Islantia opiskelemaan!

Islantia Islannissa. Vielä ehtii ilmoittautua, jos tilaa vain löytyy. Lapin kesäyliopistosta löytyy muitakin kohdemaissa järjestettäviä kielikursseja. Täytyypä pitää mielessä tulevia kesiä ajatellen...

Rokki on kansanmusiikin vastakohta

Totta kai minun piti mennä kokeilemaan Ylen Viisukonetta. Kysymykset olivat niin ylimalkaisia ja vastausmahdollisuudet rajallisia, ettei tulokseen voi suhtatua ollenkaan vakavasti, kun ei oikein edes iloisella leikkimielellä.

Sattui nyt kuitenkin niin, että Suomi ja Islanti jakoivat viimeisen sijan minulle generoituneella listalla. Suomen viisu on mielestäni oikein hyvä, vaikka olisinkin kaivannut mittavampaa c-osaa. Islannin kipale on harmiton aikuisrockballadi. Meatloafin aneeminen haamu. Huonompiakin balladeja on toki kuultu, mutta parasta on silti video.

Ehkä rokki on kansanmusiikin vastakohta. Valitsin nimittäin viisukoneessa, että ideaalibiisi on kansanmusiikkia.

Hiljaista unelmointia

Vähään aikaan ei ole Laavaunelmissa puhuttu ääneen, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö mieli olisi kaivannut kaukaiseen saareen. Asiaakin olisi ollut, muttei energiaa kirjoitella. Siispä lyhyt koonti ajatuksista on paikallaan.

Islanti on ollut kovasti esillä mediassa. Islantilaiset ostaa Suomea, mikä tuntuu hassulta. Ylipäänsä on paskaa, että suomalaisyritykset valuvat ulkomaisiin käsiin, mutta tunnepuolella en osaa suhtautua islantilaisiin kovin negatiivisesti. Tiedän kyllä, että islantilainen bisnesmaailma tuntuu on ihan yhtä kylmää ja julmaa kuin muuallakin. Kuvittelin muuten, että se niiden talouskupla olisi jo puhjennut vuosi sitten, kun kruunun kurssikin laski kovaa vauhtia, mutta ilmeisesti meno on aika kuuma edelleen.

Myös matkailupuolella Islannista kirjoitellaan edelleen. Uusimmassa Gloriassa oli juttu, joka antoi Islannista aika vieraan kuvan. Islannille on sadellut matkailupalkintoja, viimeksi kai tuli Finnish Travel Quality Award. Palkinnot pitävät matkailumaata pinnalla. Jostain syystä en kuitenkaan saa kiinni lehtijuttujen Islannista. Ehkä se johtuu siitä, että yksityisillä kokemuksilla on vaikea myydä: Koe Islannin tila! Tanssi yksinäsi laavakentillä kuin hullu! Islanti - joka päivä suklaalakua! Unohda raha, osta kokemuksia Islannissa! Oletko hitaasti lämpeävä introvertti? Tule Islantiin, täällä sinulla on aikaa ja tilaa lämmetä.

Lue Vigdístä!

Heti Z:n jälkeen en jäänyt kiinni Nimeni on Ísbjörg. Olen Leijona. -romaaniin. Niinpä jätin sen hetkeksi rauhaan ja palasin tekstiin myöhemmin. Loppujen lopuksi koukutuin niin, etten eilen malttanut mennä nukkumaan ennen kuin olin lukenut kirjan loppuun.

Satu on kirjoittanut kertomuksesta enemmänkin. Riittänee että totean oman subjektiivisen mielipiteeni myötä, että Vigdís Grímsdóttiria kannattaa lukea.

En pitänyt vangitun Ísbgörgin itsetietoisuudesta ja varmuudesta hänen tulkitessaan Péturia ja ennustaessaan tulevaa. Se ärsytti minua tavattomasti, eikä nykyhetken Ísbjörg kiehtonut ollenkaan samalla tavalla kuin takaumien kummallinen lapsi ja hänen kokemuksensa. Se sitten ihmetyttikin raadollisella luontevuudellaan niin paljon, että lukukokemus jäi isosti plussan puolelle.

Viikingit valloittivat!

