Kehyskertomus on mielestäni välillä kompasteleva. Ainakin minä koin tiettyjen itsestäänselvyyksien toistamisen niin, vaikka todennäköisesti kyseessä onkin tarkoituksellinen tehokeino. Itse ydin sisälsi kaiken inhimillisen: rakkauden, hyväksymisen - itsensä ja toisen, mustasukkaisuuden, väärät ja oikeat valinnat, heikkouden ja vahvuuden, luopumisen tuskan ja kauneuden sekä kuoleman.
Sisarusten ja Annan tyttöystävän puheenvuorot paljastivat kertomukseen uusia käänteitä ja syvensivät henkilöhahmoja lukijan silmissä. Kaikki olivat loppujen lopuksi enemmän kuin alussa. Ihan niinkuin mekin kaikki olemme enemmän kuin vain yhtä. Enemmän kuin itsekkäitä, enemmän kuin avuliaita, enemmän kuin vahvoja tai heikkoja.
Minuun kirja jätti surumielisen toivon ja rakkauden elämää kohtaan.
Kaikella on väliä.
Sillä että kasvoi lapsena Laugarnesin alueella, heräsi aamulla sisarensa viereltä, ojensi kätensä ja tunsi hänen ruuminsa lämmön, nosti päätään ja katsoi hänen silmiensä uivan silmäluomiensa alla, katsoi hengityksen virtaavan hänen huuliltaan ja muuttuvan pilveksi peiton ylle, tönäisi häntä ja tönäisi uudelleen ja sanoi:
- Arnthrúdur, on tullut aika herättää äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti