään kova hoppu pois. Luulen, että meitä kiinnostaa Landmannalaugarin ja pienten patikoiden lisäksi Hekla. Issikkaratsastuskin olisi kai mahdollista...


perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Värisanoja islanniksi

Tää ei nyt varsinaisesti ole sitä Satun kaipaamaa turistisanastoa, mutta törmäsin saittiin, jossa oli listattu värisanoja islanniksi. Sivusto oli muutenkin kaunis ja kiintoisa.

torstaina, joulukuuta 27, 2007

Ensi kesän Islanti

Aikataulu on nyt kai aika lailla lyöty lukkoon. Matkaan lähdetään 30. kesäkuuta, ja paluu on siitä kahden viikon kuluttua. Paljastui, että konkkaronkalla on sukukokous tulomaanantaita seuraavana viikonloppuna, että saa nyt nähdä jääkö kokoukset omalta osaltani kokoustamatta.

Tuntuu hyvältä, että muut lähtijät - äiti, isä ja Maarit - ovat valmiita ottamaan vastaan reittisaneluni. Nyt pitää vaan käydä jo tehdyt suunnitelmat muutamaan kertaan läpi ja alkaa varailla yöpaikkoja. Ei sillä oikeastaan muuten ole mikään kiire, mutta Reykjavíkin pää on hyvä varmistaa jo pian. Muutenkin minusta on mukava huolehtia, että majapaikat on tosi ajoissa varmistettu. Jos hostellit jostain syystä täyttyvät (vaikka amerikkalaisella partiolaisporukalla), pitää tehdä jo muutoksia suunnitelmiin. Niin, tai varautua avaamaan lompakkoa enemmän.

Syksyn olen opiskellut islantia, ja kurssiporukkamme jatkaa vielä keväälläkin. Kannattaisi varmaankin alkaa panostaa hommaan enemmän ja ottaa haltuun turistisanastoa.

sunnuntaina, marraskuuta 04, 2007

Ensimmäiset silmäykset Islantiin

Sen kunniaksi, että ensi kesän Islannin reissusta on tehty optimistinen kyllä rahoitus jotenkin suttaantuu - periaatepäätös: ensimmäiset kuvat Islannista kesältä 2006.

Matkalta odotimme ennen kaikkea stressitöntä kauneutta ja leppoisaa, mamareille sopivaa rentoa seikkailua. Odotimme, että Islanti olisi jotenkin erilainen ja täyttäisi mielen - ja niinhän siinä kävi. Jopa siinä määrin, että Islannille raivautui sieltä ihan ikioma sopukka.

Ensimmäiset silmäykset Islannin maankamaralle luotiin lentokoneesta hyvää onnea kiitellen: pilvet eivät olleet peittäneet koko saarta. Vatnajökull oli suuri ja valkoinen, veden ja jään maalaama maisema outo. Laavavuorten piikit pistivät silmään.

Mutta sattuiko alempaan kuvaan Jökulsárlón - lohjenneiden jäävuorten palasten täplittämä laguuni, jolla vierailimme vähän myöhemmin?

lauantaina, elokuuta 25, 2007

Islantia Kaisaniemessä

Eilinen islantilainen ilta oli ihana! Olo oli kuin ulkomailla: kovasti puhuttiin islantia enkä tietenkään yhtään ymmärtänyt. Se kuitenkin muuttuu, koska bongasin kirjaston seinältä koulutuksen:

Isländska Grundkurs i isländska (35€/termin)
Kursens mål är att ge grundläggande muntlig och skriftlig språkfärdighet i isländska samt att få viss kunskap om hur isländskan är uppbyggd. Vi över isländskt uttal, gör samtalsövningar och läser lätta texter på isländska. Undervisningsspråket är svenska och (om nödvändigt) engelska. Undervisningsmaterial från läraren. Torsdagar 18.00-19.45 på Nifin.

Hugleikur Dagsson on muuten ihana!

sunnuntaina, elokuuta 05, 2007

Islantilainen ilta

Tällaisen tilaisuuden bongasin juuri Nifinin sivuilta:



24.8 Taiteiden yö
Islantilainen ilta Nifinin kirjastossa
Klo 18 Näyttelyn avajaiset:
Hulda Leifsdóttirin näyttely Hiljaisuus on valkoinen
Klo 19 Haastateltavana kirjailija Hugleikur Dagsson
Kirjasto on avoinna klo 21.00 asti
Tuo Dagsson on sarjakuvateoksen Saako tälle edes nauraa? takana.

tiistaina, heinäkuuta 31, 2007

Islantia telkussa

Tänään SVT1:llä klo 18.00 (meidän aikaa): Runt omkring på Island.

Valitettavasti vaikuttais olevan sarja, joka on päässyt jo puoleen välin...

perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Tunnen olevani taas elementissäni, olen nimittäin tehnyt uutta reittisuunnitelmaa. Kesän 2008 reitti menee uusiksi, koska äiti ja isä otetaan mukaan. Haluan säästää Färsaaret ja huimat laivamatkat myöyhempiin matkoihin. Tässä siis yöpaikat, jotka antavat vihiä reitistä. Päivittelen tätä sivua myöhemmin.

1. päivä (maanantai)
Yöpaikka: Njarðvík
Lentojen aikataulusta riippuen ei välttämättä ole kovin paljon aikaa seikkailla laavakentillä. Jos aikaa sattuu kuitenkin olemaan, voi matkapölyt huuhtoa Blue Lagoonin kylvyissä.

2. päivä (tiistai)
Yöpaikka: Laugarvatn
Tiistai- ja keskiviikkopäiville sattuvat ne kolme suurta nähtävyyttä, jotka ovat varsin lähellä Laugarvatnin hostellia. Meille Geysir, Gullfoss ja Thingvellirin kansallispuisto ovat jo tuttuja, mutta kannattaa niitä käydä katsomassa uudestaankin.

3. päivä (keskiviikko)
Landmannalaugar

4. päivä (torstai)
Landmannalaugar

5. päivä (perjantai)
Mývatn

6. päivä (lauantai)
Mývatn

7. päivä (sunnuntai)
Yöpaikka: Akureyri

8. päivä (maanantai)
Yöpaikka: Ósar

9. päivä (tiistai)
Yöpaikka: Korpudalur

10. päivä (keskiviikko)
Yöpaikka: Reykhólar

11. päivä (torstai)
Yöpaikka: Grundarfjörður

12. päivä (perjantai)
Yöpaikka: Reykjavík

13. päivä (lauantai)
Yöpaikka: Reykjavík

14. päivä (sunnuntai)
Yöpaikka: Reykjavík

maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Sielujen sympatiaa

Euroviisut ovat ohi. Opiskelijapojat olivat sitä mieltä, että Islannin pisteet kertoneen tytön hymy oli ihqu, mulle ei jäänyt mieleen.

Suomalaisten ja islantilaisten sielut kohtasivat euroviisuissa. Se oli nimittäin Islanti, joka tykkäsi Hannasta kahdentoista pisteen verran. Suomi taas antoi semifinaalissa Islannin Eirikurille 12 pistettä, samoilla linjoilla olivat Ruotsi, Norja, Tanska ja Unkari. Eirikurin Valentine Lost paranee koko ajan. Vähitellen alan tykätä kappaleesta. Mutta sellaisena suomalaisena itseäni pidänkin, lämpenen hitaasti.

torstaina, huhtikuuta 19, 2007

Valosta valoon

Vígdis Grímsdóttir on selvästi luetuin islantilaiskirjailija meidän perheessä. Eikä syyttä, ainakaan jos tarttuu teokseen Valosta valoon, jonka Johnny Kniga on julkaissut vuonna 2004. Minulle tämä oli selvästi paras Vígdis. Teos piti pihdeissään ja jätti kaipuun. Onneksi kyseessä on trilogian ensimmäinen osa, joten jatkoakin seuraa (Sydän, kuu ja sinilinnut on saman kustantamon tuotantoa).

Valosta valoon -teoksen keskiössä on Rósa, jonka kasvamista ja vanhenemista lukija saa seurata. Siinä mielessä kyseessä ei ole mikään perinteinen kasvutarina, että Rósa on jo lapsena hyvin vastuuntuntoinen ja ymmärtäväinen. Hänessä on jotain aikuista, tuntuu oikeastaan siltä, että omat tunteet ja tarpeet jäävät syrjään, kun tyttö keskittyy ymmärtämään toisten - etenkin isänsä - ratkaisuja. Toisaalta kasvaessaankin Rósa säilyttää lapsenomaisen vilpittömyytensä.

Valosta valoon kertoo onnen etsinnästä ja unelman seuraamisesta. Erilaista kirjan maailmassa on se, että haaveidensa perässä kulkeminen on niin hyväksyttyä. Teoksessa elämä näyttäytyy kummallisessa ristivalotuksessa: samanaikaisesti kaikki on mutkatonta ja monimutkaista.

lauantaina, huhtikuuta 07, 2007

Antti Tuuri

Antti Tuuri on suomen virallinen Islannin-rakastaja. Vuonna 1980 alkaneesta rakkaudestaan hän kertoo teoksessaan Suuri pieni maa, muita rakkauden hedelmiä ovat hänen onnistuneet saagakäännöksensä, joita on ilmestynyt ihan viime vuosiin saakka. Ainakin Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja -kokoelma oli oikein miellyttävä lukukokemus.

Pitäisi opiskella sitä islannin kieltä, että ymmärtäisi, mitä Tuurista Islannissa kerrotaan. Google nimittäin löytää kaikenlaista. Islanti on suhtautunut lämpimästi ihailijaansa. Tuuri sai vuonna 1983 Islannin Haukan ritarikunnan ristin.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Islantia opiskelemaan!

Islantia Islannissa. Vielä ehtii ilmoittautua, jos tilaa vain löytyy. Lapin kesäyliopistosta löytyy muitakin kohdemaissa järjestettäviä kielikursseja. Täytyypä pitää mielessä tulevia kesiä ajatellen...

keskiviikkona, maaliskuuta 21, 2007

Rokki on kansanmusiikin vastakohta

Totta kai minun piti mennä kokeilemaan Ylen Viisukonetta. Kysymykset olivat niin ylimalkaisia ja vastausmahdollisuudet rajallisia, ettei tulokseen voi suhtatua ollenkaan vakavasti, kun ei oikein edes iloisella leikkimielellä.

Sattui nyt kuitenkin niin, että Suomi ja Islanti jakoivat viimeisen sijan minulle generoituneella listalla. Suomen viisu on mielestäni oikein hyvä, vaikka olisinkin kaivannut mittavampaa c-osaa. Islannin kipale on harmiton aikuisrockballadi. Meatloafin aneeminen haamu. Huonompiakin balladeja on toki kuultu, mutta parasta on silti video.

Ehkä rokki on kansanmusiikin vastakohta. Valitsin nimittäin viisukoneessa, että ideaalibiisi on kansanmusiikkia.

maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Hiljaista unelmointia

Vähään aikaan ei ole Laavaunelmissa puhuttu ääneen, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mieli olisi kaivannut kaukaiseen saareen. Asiaakin olisi ollut, muttei energiaa kirjoitella. Siispä lyhyt koonti ajatuksista on paikallaan.

Islanti on ollut kovasti esillä mediassa. Islantilaiset ostaa Suomea, mikä tuntuu hassulta. Ylipäänsä on paskaa, että suomalaisyritykset valuvat ulkomaisiin käsiin, mutta tunnepuolella en osaa suhtautua islantilaisiin kovin negatiivisesti. Tiedän kyllä, että islantilainen bisnesmaailma tuntuu on ihan yhtä kylmää ja julmaa kuin muuallakin. Kuvittelin muuten, että se niiden talouskupla olisi jo puhjennut vuosi sitten, kun kruunun kurssikin laski kovaa vauhtia, mutta ilmeisesti meno on aika kuuma edelleen.

