maanantaina, toukokuuta 09, 2011
Reykjavíkin kohokohdat
1. Fotografi-valokuvaliike
Ari Sigvaldasonin ihastuttava liike tarjoaa valokuvia ja muotia. Arin kuvissa vilahtelevat Reykjavíkin ikkunat ja elämä niiden takana. Kuvia voi ostaa, mutta pelkästään niiden katselu on hieno kokemus. Minun oli aivan pakko saada muutama, ehkä keittiön seinälle...
Skólavörðustigur 22
2. Kurlproject Iceland
Islantilaisessa muotisuunnittelussa yhdistyvät usein perinteiset materiaalit ja nykyaikaiset muodot. Suosikkini on ehkä tämä Erna Óðinsdóttirin Kurlproject. Jotain jo ostin, jotain jäi vielä liikkeeseenkin.
Laugavegur ?
3. Ravintola Fjalakötturinn
On vaikea uskoa, että tätä ruokakokemusta Islanti voi ylittää. Valitsin Fish Fantasy -menun, joka sisältää alku- ja pääruuan tuoretta kalaa. Pienen sillimaistiaisen jälkeen sain herkullisen keiton, jossa oli katkarapuja ja kalaa. Pääruokana oli lohta ja merikrottia, parsaa ja vihanneksia. Maukkaan aterian kruunasi paikan erikoisuus Suklaata kuudella eri tavalla: jäätelöä, vanukasta, moussea, kakkua pienissä lasipurkeissa.
Aðalstræti 16
4. Café Stofan
Kahvihetki kuin mummolan olohuoneessa. Vanhat sohvat tuovat tunnelmaa; isoista ikkunoista voi seurata kaupungin menoa - ja toki tulla seuratuksi.
Aðalstræti 7
5. Kjötborg-kulmakauppa
Pieni puoti on joillekin tuttu Helga Rakel Rafnsdóttirin ja Hulda Rós Guðnadóttirin dokumenttielokuvasta, joka on nähty myös meillä Suomessa. Minulle kulmakauppa on merkityksellinen paikkana, jossa kävin ensimmäisen kokonaisen keskusteluni islanninniksi. Ostin Lakkris Draumurin - maailman parhaan yhdistelmän suklaata ja lakritsia.
Ásvallagata 19
perjantaina, toukokuuta 14, 2010
Kesää saa vielä odottaa
Aiemmin viikolla seudulla mitattiin paljon maanjäristyksiä mikä lienee merkki siitä, että magmaa nousee edelleen Eyjafjallajökullin kammiokerroksista kohti maanpintaa, eikä tulivuorenpurkauksen päättymistä ole näköpiirissä. Tuleekohan tästä kesästä Eyjafjallajökullin ympäristössä kesä jota ei koskaan tullut.
Vanhempani muistelivat Päätalon kirjaa Mustan lumen talvi. Päätalon tuhkainen talvi lienee ollut joskus 60-luvulla. Äitini muisti myös talven 1973, jolloin Kuusamon kunnanlääkäri oli ottanut mustasta lumesta näytteitäkin. Ilmeisesti mustan lumen alkuperästä ei kuitenkaan keskusteltu laajemmin, vaan se jäi ainakin tavalliselle kuntalaiselle arvoitukseksi. Käsittääkseni Päätalon kirjassakaan mustan lumen talvea ei yhdistetty tulivuoriin.
Äidin musta lumi on ollut ehkä seurausta Heimaeyn saarella tapahtuneesta Eldfellin purkauksesta tammikuussa 1973. Purkaus on kuuluisa sen saaren asutukselle ja elinkeinolle aiheuttaman uhkan takia. Satama saatiin juuri ja juuri pelastettua.
Reykjavíkissa esitettävän The Volcano Shown hätkähdyttävimmät hetket liittyvät Heimaeyn purkaukseen. Heymaeyn osuus on aika koherentti, mutta kokonaisuutena esitys on hajanainen riman alitus: käsikirjoitus on poukkoileva ja epälooginen. Laavan ja Heimaeyn takia sen voi kuitenkin sateisena päivänä käydä vanhassa, ahtaassa elokuvateatterissa katsomassa.
tiistaina, maaliskuuta 23, 2010
Tulivuorta voi tutkia monin tavoin
Tulivuorten tutkimus on osittain maanjäristysten tutkimista. Tulivuorenpurkauksen yhteydessä maa järisee magman ja vulkaanisten kaasujen hakiessa tietään kohti maanpintaa. Useimmiten tulivuorenpurkausta edeltävät maanjäristykset ovat voimakkuudeltaan 2-3 Richterin asteikolla ja esiintyvät korkeintaan 10 kilometrin syvyydessä tulivuoren alla.
