En ole ainoa, jota huolettaa maaseudun tulevaisuus Etelä-Islannissa. Maatalousministeri Jón Bjarnason vetosi aamulla radiohaastattelussa alueen maanviljelijöihin, etteivät nämä tekisi hätiköityjä päätöksiä elinkeinonsa lopettamisesta.
Hallitus pitää alueen maatalouden elinkelpoisuuden säilyttämistä tärkänä. Se on luvannut korvata purkauksesta ja sen seurauksista maatiloille aiheutuneet vahingot silloin, kun mikään vakuutus ei niitä kata. Käytännössä tämä tarkoittaa menetettyjen viljelysmaiden ja eläinten evakuoinneissa rikottujen aitojen korvaamista.
Tulivuorenpurkauksen aiheuttamia vaurioita tutkimaan on perustettu yliopiston asiantuntijoista ja konsulteista koostuva työryhmä.
PS. Kuvan on ottanut Satu, laavaunelmoijista tällä hetkellä hiljaisempi. Se on otettu Eyjafjallajökullin eteläpuolella, Paradísarhelliriltä Vestmanna-saarten suuntaan. Paradísarhellir on luola, jossa - näin tarina kertoo - läheisen maatilan tyttären rakastaja piileskeli tulevalta apelta, joka ei ollut suhteesta kovin ilahtunut.
Tuhkasade on monilla kohteeksi joutuneilla alueilla kokonaan lakannut, mutta tuhka ei ole haihtunut minnekään. Vaikka ulkopuolista apuakin on saatu, maatalouselinkeinojen harjoittajat kärsivät jo uupumuksesta työskenneltyään vuorotta pelastaakseen eläimensä ja maatilansa tuhkalta.
Tulivuoret ovat aikaisemminkin vaikuttaneet maaseudun elinvoimaisuuteen Islannissa. Kuuluisa esimerkki on tietysti Lakin purkaus 1783-84. Islannissa koettiin viilentyneen ilmaston takia muutenkin vastuksia 1700-luvun jälkipuoliskolla. Sen historian suurin tulivuorenpurkaus oli naula moneen arkkuun. Väestöstä neljäsosan on arvioitu menehtyneen tulivuorenpurkauksen seurauksena joko nälkään tai sairauksiin. Askjan purkaus 1875 lähetti itäislantilaisia joukoin siirtolaisiksi Amerikkaan.
Mitä tapahtuu nyt? Islannin kaupungistumisprosessi on ollut huimaa (vrt. animaatio yllä). Kuinka moni tuhkan saastuttaman seudun vähäisistä maatiloista lopettaa? Karjaa on jouduttu viemään teuraaksi ja tuhka on muodostanut pelloille sementtimäisen kuoren. Joku on jo ilmoittanut lopettavansa, toinen pitää kesän mittaisen tauon elinkeinonsa harjoittamisessa, kolmas on päättänyt olla luovuttamatta. Toivoakin on. Jos tuhkakerros ei ole liian paksu, kasvillisuus voi selvitä. Sadevedet huuhtovat tuhkan nopeasti maaperään, jossa se toimii lannoitteena. Kovettuneen tuhkan rikkomiseenkin on olemassa keinot.
Joka tapauksessa tulivuorenpurkaus koettelee maanviljelijöiden kukkaroita. Huoltotyöt nielaisevat oman osansa, eikä tavallisesti laiduntavien eläinten sisäruokinta ole ilmaista. Joillakin alueilla mitattu kymmenen sentin paksuinen tuhkakerros on liikaa kasvillisuudelle. Tuleva on vielä hämärän peitossa.