Myös matkailupuolella Islannista kirjoitellaan edelleen. Uusimmassa Gloriassa oli juttu, joka antoi Islannista aika vieraan kuvan. Islannille on sadellut matkailupalkintoja, viimeksi kai tuli Finnish Travel Quality Award. Palkinnot pitävät matkailumaata pinnalla. Jostain syystä en kuitenkaan saa kiinni lehtijuttujen Islannista. Ehkä se johtuu siitä, että yksityisillä kokemuksilla on vaikea myydä: Koe Islannin tila! Tanssi yksinäsi laavakentillä kuin hullu! Islanti - joka päivä suklaalakua! Unohda raha, osta kokemuksia Islannissa! Oletko hitaasti lämpeävä introvertti? Tule Islantiin, täällä sinulla on aikaa ja tilaa lämmetä.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Lue Vigdístä!

Heti Z:n jälkeen en jäänyt kiinni Nimeni on Ísbjörg. Olen Leijona. -romaaniin. Niinpä jätin sen hetkeksi rauhaan ja palasin tekstiin myöhemmin. Loppujen lopuksi koukutuin niin, etten eilen malttanut mennä nukkumaan ennen kuin olin lukenut kirjan loppuun.

Satu on kirjoittanut kertomuksesta enemmänkin. Riittänee että totean oman subjektiivisen mielipiteeni myötä, että Vigdís Grímsdóttiria kannattaa lukea.

En pitänyt vangitun Ísbgörgin itsetietoisuudesta ja varmuudesta hänen tulkitessaan Péturia ja ennustaessaan tulevaa. Se ärsytti minua tavattomasti, eikä nykyhetken Ísbjörg kiehtonut ollenkaan samalla tavalla kuin takaumien kummallinen lapsi ja hänen kokemuksensa. Se sitten ihmetyttikin raadollisella luontevuudellaan niin paljon, että lukukokemus jäi isosti plussan puolelle.

sunnuntaina, tammikuuta 28, 2007

Viikingit valloittivat!

Mauri Kunnas on mahtava. Kalevalan ystävänä Koirien Kalevala on tietysti ollut minulle rakas ilmestymisestään saakka. Seitsemän koiraveljestä kuuluu tietysti myös minun lukemistooni. Enpä osannut koskaan toivoa, että Kunnas tarttuisi islantilaisittainkin mielenkiintoiseen aiheeseen ennen kuin oikeasti näin teoksen Viikingit tulevat!

Viikingit tulevat maalaa maiseman Pohjolasta tuhannen vuoden takaa. Maisemaa värittävät Kunnakselle tyypilliset yksityiskohtaiset kuvat, joiden tutkimiseen on mukava käyttää aikaa. Kuvitukseen on paneuduttu: jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan ja huolellisesti. Ne paitsi kuvittavat kertomuksia myös rakentavat kokonaiskuvaa viikinkien tavoista ja uskonnosta tuhat vuotta sitten. Ainoa miinus tulee Skandinavia-keskeisyydestä: Islantia enemmän!

Kiittää täytyy myös paneutumisesta tarinoihin. Teos koostuu useista lyhyistä kertomuksista, jotka on kirjoitettu huolellisesti islantilaista saagaperinnettä kunnioittaen ja siitä tyylillisiä vaikutteita imien. Kirja ei sisällä samanlaista väkivaltaa kuin saagat tyypillisesti, mutta hienosti viikingin mielenmaisemaa on osattu kuvata taittamatta miekalta koko kärkeä.

Kiitos Helmi-tyttöselle kirjan lainaamisesta. Palautan sen pian.

lauantaina, tammikuuta 27, 2007

Ei mitään hevonpaskaa

Pahoittelut ronskinpuoleisesta otsikosta, mutta tämä postaus ei tosiaankaan ole mitään bullshittiä eikä puppua, eikä myöskään julma kalenterin hukannut aprillipila. Löysin kaupasta - ihan tavismarketista - suklaa-salmiakkilakurakeita. Joo. Juuri niitä.

Luonnollisesti pussi pääsi ostoskoriini. Sisältö ei ollut pettymys. Miten oivallista, että samaan pakettiin on otettu mukaan sekä salmiakkilakritsa- että lakritsaversiot. Juuri näin minä pidänkin tästä eniten! Pistävää salmiakkia saa suussaan välillä taittaa pehmeällä lakritsalla, johon ei kuitenkaan tarvitse kyllästyä, kun saa taas potkua salmiakkilakulla.

Suklaa ei ole mitään Fazeria, mutta ihan kelpo suklaata kuitenkin. Lakun kanssa vähän rasvaisen makuista, mutta ainakin sulaa suussa niinkuin tällaisissa yhdistelmänamuissa pitää, jotta maut sekoittuisivat sopivasti toisiinsa. Salmiakkilakritsa on erinomaisen maistuvaa.

Nautinnon suomalaisillekin kuluttajille toimittaa tanskalainen Bonbon.

lauantaina, tammikuuta 13, 2007

Islanti vetää

Sitä muka tekee valintansa ja päätöksensä ihan itsenäisesti ja siksi, että on pitkään tai aina halunnut Islantiin tai vähintäänkin pitänyt sitä yleissivistykseen kuuluvana matkakohteena. Ja sitten huomaa, ettei todellakaan ollut yksin.

Viimevuonna Islanti koki 12% kasvun ulkomaisten turistien määrässä. Moista kasvua ei ole ennen nähty. Minä jotenkin kuvittelin Islanti-hypen jo menneen, mutta se taisikin olla Reykjavík-hype sillä Grapevine ennustaa Islanti-huuman kasvavan (muidenkin kuin kahden suomalaissisaren joukossa):
the hype is likely to get even bigger and the Tourist Board expects this year to be even better.

sunnuntaina, tammikuuta 07, 2007

Z

Satu piti Vigdís Grímsdóttirin Z - rakkaustarinaa muistaakseni kelvollisena luettavana. En ole vielä lukenut Nimeni on Ísbjör. Olen leijonaa, joten en osaa vertailla kertomuksia, mutta minua Z kosketti lopulta jopa kyyneliin asti.

Kehyskertomus on mielestäni välillä kompasteleva. Ainakin minä koin tiettyjen itsestäänselvyyksien toistamisen niin, vaikka todennäköisesti kyseessä onkin tarkoituksellinen tehokeino. Itse ydin sisälsi kaiken inhimillisen: rakkauden, hyväksymisen - itsensä ja toisen, mustasukkaisuuden, väärät ja oikeat valinnat, heikkouden ja vahvuuden, luopumisen tuskan ja kauneuden sekä kuoleman.

Sisarusten ja Annan tyttöystävän puheenvuorot paljastivat kertomukseen uusia käänteitä ja syvensivät henkilöhahmoja lukijan silmissä. Kaikki olivat loppujen lopuksi enemmän kuin alussa. Ihan niinkuin mekin kaikki olemme enemmän kuin vain yhtä. Enemmän kuin itsekkäitä, enemmän kuin avuliaita, enemmän kuin vahvoja tai heikkoja.

Minuun kirja jätti surumielisen toivon ja rakkauden elämää kohtaan.


Kaikella on väliä.

Sillä että kasvoi lapsena Laugarnesin alueella, heräsi aamulla sisarensa viereltä, ojensi kätensä ja tunsi hänen ruuminsa lämmön, nosti päätään ja katsoi hänen silmiensä uivan silmäluomiensa alla, katsoi hengityksen virtaavan hänen huuliltaan ja muuttuvan pilveksi peiton ylle, tönäisi häntä ja tönäisi uudelleen ja sanoi:
- Arnthrúdur, on tullut aika herättää äiti.

lauantaina, tammikuuta 06, 2007

Café Paris

Islannissakin on kivoja kahviloita. Torstain hesarissa hehkutetaan Reykjavíkin Café Paris´ta juttusarjassa Kaupungin paras kahvila. Jutussa mainitaan, että kivoja kahviloita pääkaupungissa riittää, mutta Paris saa kehut trendikkyydestä ja toimivasta konseptista: päivällä kakkua ja lattea, illalla baarimeininkiä. (Käsittääkseni tämä on kuitenkin Islannissakin ihan yleisesti aika tyypillistä.)

Myös Lonely Planet mainitsee Café Paris´n, minun painoksessani heti ensimmäisenä kahvilaluettelossa. Siksi varmaan mekin astuimme sisään. Aika osuva on LP:n kuvaus: "usually the busiest place in town". Sen sijaan LP:n määritelmä "relaxed coffee shop" ei vastaa omaa kokemustani. Melu oli kamala, ja paikassa oli ahdasta: emme jääneet kokeilemaan kahvilan antimia. Kahvila näyttää kuvissa kivalta ja viihtyisältä, on oikeastaan sääli, ettei se tuntunut siltä, kun kokeilimme.

Toinen Café Paris saa minulta kuitenkin kunniamaininnan: nimittäin ihqun Akureyrin suosittu kahvilahelmi, toiselta nimeltään Bláa kannan. Myös sieltä saa kahvia, kakkua, kaljaa ja suolaista purtavaa. Tunnelma oli aidosti rento ja sisustus viehättävä. Myös terassi tuli kokeiltua: jos ilma tuntui viileältä, saattoi päälleen heittää pehmeän ja lämpimän huovan.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Joulukalenteri

Ha! Ei näemmä oltu ainoita islantilaisissa joulukalenteritunnelmissa! Sannin valokuvasivulta löytyy kivoja kuvia. Varsinkin jotkut hepokuvat ovat veikeitä.

sunnuntaina, joulukuuta 31, 2006

Villiintyneet lupiinit

Eroosio on melkoinen ongelma tuulisella ja puuttomalla Islannin saarella. Noin puolet maapinnasta on luokiteltu merkittävästi tai pahemmin kuluneeksi.

Tuulen ja kasvillisuuden vähäisyyden lisäksi Islantia kuluttavat sateet ja vulkaaniset ilmiöt. Irtonainen maaperä voi olla tulivuorenpurkausten ja jäätiköiltä virranneen hiekan aikaansaamaa, mutta varsinaisen eroosio-ongelman syntymistä on edesauttanut ihminen. Ensimmäiset islantilaiset saapuivat maahan, jossa 25% maasta oli koivumetsikköjen peitossa (nykyään puustoa on enää prosentilla Islannin pinta-alasta).

Taistelua maaperän köyhtymistä ja autiomaita vastaan on käyty hyvin pitkään. Soil Conservation Service of Iceland perustettiin 1907. Eroosiota vastaan on käyty laiduntamista rajoittamalla ja maaperää sitovaa kasvillisuutta istuttamalla.

Lupiinit ovat yksi kasveista, joita tuotiin Islantiin pelastamaan maaperää. Niistä onkin ollut apua sen sitomisessa ja rikastuttamisessa, mutta valitettavasti lupiinit ovat levinneet hallitsemattomasti ja uhkaavat varjostaa Islannin alkuperäisen kasvuston kuoliaaksi.

Nyt islantilaiset saavat taistella sekä eroosiota että lupiineja vastaan.

tiistaina, joulukuuta 26, 2006

Joulun antia

Satun hyllyyn oli vahingossa eksynyt Kaikkeuden enkeleitä kaksin kappalein ja toinen päätyi nyt minulle. Ihastuin Einar Már Gudmundssonin kirjaan ihan niinkuin Satukin aikaisemmin.