Eyjafjallajökullin seismistä toimintaa voi taviskin seurailla helposti Islannin meteorologisen toimiston nettisivuilla.
Maanpinnan liikkeitä arvioidaan hyödyntäen GPS-paikannusta ja kallistusmittareita. EDM-mittareilla mitataan elektromagneettisten signaalien avulla kahden pisteen etäisyyttä toisistaan. Pisteiden suhteen muuttuminen voi paljastaa kohdan, jossa magma nousee pintaan.Myös Eyjafjallajökullilla on käytössä GPS-paikantimia. En kuitenkaan ole löytänyt mistään reaaliaikaista tietoa paikantimien sijainneista tai niiden muuttumisesta.
Satelliitit osallistuvat tulivuorten tutkimukseen muutenkin kuin tarjoamalla tietoa sijainnin määrittämiseen. Islantilaisetkin käyttävät kaukokartoitussatelliittien (ENVISAT ASAR, TerraSAR-X) tarjoamia kuvia, joita analysoimalla voidaan havaita maanpinnan muotojen muutoksia alueella. Satelliitit (MODIS) havainnoivat myös poikkeamia maanpinnan lämpötilassa.
Luotausta hyödynnetään myös lähempänä maanpintaa. Rannikkovartiosto on kerännyt tietoa lennoillaan SAR-tutkan avulla.
Seismisen toiminnan ja maanpinnan muutosten seuraamisen lisäksi, tulivuoren toimintaa tutkitaan mittaamalla sen kaasupäästöjä eri tavoin sekä ilmasta että maaperästä. Lisäksi tutkitaan lähiseudun vesistöjen kemikaaleja.
Lisäykset ja korjaukset tähän Maallikko oppii uutta -tyypin blogientryyn ovat enemmän kuin tervetulleita. :-)
PS. Juttu on kuvitettu ihan muulla kalderalla. Askja purkautui viimeksi 1961. Kuva on meidän 2006 reissulta. Pahoinvoinnilta ei Cessnassa vältytty, mutta lähtisin uudelleen heti.
Lähteet:
USGS: How We Monitor Volcanoes
Institute of Earth Sciences: Eruption in Iceland at the Eyjafjallajökull volcanic system begins 20 March 2010
Institute of Earth Sciences: Results from observations flights over the eruption site 21 and 22 March 2010 (pdf)
tiistaina, kesäkuuta 17, 2008
Garðskagin majakat
Lähestyvän Islannin reissun kunniaksi sarja muistoja edelliseltä reissulta 2 vuotta sitten... Kauaa emme malttaneet Njarðvíkissa pyöriä vaan lähdimme Garðskagin suuntaan katsastamaan Reykjanesin karuja maisemia ja majakoita sekä bongailemaan itsetuhoisesti tielle syöksyviä lokkeja.
Paras aika lintubongailuun Garðskagissa on huhti-toukokuu ja syys-lokakuu. Näin kesäkuussakin paikka vaikutti amatöörin silmään varsin kiintoisalta. Paljon vieraita lintuääniä, jotka tulisivat kyllä Islannin matkan aikana tutummiksi.
Garðskagissa on kaksi majakkaa. Vanhempi on 1800-luvun lopulta ja kuvan uudempi vuodelta 1944. Tasaisen harmaa taivas on kuvassa korvattu myöhemmin toisaalla Islannissa kuvatulla tavaalla.
Islannissa on muutama muukin majakka ja se on oikein hyvä kohde majakkaentusiasteille. Islannin majakkaseura kertoo toiminnastaan myös suomeksi!
Ensivaikutelma Islannista oli karu, harmaa ja laakea. Islanti haisi - levälle ja rikille. Islanti oli kuitenkin jotakin niin erilaista, että ensimmäisen päivän mp3:lla nauhoitetut raportit kuulostavat innostuneilta ja viimeinen ennen nukkumaanmenoa väsyneeltä, mutta onnelliselta.
lauantaina, tammikuuta 06, 2007
Café Paris
Myös Lonely Planet mainitsee Café Paris´n, minun painoksessani heti ensimmäisenä kahvilaluettelossa. Siksi varmaan mekin astuimme sisään. Aika osuva on LP:n kuvaus: "usually the busiest place in town". Sen sijaan LP:n määritelmä "relaxed coffee shop" ei vastaa omaa kokemustani. Melu oli kamala, ja paikassa oli ahdasta: emme jääneet kokeilemaan kahvilan antimia. Kahvila näyttää kuvissa kivalta ja viihtyisältä, on oikeastaan sääli, ettei se tuntunut siltä, kun kokeilimme.
