Skógar

Skógar on pieni kylä eteläisessä Islannissa, valtatie 1:n varrella. Kesän matkareittimme osui Skógariin kolmantena päivänä, jolloin jäimme yöksikin. Muistan, että olin tavattoman väsynyt. Olimme tehneet lyhyitä patikoita päivän aikana, kengät ja lahkeet olivat ravassa, mutta mieli levollinen. Maisemat olivat olleet upeita jälleen kerran.

Majoitus

Skógarin hostellista oli varattu kahden hengen huone etukäteen. Hyvä niin, sillä hostelli oli tupaten täynnä. Henkilökunnan täti oli jotenkin pahoittelevan oloinen, kun menimme ilmoittautumaan, ja sanoi, että täällä on nyt aika paljon meteliä.

Eteisessä oli ollut iso röykkiö haisevia vaelluskenkiä, mutta emme olleet kuitenkaan tajunneet varautua pahimpaan. Koko hostelli oli nimittäin täynnä amerikkalaisnuoria ohjaajineen, jokin partioporukka oli lähtenyt Islantiin vaeltamaan ja päätti kulkunsa Skógariin. Niistä lähti ääntä, meteli oli sanoinkuvaamaton.

Ehkä partiolaisinvaasion vuoksi emme kunnolla tutustuneet hostelliin. Pysyttelimme niin paljon omassa huoneessamme kuin oli mahdollista. Jonkun verran oli pakko näyttäytyä äänekkään joukon keskuudessa, sillä pesimme koneellisen pyykkiä hostellin pesukoneella. Aamulla osa nuorisoryhmän ohjaajista olisi halunnut keskustella kanssamme niitä näitä, mitä nyt yleensä on tapana. Pitivät minua varmaan sairaalloisen ujona, koska aamupalan valmistaminen oli minusta kiinnostavampaa.

Todennäköisesti valitsemamme hostelli on kuitenkin paras mahdollinen yöpaikka reppumatkaajalle. Ilman amerikkalaisnuoria hostelli olisi varmaankin ollut ihan mukava: tilat olivat siistit, kierrätys oli kunnossa. Sijainti on näppärä: lyhyen kävelymatkan päästä löytyvät kylän nähtävyydet.

Muita majoitusmahdollisuuksia Skógarissa ovat tavalliselle matkaajalle kallis Hotel Skógar ja jonkin verran hostellimajoitusta hintavampi Hotel Edda.

Skógafoss

Islannissa on valtavasti upeita koskia ja putouksia. Itse asiassa niitä on niin paljon, että jossakin vaiheessa ei enää joka purolla jaksa pysähtyä. Skógafoss kuuluu kuitenkin niihin, jotka kannattaa käydä katsastamassa, jos on lähistöllä. Siinä on tyyliä. Jos on aikaa ja voimia, kannattanee tutustua koskeen myös patikoimalla rinnettä ylös. Me olimme tuloiltana niin väsähtäneitä, että päätimme jättää patikoinnin väliin. Lähtöaamuna taas oli muuta hommaa.

Skógasafn - Skógarin kansanmuseo

Skógarin museo saattaa olla yksi Islannin parhaista kansanmuseoista. Kokoelmat olivat kiinnostavat, opastus ystävällistä. Me olimme niin onnekkaita, että saimme tavata myös museon isän Þórður Tómassonin, jonka aktiivisen keräilyn ansiosta laajat kokoelmat ovat nyt yleisön ihasteltavina. Astuessamme museoon sisään vanha mies otti meidät vastaan ja alkoi kysellä, mistä olimme. Þórður puhui meille ruotsia, mikä oli ilahduttavaa, vaikka välillä olikin kovin vaikea saada sanoista selvää. Pian hän kiirehti harmoninsa ääreen soittamaan Maamme-laulua, ilmeisesti miehen kansallislaulutuntemus on laajaa.

Oppaaksi saimme nuorehkon saksalaismiehen, jolle kesistä Skógarissa on tullut tapa. Yleensä en kaipaa museoihin opastusta - minusta on mukava katsella itse kaikessa rauhassa - mutta tästä museosta saimme kyllä enemmän irti opastuksen avulla. Opas valikoi laajasta kokoelmasta kiinnostavimpia esineitä ja kertoi niiden käyttötarkoituksista ja valmistustekniikoista. Kokoelmakiertueen jälkeen tutustuimme museon ulkorakennuksiin. Samalla lipulla pääsi piipahtamaan myös viereiseen liikennemuseoon, joka oli ihan kiinnostava, mutta jäi kyllä upean kansanmuseon varjoon.

Skógarista jäi hyvä mieli. Sinnekin on joskus palattava uudestaan. Seuraavalla reissulla se ei kuitenkaan ole mahdollista, reitti kun kulkee lähinnä Pohjois-Islannissa.