[I]lon ja alakulon erikoinen liitto,

oli kirjaa takakannen mukaan kuvailtu Helsingin Sanomissa joskus. Se liitto viehätti minuakin. Samoin se kuinka tapahtumapaikka on hyvin konkreettisesti Islanti ja Reykjavík, vaikkei siitäkään tehdä mitään sen kummempaa numeroa. Niinkuin ei suuremmistakaan asioista.

Emmekö kaikki kaipaisi elämäämme enemmän sivuilta huokuvaa itsestäänselvää hyväksymistä? Korutonta kunnioitusta silloinkin kun ystävän ratkaisu on hukuttautuminen.

Kirja on kiihkotonta kritiikkiä yhteiskuntaamme kohtaan. Mitä teemme heille, jotka eivät pysty suorittamaan maksimaalisesti? Heille joista ei kasvakaan kunnon veronmaksajia? Niille heikoille jotka elontiellä sortuvat.

maanantaina, joulukuuta 25, 2006

Kertasníkir

Eilisestä pukista on sanottava jotain jälkikäteen, jouluaatto kun meni kynttilöitä vahtiessa. Entiseen aikaan kynttilänvalo oli kirkkain valonlähde, joka oli saatavilla. Kynttilät olivat niin arvokkaita, että lapselle oli ilo saada sellainen jouluna. Monesti jouluaattona kynttilä annettiinkin, ja tottakai myös Kertasníkir, Kynttilänruinaaja, halusi sellaisen itselleen.

Nyky-Islannissa tunnetaan sähkövalo, eikä kynttilöihin turvautuminen ole välttämätöntä. Siitä huolimatta myös kynttilöitä tietysti edelleen käytetään, ja Kynttilänruinaaja odottaa sopivaa tilaisuutta, jotta saisi napattua niitä itselleenkin.

Viime yönä kaikki kolmetoista joulupukkia pysähtyivät tuojottamaan taivaalle ja ihmettelemään joulun valoa. Tänään ensimmäinen on aloittanut paluumatkansa vuorille, huomenna lähtee seuraava. Kynttilänruinaajasta päästään loppiaisena 6. tammikuuta, kun joulunviettokin loppuu.


Gleðileg jól
gott og farsælt
komandi ár

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

Ketkrókur

Tänään pukin odottelu on joulukiireiden vuoksi jäänyt lähes viime tippaan. Nyt on kuitenkin Ketkrókurin eli Lihakoukun vuoro. Meillä on syöty saksanhirveä, huomenna saadaan kinkkua ja Islannissa maistuu varmaankin lammas, mutta pukki ei ole turhan tarkka. Kaikki liha kelpaa.

Pukin nimi tulee tavasta, jolla hän on lihoja näpistänyt. Se pujottaa savupiipusta koukun, jolla nappaa mukaansa orrella savustumassa olevasta lampaasta koipipalan. Lihakoukun on käytännöllisesti katsoen järkevää ajoittaa työnteko juuri tälle päivälle, koska Islannissa vietetään Pyhän Þorlákurin päivää, jolloin savustettu lammas on perinteisesti valmistettu.

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Gáttaþefur

Enää puuttuu kolme pukkia, ja maanantaina ne aloittavat paluun vuorille, kukin vuorollaan tietysti. Ainakaan ei pukkeja voi syyttää järjestelmällisyyden puutteesta. Jokaisella on organisaatiossa selvästi määritelty tehtävä, ja työaikakin on säännöllinen.

Jouluvalmistelujen ollessa kiihkeimmillään lisääntyy pukkien uteliaisuus. Tänään on Gáttaþefurin eli Nuuskijan vuoro. Suomalainen käännös on ollut Ovennuuhkija, mutta mikäli ovi pitää saada käännökseen mukaan, pitäisi tuoda ilmi, ettei pukki nuuhki ovea vaan ovenraosta. Nuuskija tai Nuuhkija ovat minusta kuitenkin parempia nimityksiä kuin Ovestanuuhkija. Olen törmännyt englanninkielisissä teksteissä sekä nimitykseen Sniffer että Door Sniffer.

Nuuskijan ulkoisiin ominaisuuksiin kuuluu, kuten olettaa saattaa, valtava nenä. Hän rakastaa jouluksi leivottavien kakkujen tuoksua. Erityistä herkkua on ohut Laufabrauð, jota Islannissa on tapana tehdä jouluksi. Nyt kun muutama muukin pukki on tullut jo tutuksi, ei liene yllätys, että Nuuskija yrittää napata muutaman herkun itselleenkin.

Tänään on myös hlakkandi, tai tällä nimellä on ainakin joskus ennen päivää kutsuttu. Verbi hlakka tarkoittaa jonkin odottamista, ja päivän nimi viittaa siihen, että tänään lapset alkoivat odottaa joulua. Alkoivat, sillä nykyisin odotus alkaa takuulla aikaisemmin.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Gluggagægir

Tänään on sen pukin vuoro, joka saattaa ehkä osin muistuttaa suomalaisia tonttuja. Liikkeellä on nimittäin Gluggagægir eli Tirkistelijä (vastustan käännöstä Ikkunantirkistelijä, mitä varten se pukki ikkunaa tirkistelisi). Pukkia vaivaa suunnaton uteliaisuus, minkä vuoksi se kurkkii ikkuinoista ja seuraa jouluvalmisteluja. Nykyaikainen Tirkistelijä saattaa (k)urkkia myös saadakseen tietää, ovatko lapset kiltisti.

Leluista kannattaa pitää huolta tänään siksi, että uteliaisuuden lisäksi Tirkistelijää vaivaa jonkinlainen kleptomania. Jos jokin lelu näyttää kivalta, pukki ei mene kauppaan sellaista hankkimaan, vaan näpistää sen itselleen.

Olen todella tyytyväinen, että tietokone - rakas leluni - on vielä paikallaan. En tiedä nimittäin, riittääkö pukilta suojautumiseksi se, että pitää verhoja kiinni.