Toinen Café Paris saa minulta kuitenkin kunniamaininnan: nimittäin ihqun Akureyrin suosittu kahvilahelmi, toiselta nimeltään Bláa kannan. Myös sieltä saa kahvia, kakkua, kaljaa ja suolaista purtavaa. Tunnelma oli aidosti rento ja sisustus viehättävä. Myös terassi tuli kokeiltua: jos ilma tuntui viileältä, saattoi päälleen heittää pehmeän ja lämpimän huovan.
sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006
Skógar
Skógar on pieni kylä eteläisessä Islannissa, valtatie 1:n varrella. Kesän matkareittimme osui Skógariin kolmantena päivänä, jolloin jäimme yöksikin. Muistan, että olin tavattoman väsynyt. Olimme tehneet lyhyitä patikoita päivän aikana, kengät ja lahkeet olivat ravassa, mutta mieli levollinen. Maisemat olivat olleet upeita jälleen kerran.Majoitus
Skógarin hostellista oli varattu kahden hengen huone etukäteen. Hyvä niin, sillä hostelli oli tupaten täynnä. Henkilökunnan täti oli jotenkin pahoittelevan oloinen, kun menimme ilmoittautumaan, ja sanoi, että täällä on nyt aika paljon meteliä.
Eteisessä oli ollut iso röykkiö haisevia vaelluskenkiä, mutta emme olleet kuitenkaan tajunneet varautua pahimpaan. Koko hostelli oli nimittäin täynnä amerikkalaisnuoria ohjaajineen, jokin partioporukka oli lähtenyt Islantiin vaeltamaan ja päätti kulkunsa Skógariin. Niistä lähti ääntä, meteli oli sanoinkuvaamaton.
Ehkä partiolaisinvaasion vuoksi emme kunnolla tutustuneet hostelliin. Pysyttelimme niin paljon omassa huoneessamme kuin oli mahdollista. Jonkun verran oli pakko näyttäytyä äänekkään joukon keskuudessa, sillä pesimme koneellisen pyykkiä hostellin pesukoneella. Aamulla osa nuorisoryhmän ohjaajista olisi halunnut keskustella kanssamme niitä näitä, mitä nyt yleensä on tapana. Pitivät minua varmaan sairaalloisen ujona, koska aamupalan valmistaminen oli minusta kiinnostavampaa.
Todennäköisesti valitsemamme hostelli on kuitenkin paras mahdollinen yöpaikka reppumatkaajalle. Ilman amerikkalaisnuoria hostelli olisi varmaankin ollut ihan mukava: tilat olivat siistit, kierrätys oli kunnossa. Sijainti on näppärä: lyhyen kävelymatkan päästä löytyvät kylän nähtävyydet.
Muita majoitusmahdollisuuksia Skógarissa ovat tavalliselle matkaajalle kallis Hotel Skógar ja jonkin verran hostellimajoitusta hintavampi Hotel Edda.

Skógafoss
Islannissa on valtavasti upeita koskia ja putouksia. Itse asiassa niitä on niin paljon, että jossakin vaiheessa ei enää joka purolla jaksa pysähtyä. Skógafoss kuuluu kuitenkin niihin, jotka kannattaa käydä katsastamassa, jos on lähistöllä. Siinä on tyyliä. Jos on aikaa ja voimia, kannattanee tutustua koskeen myös patikoimalla rinnettä ylös. Me olimme tuloiltana niin väsähtäneitä, että päätimme jättää patikoinnin väliin. Lähtöaamuna taas oli muuta hommaa.
Skógasafn - Skógarin kansanmuseo
Skógarin museo saattaa olla yksi Islannin parhaista kansanmuseoista. Kokoelmat olivat kiinnostavat, opastus ystävällistä. Me olimme niin onnekkaita, että saimme tavata myös museon isän Þórður Tómassonin, jonka aktiivisen keräilyn ansiosta laajat kokoelmat ovat nyt yleisön ihasteltavina. Astuessamme museoon sisään vanha mies otti meidät vastaan ja alkoi kysellä, mistä olimme. Þórður puhui meille ruotsia, mikä oli ilahduttavaa, vaikka välillä olikin kovin vaikea saada sanoista selvää. Pian hän kiirehti harmoninsa ääreen soittamaan Maamme-laulua, ilmeisesti miehen kansallislaulutuntemus on laajaa.
