Laavaunelmia rakastaa FST5:tä

Talven mittaan suomalaiset on tutustutettu islantilaiskomediaan Yövuorossa (Næturvaktin), ja ensi tiistaina siirrytään päivävuoroon. Sarjan kieroutunut bensa-asemahuumori sopii suomalaisille: molempia pimeyden keskellä vaeltavia kansoja naurattaa samanlainen arkisen musta komiikka. Nykyisin naurua saattaa lisätä tieto siitä, että päähenkilöä - diktaattorinottein huoltoaseman yötä hallitsevaa vanhaa kommunistia Georgia - näyttelee Jón Gnarr. Siis Reykjavíkin nykyinen pormestari.

Tänään FST5 vie katsojansa toisenlaisiin tunnelmiin. Arnaldur Indriðasonin menestysromaaniin Räme (Myrín) perustuva dekkarielokuva kuvaa synkkää ja karua Islantia. Teoksen on ohjannut Baltasar Kormákur, jonka moni muistaa elokuvasta 101 Reykjavík (tai sitten Maaritin esittelemästä elokuvasta Meri). Odotan persoonallista kerrontaa ja kauniita maisemia.

Mikään muu kanava ei tarjoa meille samanlaisia herkkuja kuin FST5; ilman pohjoismaisia sarjoja ja elokuvia televisiotarjonta olisi ohuempaa. Angloamerikkalainen kulttuuri tuottaa suomalaiselle tv-katsojalle paljon hyvää viihdettä mutta vielä enemmän höttöä. Kotimainen tuotanto synnyttää joskus helmiä, mutta pitää meidän saada muutakin. Esimerkiksi Islannissa ja Norjassa tehdään persoonallisia elokuvia, jotka eivät kaupallisia kanavia kiinnosta.

Harmittaa, että viime aikojen ns. pakkoruotsikeskusteluun on vedetty mukaan myös FST5. On esitetty argumenttejä, että Yleisradio panostaisi liikaa pieneen ruotsinkieliseen yleisöön. Höpö höpö. On iso joukko meitä suomenkielisiä katsojia, joiden mielestä FST5 on paras suomalainen tv-kanava. Laavaunelmia rakastaa FST5:tä

Hafið - Islanti elää merestä

Hafið - Meri - sai näytelmäensi-iltansa Islannin kansallisteatterin suurella näyttämöllä jo vuonna 1992. Elokuvaversio tehtiin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2002, ja yhä edelleen tarina resonoi ajassa.

Hafið sijoittuu 1990-luvun alkuun, jolloin Islanti salli kalastuskiintiöiden myynnin ja vuokraamisen. Aikoinaan valtiolta ilmaiseksi kiintiönsä saaneet kalastajat saattoivat nyt halutessaan myydä osuutensa markkinahintaan. Toisille kiintiökauppa tarjosi mahdollisuuden eläköityä ja lopettaa elinkeino, jolle jälkipolvesta ei löytynyt jatkajaa. Toisille kaupasta saatu voitto oli helppoa, ylimääräistä rahaa, ja vanhan elinkeinon hylkääminen mahdollisuus uuteen, modernimpaan elämäntapaan. Ne jotka kiintiöitä ostivat, saattoivat toimintaansa laajentamalla parantaa kilpailukykyään maailmanmarkkinoilla.

Murros ei ollut mitätön. Periaatteessa Islannin merialueet ja niissä uiva kala kuuluvat koko kansalle. Käytännössä niistä kuitenkin hyöytyy enää vähemmistö. Kun Ólafur Haukur Símonarson kirjoitti näytelmänsä, Islannissa oli vielä 1100 yritystä, joilla oli oikeus turskanpyyntiin. Vuonna 2010 yrityksiä on jäljellä 66. Kaikenkaikkiaan kalastuskiintiöiden omistajien määrä on pienentynyt 85 prosentilla. Kalastusyhteiskunnasta on tullut jotakin muuta - mutta mitä? Luulenpa että juuriltaan eksyneet islantilaiset etsivät yhä itseään.