Päivän pukki

Tänään pukki tulee vähän myöhemmin, illemmalla. Varoitan vain etukäteen, että piilottakaa äkkiä kaikki hyvät lelut!

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Bjúgnakrækir

Hohhoijaa, tekisi mieli siirtyä jo uuteen otsikkoon, vaikka aihe on sinänsä kiinnostava. Juuri nyt kodin siivon ja kaaoksen keskellä toivoisin viettäväni joulua jossakin islantilaisessa rauhan tyyssijassa, ei haittaa vaikka tuulisi kylmästi, kunhan minä vain saisin olla rauhassa. Kaipaan tilaa, siellä Islannissa sitä on.

On jo aiemmin ollut puhetta siitä, että nämä islantilaispukit ovat hieman pehmentyneet vuosien varrella. Alunperinhän ne olivat ennen kaikkea kiusantekijöitä, nykyisin niiltä voi saada lahjankin. Ikkunalaudalle jätetään kenkä, johon jotakin pientä voi ilmestyä. Tuhmat lapset saavat vanhan perunan (pst pukit, viekää ne, jotka mulla on jääkaapissa). Parempi kai se perunakin kuin joulupataan päätyminen.

Bjúgnakrækir eli Makkaranpihistäjä saapuu tänään, 20. joulukuuta. Tälle pukille maistuvat monenlaiset makkarat (englantilaisetkinko?), ja hän vie niitä kykynsä mukaan. Erityisen tunnettu pukki on siitä, että hän liikkuu katonrajassa orrella ja nappaa makkarat sitä kautta.

Makkaranpihistäjä on nälkäinen, eikä nälkä ilmeisestikään lähde kovin helpolla, sillä hän vierailee niin monessa talossa kuin vain ehtii. Mikäli islantilainen makkara on hyvää, epäilen, ettei ihan jokainen kadonnut makkaranpala ole oikeasti Makkaranpihistäjän vierailun seurausta. Heppua on vain helppo syyttää.

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Skyrgámur

Joulu lähenee, pukit paranee. Tänään on sen vuoro, joka on minulle kaikista läheisin. Skyrgámur on suomennettu Rahkanhamuajaksi, mutta skyr ei kyllä ole ihan rahkaa, vaikkakin jotain sinnepäin. Jóhanneksen runossa pukista kerrotaan seuraavaa:

Skyr Gobbler, the eighth,
was an awful stupid bloke.
He lambasted the skyr tub
till the lid on it broke.

Then he stood there gobbling
- his greed was well known -
until, about to burst,
he would bleat, howl and groan.

Skyr-ahmatti rakastaa siis skyriä, mikä ei kyllä kerro tyhmyydestä vaan hyvästä mausta. Pukkiparka joutuu kuitenkin kärsimään, sillä hän ahneuksissaan kahmii sisäänsä sellaiset määrät herkkua, että meinaa räjähtää. Luulenpa, että monet suomalaiset kokevat jouluna tuon saman tunteen, vaikka skyrillä harvaa saakaan herkutella.

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Hurðaskellirin

Mietin vielä eilistä pukkia: Tässähän on pieni ristiriita. Mistä voidaan tietää, että Askasleikir on ruma, jos pukkeja ei näe? Ilmeisesti pukit pyrkivät pysyttelemään näkymättömissä, mutta eivät omista mitään näkymättömyysviittoja, ja joku varomaton jää aina kiinni.

No joo, tänään tulee yksi suosikeistani, ainakin periaatteessa. Minusta on ihastuttavaa, että Hurðaskellirin keskeinen tehtävä on ovien paiskominen, oikeasti, ovien paiskominen. Ovenpaiskoja ihan yleisestikin pitää kovaa meteliä, siis ihmiset hereillä öiseenkin aikaan.

Jos on herkkäuninen, kannattaa tänään huolehtia, että ainakin saranat on hyvin rasvattu. Ovenpaiskoja ei ainoastaan paukuta ovia vaan myös narisuttaa saranoita. Tässä tyypissä on sellaista aitoa räyhähenkeä ja kiusamieltä, jota olen näiltä islantilaispukeilta odottanutkin.

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Askasleikir

Tänään tulee pukki, jossa ensimmäinen huomattava ominaisuus on järkyttävä rumuus. En tiedä, miten islantilaiset ulkonäköön suhtautuvat, mutta me suomalaiset ajattelemme, että moni kakku päältä kaunis ja kukkii se perunakin. Ei siis anneta ulkonäön häiritä.

Lapset saattavat kuitenkin säikähtää, kun kammotuspukki Askasleikir eli Kiponnuolija tunkee päänsä sängyn alta ja alkaa hamuta astioita nuoltavaksi. Tänään kannattaa siis ainakin Helka-lampurin olla tarkkana ja nuolla saamansa kupit puhtaaksi, ettei pukki ehdi väliin.

Pukki on myös varoituksena lapsille. Älä jätä ruoka-astioita lattialle ja syö kaikki kerralla loppuun, muuten Askasleikir tulee ja vie. Alunperin ruokakipot ovat olleet puisia; islannin sana ask tarkoittaa nimenomaan puista ruoka-astiaa. Uskonpa kuitenkin, että nykyaikainen pukki nappaa nuoltavaksi Arabian lautasenkin.

Lapsena tykkäsin kaapia puhtaaksi taikinakulhot, ainakin suklaakakkutaikina oli muistaakseni hyvää. Kiponnuolija olisi saattanut kahmaista kulhon pois minulta, ellen olisi pitänyt siitä niin huolellisesti kiinni kaksin käsin. Jokin taikinansuojeluvaisto minulla selvästi on.

lauantaina, joulukuuta 16, 2006

Pottasleikir

Ollaan tänään menossa anoppilaan syömään jouluruokaa ja viettämään etukäteisjoulua. Meillä kävi tuuri, sillä juuri tänään saapuu Pottasleikir, Padannuolija. Tämä pukki pihistää sellaisia kippoja, joita ei ole vielä pesty ja pitää pienet ruuantähdekemut, pohjaanpalanutkin kelpaa. Miten käytännollistä!