Oppaaksi saimme nuorehkon saksalaismiehen, jolle kesistä Skógarissa on tullut tapa. Yleensä en kaipaa museoihin opastusta - minusta on mukava katsella itse kaikessa rauhassa - mutta tästä museosta saimme kyllä enemmän irti opastuksen avulla. Opas valikoi laajasta kokoelmasta kiinnostavimpia esineitä ja kertoi niiden käyttötarkoituksista ja valmistustekniikoista. Kokoelmakiertueen jälkeen tutustuimme museon ulkorakennuksiin. Samalla lipulla pääsi piipahtamaan myös viereiseen liikennemuseoon, joka oli ihan kiinnostava, mutta jäi kyllä upean kansanmuseon varjoon.

Skógarista jäi hyvä mieli. Sinnekin on joskus palattava uudestaan. Seuraavalla reissulla se ei kuitenkaan ole mahdollista, reitti kun kulkee lähinnä Pohjois-Islannissa.
maanantaina, heinäkuuta 17, 2006
Vielä putouksista
Islannissa oli putouksia niin paljon, että olen alkanut unohdella niiden nimiä. Erityisesti minua harmittaa se, etten muista sen kaikista kuvauksellisimman ja ehkä viehättävimmän putouksen nimeä. Ongelmana taitaa olla se, että ajattelimme sen olevan Gluggafoss, mutta minulla on kuva myös oikeasta Gluggafossista eikä se näytä yhtään samalta. Joku voisi kertoa, mikä on asian laita, sillä moni kameran kanssa liikkuja on kuitenkin takuulla ottanut tästä putouksesta suurinpiirtein samanlaisen kuvan kuin minäkin.Putouksen vieressä oli pieni puisto, Thorsteinslind, joka teki paikasta vielä miellyttävän. Emme syöneet siinä eväitä, mutta aurinkoisena kesäpäivänä paikka on takuulla mahtava evästaukoa varten.
Tuo Þorsteinn Erlingsson (1858-1914) oli islantilainen runoilija. Tyyppi oli ateisti ja sosialisti, joka halusi runoillaan ottaa kantaa asioihin: ilmeisesti hyökkäili valtaapitäviä luokkia vastaan ja käytti paljon satiiria. Jossakin luki, että Þorsteinn olisi opiskellut filologiaa ja vanhaa norjaa Köpiksessä. Se voisi hyvinkin pitää paikkansa sillä hänen tuotannostaan löytyy myös Rasmus Raskille omistettu runo.
keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006
Huikea Gullfoss
Ensimmäisenä kokonaisena Islanti-päivänämme saimme haukkoa henkeä Gullfoss-putouksen äärellä. Vaikka sen oli nähnyt jo kymmeniä kertoja eri valokuvissa, oli luonnonihme yllättävä, hämmästyttävä ja valtava. Ihan hetkeen ei osannut sanoa mitään. Jälkikäteen tuntuu hölmöltä liittää blogiinkaan mitään kuvayritelmiä, sillä valokuvat eivät oikeastaan kerro juuri siitä, minkälainen Gullfoss kokemuksena oli.
Gullfossin viehätysvoimaa lisää kertomus, joka liittyy paitsi putoukseen myös sitä vartioivaan naiseen Brattholtin Sigriður Tómasdóttiriin. Ei nimittäin ole aivan itsestäänselvää, että suomalaissiskosten henki salpautuu putoksen äärellä vielä 2000-luvulla. Alue suojeltiin vasta 1970-luvulla, ja sitä ennen putous oli vakavan uhan alla.
1900-luvun alussa putouksia ja koskia alettiin valjastaa teollisuuden ja sähköntuotannon tarpeisiin. Ulkomaiset sijoittajat olivat varsin kiinnostuneita Gullfossista. Aluella elellyt Tómas, joka oli Sigriðurin isä, kieltäytyi myymästä tilaansa siinä toivossa, että putous säästyisi. Sijoittajat onnistuivat kuitenkin saamaan putouksen hallintaansa Tómaksen selän takana.
Sigriður nousi vastustamaan hanketta. Tarinan mukaan hän käveli kotitilaltaan Brattholtista Reykjavíkiin ja ilmoitti, että mikäli putous valjastetaan, hän hyppää sen kuohuihin. Sigriðurin yritykset eivät kuitenkaan muuttaneet putoksesta tehtyä sopimusta.