Kalastuskiintiöiden keskittyminen harvoihin käsiin mahdollisti uuden varustamo- ja kalateollisuuseliitin nopean rikastumisen. Osa tästä varallisuudesta toimi katalysaattorina Islannin pankkikuplan synnyssä. Tästä kuinkas-sitten-kävikään-perspektiivistä katsottuna näyttää siltä, että jotakin tärkeää on nopeana velloneessa muutosprosessissa menetetty. Elokuvan patriarkan, eläkeikää lähestyvän Þórðurin kysymys tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta:

Lyhytnäköiset kusipäät! -- Mitä he tekevät romutettuaan laivat ja myytyään kiintiöt? Jeeppejä ei voi syödä.

Baltasar Kormákurin ohjaama Hafið on sariitinen perhedraama sukupolvien välisestä kuilusta ja yhden aikakauden rajusta päättymisestä. Tulevaisuus ei tunnu löytyvän cokista kittaavasta nuorisosta, mutta ei se ole ahneissa ja sekopäisissä aikuisissa tai jääräpäisissä vanhuksissakaan. Þórður luottaa kalastuksen ja näivettyvän kyläyhteisön tulevaisuuden ennemmin kaunan kohteensa ja kilpailijansa, kuin oman jälkikasvunsa, käsiin.



Elokuva on kaunis katsoa ja kuunnella. Sen huumori on salakavalaa ja rakentuu pitkälti pohjoisen kalastajakylän villipohjolamaiselle eksotiikalle ja vahvoihin henkilöhahmoihin. Syrjäisen elämänmenon pitelemättömyys toimii kyllä, mutta juoniteemoja on liikaa. Ne peittävät alleen draaman ydinajatuksen; punainen lanka hukkuu juonenpätkiin. Jotakin olisi pitänyt raskia karsia, jotta suurimmaksi osaksi illallispöydän ympärille rakentuva näytelmä pysyisi kunnolla kasassa myös laajemmassa miljöössä liikkuvassa elokuvassa.


PS. Markkinoinnille pyyhkeitä. Kansainväliseen levitykseen lähteneessä dvd-versiossa Elva Ósk Ólafsdóttir on korvattu ilmeisen romantiikannälkäiseksi arveltua suurta yleisöä kosiskelevalla kuvalla vedessä lilluvista rakastavaisista. Kannen perusteella olisin odottanut kohtalaisen tyhjäpäistä romanttista draamaa. Melkein jäi ansaitustikin Eddoja kahminut elokuva katsomatta.


Lähde:
Iceland Review: Owners of Fishing Quota Fewer by 85 Percent

Einar Már Guðmundssonin Islanti

Islannin palkittu kirjailija Einar Már Guðmundsson kävi Suomessa, mutta kukaan ei ole tainnut kirjoittaa aiheesta mitään. Minustakaan ei ole mediasankariksi, vaikka odotin Nifinin luentoa innolla ja seurasinkin loppuun asti. Luennolla käytetty kieli nimittäin oli islanninsekainen tanska - ei vahvuuksiani, vaikka monet ruotsinkieliset sitä näyttivät ymmärtävänkin.

Einar Már Guðmundsson luki runoja ja puhui kirjoittamisestaan. Hän esitteli aikaisempia teoksiaan ja niiden suhdetta yhteiskuntaan. Yleisöä nauratti, kun kirjailija pohdiskeli maailman muuttumista. Nyky-yhteiskunta lääkitsee ongelmatapauksia (Kaikkeuden enkeleissä sulkee niitä mielisairaalaan), mutta ennen - saagoissa - hankalat tyypit lähetettiin Norjaan. Yleisö sai kuulla muiden muassa Kaikkeuden enkelien ravintolakohtauksen, jossa mielisairaalan asukkaat päättävät nauttia hyvän illallisen. Kohtaus toimii mainiosti myös Friðrik Þór Friðriksson elokuvassa.



Vierailun pohjalla tuntui olevan teos Hvíta bókin - esseekokoelma, jossa kirjailija pohtii yhteiskunnan tilaa ja muutosta ja jolla hän viittaa omien sanojensa mukaan myös Beatlesien teokseen The White Album. Heti alussa tuli kuitenkin selvästi esiin, että samat kysymykset ovat olleet esillä myös aiemmissa, kaunokirjallisissa teoksissa. Einar Már Guðmundsson kertoi aiheuttaneensa reaktioita useilla teoksillaan, mutta kriisin myötä ihmiset olivat yhä suoremmin kiinnostuneita hänen mielipiteistään. Siltä vaikutti Suomessakin. Vähäisestä tiedotuksesta huolimatta salissa oli mukavasti väkeä.

Kirjailijan puheessa lentelivät käsitteet uusliberalismi, kapitalismi, luonnonvarat, politiikka, solidaarisuus, yhteiskunta. Oli kiinnostavaa kuulla Suomen taloususkonnollisessa kontekstissa niinkin rankkaa kritiikkiä - vaikkakin sitten skandinaaviskaksi - ilman, että kyse oli jonkin vasemmistopuolueen keskusteluillasta. Einar Márin Islanti näyttäytyi mikrokosmoksena, joka osoittaa, miten uusliberalismi toimii. Jäljelle jäi toive, että "kapitalisti-idiootit" voisi lähettää Norjaan.

Oikeastaan kuulijan mieleen jäi myös toivoa ja Bob Dylanilta lainattu lause: "Times they are a changing." Einar Már harmitteli, ettei vaikeassa tilanteessa ole kyetty kunnolla keskustelemaan tulevaisuudesta ja esimerkiksi Euroopan unionista. Kukaan ei tiedä, missä EU on kymmenen vuoden kuluttua ja onko Islanti osa sitä. Euroopassa Islanti kuitenkin on. EU:lla tai ilman - Islannin merkitys osana eurooppalaista kulttuuria ja kirjallisuutta on selvä.

---

Törmäsin muuten Einar Máriin ennen luentoa käytävällä ja sain pienen teinikohtauksen. Yritin tervehtiä ja sönkkäsin góðan daginn. Kirjailija kysyi, puhunko islantia, ja sen sijaan, että olisin käyttänyt kielitaidon rippeitäni ja selittänyt, että puhun vähän tai että opiskelen, menin totaaliseen lukkoon ja sain suustani vain typerän nein. Niin noloa - kuin suoraan jostain Einar Már Guðmundssonin teoksesta!

Islantilainen syksy Nifinissä

Pääkaupunkiseudun Islannin-ystäviä hellitään tänä syksynä kokonaisella Katse Islantiin -tapahtumasarjalla. Nifinin syksyssä on luvassa kiinnostavia vieraita, näyttely ja elokuvailta. Itse haluan olla paikalla Helsingin Kaisanimiessa ainakin, kun

• Einar Már Guðmundsson pohtii 13.10., voiko valtion pantata
  
• Tryggvi Felixson, Pohjoismaiden neuvoston vanhempi erityisasiantuntija, maalailee 20.10. Islannille valoisampaa tulevaisuutta kriisin jälkeen
  
• seismologi Heidi Soosalu kertoo 3.11. tulivuoritoiminnasta Islannissa.
  

20.10. vietetään Fiann Paulin Fairy Tales of the Arctic -valokuvanäyttelyn avajaisia, mutta en löytänyt tietoa siitä, kuinka kauan näyttely on pystyssä. Elokuvaillassa 10.11. katsotaan Helga Rakel Rafnsdóttirin ja Hulda Rós Gudnadóttirin Edda-palkittu pienestä kulmakaupasta kertova dokumentti Kjötborg, joka vaikuttaa viehättävältä ja kiinnostavalta ainakin trailerin perusteella.



Islantilainen markkinatunnelma 17.11. houkuttelee myös, vaikka villapaitojen neulonta ja käsityöt eivät olekaan vahvinta alaani.