Jóhanneksen mukaan hän nappaa tähteet lapsilta, mikä tietenkin on ikävää, mutta meidän seurueeseen ei kuulu itseäni nuorempia, joten tervetuloa vaan nuolemaan kuppeja. Hyvät juhlat Padannuolijalle onkin tiedossa, anoppini on mestari keittiössä.

Se riski tietysti on, että padannuolija kaapii niin ahkerasti, että pataan tulee reikä. Tällaisia varoituksia olen kuullut, joten täytyy olla tarkkana. Tai ostaa uudet kattilat joulun jälkeen alennusmyynneistä...

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Þvörusleikir

Tänään olisi hyvä päivä tehdä puuroa eikä lämpimiä voileipiä kuten olin ajatellut. Þvörusleikir eli Kauhannuolija nimittäin laskeutuu vuorilta keittiöihin pöllimään puukauhoja; puhtaista ei ole mitään iloa, jos kauhaa haluaa nuoleskella.

Kauhannuolijakaan ei ihmiselle näyttäydy. Kauha katoaa tietysti vain silloin, kun onni potkaisee pukkia ja kokin silmä välttää. Erään tiedon mukaan pukkiparka polttaa suunsa, koska kauha on niin kuuma.

Jóhanneksen runon mukaan pukki on kovin laiha, joten suon tällekin pukille ihan mielelläni sen ainoan puukauhani nuoltavaksi. Ei siitä kyllä kovin paljoa ruokaa irtoa.

Näistä islantilaispukeista puhutaan kovasti ilkiöinä, mutta ainakaan toistaiseksi pukkien toimet eivät ole tuntuneet kovin kohtuuttomilta. Minun käy niitä vähän sääliksi. Ehkä täytyy perehtyä enemmän pukkien vanhempiin, jotka syövät pieniä lapsia, ja siihen, mikä on pukkien rooli tässä aterioinnissa.

Islantilaisesta pukkiperinteestä tulee jostain syystä mieleen saamelaisten staalot, joilla on lapsia peloteltu. Staalokin nimittäin halusi pataansa pieniä lapsia kuten pukkien äiskäkin. Samoin kuin islantilaisia joulupukkeja vaivaa staalojakin jonkinlainen hölmöys: saamelaislapset voittavat staalon aina älykkyydellään.

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Stúfur

Joulukalenterista tuli tänään tylsänmakuinen mutta varsin iso suklaapala. Tänään saapuva islantilaispukki ei ole kovinkaan tylsä, mutta kooltaan kyllä pienenpuoleinen. Stúfur voisi olla suomenkieliseltä nimeltään vaikkapa Pätkä (englanniksi häntä kutsutaan Shortyksi tai Stubbyksi).

Pätkä on erityisen kiinnostunut keittiöstä, mikä tekee hänestä minulle mieleisen pukin. Se yrittää napata pannulta herkkuja, mutta myös mielellään kaapii pannulta sen, mitä siihen on jäänyt. Käytännöllistä.

Näissä islantilaispukeissa on kaikissa se ominaisuus, etteivät ihmiset niitä huomaa, mikä tekee niiden ilkityöt huomattavasti helpommaksi. Minusta Pätkä vaikuttaa kuitenkin lähinnä inhimilliseltä ja ystävälliseltä tyypiltä. Ei minua ainakaan haittaa, jos jollekin pannulla käristämäni kelpaa. Voisin ihan hyvin paistaa tänään jotain ihan vaikka Pätkää varten. (Hitsi, kun olenkin juuri tänään menossa ulos syömään. Mahtavatkohan pukit toimia ravintoloissakin.)

Ja pukit hei, jos luette tätä blogia, jääkaapista saa ottaa ihan mitä vaan, kunhan jätätte mulle sen verran maitoa, että se riittää kahteen kupilliseen aamukahvia.

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Giljagaur

Islantilaisessa pukkiperinteessä pukit tulevat vuorelta yksi kerrallaan aiheuttamaan jäynää talonväelle. Jóhannes Bjarni Jónassonin kansantarinoiden innoittamassa runossa pukeista kerrotaan:

Þeir jólasveinar nefndust,
- um jólin birtust þeir.
Og einn og einn þeir komu,
en aldrei tveir og tveir.

They were called the Yuletide lads
- at Yuletide they were due -
and always came one by one,
not ever two by two.
(Käännös: Hallberg Hallmundsson)

Pukit tulevat siis yksi kerrallaan mutta eivät kyllä palaa vuorille ihan heti. Paluu tapahtuu nimittäin myös vuorotellen niin, että viimeinen lähtee 6. tammikuuta, jolloin joulunaikakin päättyy. Mietinpä vaan sitä, että jos aikaisemmin pukkeja on tunnettu enemmän (jopa 80), kuinkahan kauan sitä joulua on sitten oikein juhlittu. Todennäköistä tietysti on, että pukit jakaneet alueita keskenään: "Hoida sää tää Rekiksen seutu ni mää hoidan nää länsivuonot."

Tänään 13. joulukuuta on Giljagaurin vuoro saapua vuorilta. En ole löytänyt pukin nimelle sopivaa suomennosta (auta Impi!), englanniksi se on käännetty esimerkiksi nimellä Gully Oaf tai Gully Gawk. Gil tarkoittaa kai kaivoa, kuilua, onkaloa tai jotain sellaista, gaur jotain tyyppiä. Pukki on joka tapauksessa kiinnostunut maidosta, ja nimi viittaa ilmeisesti rosoiseen onkaloon tai luolaan, josta pukki ilmestyy, sillä Jóhannes kertoo runossaan:

He snuck into the cow barn
from his craggy ravine.