Liekö vuoden 1928 pörssiromahduksella ollut sormensa pelissä, sillä putous pelastui, kun vuonna 1928 sijoittajat eivät kyenneetkään maksamaan sovittua vuokraa.
Gullfoss on juuri sellainen kohde, jossa jokainen lähes turisti käy. Ja se onkin ihan must. Islannissa tulin ajatelleeksi aika paljon sitä, kuinka tarpeetonta - minulle - on etsiä jotain aitoa ja autenttista, jota turistit eivät löydä. Islannin suuret nähtävyydet eivät ole pelkkiä turistirysiä. Luontoäiti ei ole keksinyt Gullfossia houkutellakseen Islantiin ulkomaalaisia rahaa tuhlaamaan. Yhtä lailla putous on vaikuttava myös lähiseuduilla asuvista ihmisistä.
Islannin matkan aikana törmäsimme useisiin putouksiin. Niitä oli niin paljon, että vähitellen kävi niin, ettei enää ihan joka purolla jaksanut pysähtyä. Gullfoss on varmasti putouksista suosituin, ehkä vaikuttavinkin.
torstaina, toukokuuta 25, 2006
Aika rientää
Ihan kamalasti en ole saanut aikaan. Sen varmistin matkanjärjestäjältä, että heidän Þórsmörk-reissulle voi liittyä mukaan Hvollsvöllurista. Hinta on kuitenkin se sama, 9500 iskiä nenältä. Sen reissun suhteen meidän kai pitäisi tehdä jonkinlainen päätös.
Aikataulullisesti Thorin metsä ei ole mikään ongelma. Käytännössä se vain tarkoittaa sitä, että maanantaina kannattaa tsekata Gullfoss, Geysir ja Thingvellir, jotta tiistaipäivänä jää aikaa Thorsmork-retkeilyyn. Vastaavasti Skogárin museo ym. jää sitten keskiviikolle. Tuskinpa tämä aiheuttaa aikataulullisia ongelmia: yksi Islannissa vaihto-oppilasvuottaan viettänyt mimmi, jonka blogia olen seurannut, kiersi koko saaren neljässä päivässä. Ihanaa, että meillä on enemmän aikaaa.
Kirjallisuusasioissa olen edistynyt hävettävän hitaasti. Helgasonin Islannin kirjailija tosiaan on hyvä, mutta luen sitä kovin hitaasti. Olen hankkinut kirjahyllyyn Laxnessia: ajattelin, että se olisi ehkä sopiva matkalukeminen. Työkaveri lupasi lainata minulle jonkun hyvän islantilaisen, joka sillä on hyllyssään. Ostin myös Kai A. Saanilan teoksen Islantia kaikille vuodelta 1979. Teos lupaa, että sen "avulla oppii helposti ymmärtämään kieltä sen verran. että siitä on hyötyä." Enpä tuota tiedä, mutta kirja on kevyt ja mukana olevan sanaston vuoksi voi olla ihan kätevä matkalla mukana.
Kartta meidän pitäisi ostaa. Käynkö ostamassa?
Vielä iskistä. (ISK merkitsee minulle vanhastaan Isoa suomen kielioppia, siksi minusta on hassua puhua nyt Islannin kruunusta.) Talouskuplan puhjettu iskit ovat halvenneet jonkin verran. Käytännössä selviämme reissusta paria sataa euroa vähemmällä kuin budjetintekovaiheessa odotin vain valuuttakurssin muutoksen vuoksi. Pitäisi muuten kai ruveta pohtimaan, miten ottaa sitä rahaa mukaan. Kaikkialla ei visa käy.
Oi, se täytyy vielä sanoa, että minulle on tullut selvä matkamuistotarve. Haluaisin nimittäin jonkunlaisen Silvia Night -paidan. Kai sellaisia on.
sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006
Þórsmörk
Jos tuntuu, että aikataulu ei kestä tai muuten järjestely tuntuu hankalta, on mahdollista tietysti uhrata yksi Reykjavik-päivä ja käydä reissussa sieltä käsin. Käytännössä tämä olisi mahdollista perjantaina tai lauantaina. Reissusta tietää hostelli, joten luulisin, että myöhäinen innostuskin voi vielä mahdollistaa retken tekemisen.
Minulla ei ole oikeastaan mitään mielipidettä siitä, miten pitäisi toimia. Mielelläni tuolla käyn, mutta ei matkailoni kaadu, jos se jää näkemättä.