Pukin käytöksestä on ainakin kahdenlaisia kokemuksia. Joidenkin mukaan Giljagaurilla on tapana hiipiä navettaan lypsämään maitoa lehmien utareista omiin tarpeisiinsa. Lehmät eivät yleensä pidä tästä vierailusta ja saattavat jopa potkaista pukkia. Toisten kokemusten mukaan pukki käy kähveltämässä vaahdot päältä maitoastiasta. (Mietin, voisiko olla niin, että itse asiassa pukki kävisikin kuorimassa kermat kirnusta, mutta asia vaatii tarkempaa tutkimusta. Karjatilojen ihmiset, tarkkailkaa tilannetta ja raportoikaa!)

Islannissakin maatalous on sen verran koneistettua, että Giljagaurilla on ehkä hankalampaa tehdä kiusaa nykypäivänä. Uskonpa kuitenkin, että Vógafjósin navetassa, jonka ohessa olevassa kahvilassa nautimme kesällä tuoretta maitoa ja ihanaa lounasta, ollaan tänään varuillaan. Jotain pukkeja siellä on näemmä käynyt jo etukäteen, en oikein ymmärrä, mistä on kyse ja miksi niitä on kaksi...

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Stekkjastaur

Siitä, missä joulupukki asustaa, on olemassa monta tarinaa. Muistaakseni Markus-sedän mielikuvitusta on Korvatunturi-keksintö. Amerikkalaiset höpöttävät Grönlannista ja osuvat aika lähelle. Joulupukki - tai oikeastaan kaikki kolmetoista joulupukkia - ovat nimittäin Islannista.

Joulupukkien todellinen määrä on hieman epäselvä. Olen kuullut väitteitä kahdeksasta, yhdeksästä ja kahdestatoista pukista. Toisaalta vaikuttaa siltä, että vielä 1800-luvulla pukkeja on ollut huomattavasti enemmänkin, jopa kahdeksankymmentä. Kolmestatoista pukista kerrotaan ainakin Jón Árnasonin vuonna 1862 julkaistun kansantarinakokoelman runossa.

Pukit asustelevat vuorella luolassa yhdessä peikkojen ja jättien kanssa. Jotkut sanovat, että kyseessä on Reykjavíkin lähistöllä oleva Esja, mutta en usko, että tästä on olemassa aivan varmaa tietoa: vastaukset varmasti vaihtelevat sen mukaan, missä päin Islantia kyselee. Islantilaisilla pukeilla ei ole amerikkalaista sokerikuorrutusta, vaan niissä on tervettä räyhähenkeä ja kiinnostusta kiusantekoon. Sehän on paljon jännittävämpää kuin pukki, joka kittaa Coca colaa!

Pukit ovat veljeksiä, ja niiden äiti Grýla on varsin kiinnostava tyyppi hänkin. Ainakin minusta on aika erikoista nauttia jouluateriaksi pienistä lapsista tehtyä pataa. Ikä ja nykyaika ovat hieman pehmittäneet pukkiperhettä, mutta ainakaan kokonaan riehakkuus ja kiusanteko ei ole porukasta kadonnut.

Tänään 12. joulukuuta alkaa islantilainen jouluaika, kun ensimmäinen pukeista saapuu kiusaamaan talonväkeä, tai oikeastaan talon lampaita. Ensimmäinen tulija on nimittäin Lampaanhätistelijä (Stekkjastaur), joka nimensä mukaisesti häiritsee lampaiden rauhaa ja yrittää varastaa maitoa. Hänen ongelmiaan ovat kuitenkin kankeus ja kömpelyys. Ainakin joinakin jouluina pässi on ajanut pukin pois.

Suomeksi islantilaisesta joulusta voi lukea ainakin suurlähetystön sivuilta.

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Amazing Race

Toisin kuin pari viikkoa sitten väitin, Amazing Race-sarjan ihmiset eivät poistuneet edellisessä jaksossa Islannista vaan vasta tänään. Koko viime sunnuntain jakso oli täynnä Islannin kauniita maisemia ja ihmeellistä pehmeää karuutta. Joukkueet päätyivät viettämään pakollista pysähdystä Siniselle Laguunille.

Tänään raivo ja aggressio jatkuu Norjassa.

sunnuntaina, joulukuuta 03, 2006

Ulkomaalaiset Islannissa

Kalevan viikkonloppuliite sisälsi pienen jutun pienestä Islannista ja heidän ulkomaalaisistaan.

Uusia EU-maita koskeva kahden vuoden siirtymäaika kului vuoden alussa umpeen ja siitä lähtien kyseisistä maista on muuttanut 6900 henkilöä Islantiin. Tarina ei kerro ovatko he muuttaneet sinne pysyvästi vai onko osa heistä ehkä jo palannut syksyn tullen kotimaihinsa. Kesällä näytti ainakin siltä, ettei mannereurooppalainen kesätyöntekijä ole mikään harvinainen näky Islannin turistirysissä.

Islanti on ollut erityisesti puolalaisten suosiossa. Taisin tästä joskus mainitakin, kun minusta oli niin mielenkiintoista, että ainoa erityiselle kieliryhmälle osoitettu Islannin kielen kurssi oli Islantia puolankielisille. Nyt sain käsiini lukujakin. Islannissa elää 7500 puolalaista. Kaikkiaan maan asukkaista on 7% muuta kansallisuutta kuin islantilaisia.

Kalevan artikkeli kertoi, että ulkomainen työvoima on Islantiin varsin tervetullutta (ilman sitä talouden rattaat pyörisivät hitaammin), eivätkä siirtotyölaiset juurikaan polje palkkoja. Esimerkiksi sairaaloissa työehtosopimukset asettavat tarkat rajat palkkaukselle, mutta rakennusalalla toiminta on kirjavampaa. Ulkomaiset kirvesmiehet ansaitsevat vähemmän kuin islantilaiset.

Vierastyövoiman käyttöön näyttäisi liittyvän alipalkkauksen lisäksi myös muita lieveilmiöitä.