Mauri Kunnas on mahtava. Kalevalan ystävänä Koirien Kalevala on tietysti ollut minulle rakas ilmestymisestään saakka. Seitsemän koiraveljestä kuuluu tietysti myös minun lukemistooni. Enpä osannut koskaan toivoa, että Kunnas tarttuisi islantilaisittainkin mielenkiintoiseen aiheeseen ennen kuin oikeasti näin teoksen Viikingit tulevat!

Viikingit tulevat maalaa maiseman Pohjolasta tuhannen vuoden takaa. Maisemaa värittävät Kunnakselle tyypilliset yksityiskohtaiset kuvat, joiden tutkimiseen on mukava käyttää aikaa. Kuvitukseen on paneuduttu: jokainen yksityiskohta on mietitty tarkkaan ja huolellisesti. Ne paitsi kuvittavat kertomuksia myös rakentavat kokonaiskuvaa viikinkien tavoista ja uskonnosta tuhat vuotta sitten. Ainoa miinus tulee Skandinavia-keskeisyydestä: Islantia enemmän!

Kiittää täytyy myös paneutumisesta tarinoihin. Teos koostuu useista lyhyistä kertomuksista, jotka on kirjoitettu huolellisesti islantilaista saagaperinnettä kunnioittaen ja siitä tyylillisiä vaikutteita imien. Kirja ei sisällä samanlaista väkivaltaa kuin saagat tyypillisesti, mutta hienosti viikingin mielenmaisemaa on osattu kuvata taittamatta miekalta koko kärkeä.

Kiitos Helmi-tyttöselle kirjan lainaamisesta. Palautan sen pian.

Ei mitään hevonpaskaa

Pahoittelut ronskinpuoleisesta otsikosta, mutta tämä postaus ei tosiaankaan ole mitään bullshittiä eikä puppua, eikä myöskään julma kalenterin hukannut aprillipila. Löysin kaupasta - ihan tavismarketista - suklaa-salmiakkilakurakeita. Joo. Juuri niitä.

Luonnollisesti pussi pääsi ostoskoriini. Sisältö ei ollut pettymys. Miten oivallista, että samaan pakettiin on otettu mukaan sekä salmiakkilakritsa- että lakritsaversiot. Juuri näin minä pidänkin tästä eniten! Pistävää salmiakkia saa suussaan välillä taittaa pehmeällä lakritsalla, johon ei kuitenkaan tarvitse kyllästyä, kun saa taas potkua salmiakkilakulla.

Suklaa ei ole mitään Fazeria, mutta ihan kelpo suklaata kuitenkin. Lakun kanssa vähän rasvaisen makuista, mutta ainakin sulaa suussa niinkuin tällaisissa yhdistelmänamuissa pitää, jotta maut sekoittuisivat sopivasti toisiinsa. Salmiakkilakritsa on erinomaisen maistuvaa.

Nautinnon suomalaisillekin kuluttajille toimittaa tanskalainen Bonbon.

Islanti vetää

Sitä muka tekee valintansa ja päätöksensä ihan itsenäisesti ja siksi, että on pitkään tai aina halunnut Islantiin tai vähintäänkin pitänyt sitä yleissivistykseen kuuluvana matkakohteena. Ja sitten huomaa, ettei todellakaan ollut yksin.

Viimevuonna Islanti koki 12% kasvun ulkomaisten turistien määrässä. Moista kasvua ei ole ennen nähty. Minä jotenkin kuvittelin Islanti-hypen jo menneen, mutta se taisikin olla Reykjavík-hype sillä Grapevine ennustaa Islanti-huuman kasvavan (muidenkin kuin kahden suomalaissisaren joukossa):

the hype is likely to get even bigger and the Tourist Board expects this year to be even better.

Z

Satu piti Vigdís Grímsdóttirin Z - rakkaustarinaa muistaakseni kelvollisena luettavana. En ole vielä lukenut Nimeni on Ísbjör. Olen leijonaa, joten en osaa vertailla kertomuksia, mutta minua Z kosketti lopulta jopa kyyneliin asti.

Kehyskertomus on mielestäni välillä kompasteleva. Ainakin minä koin tiettyjen itsestäänselvyyksien toistamisen niin, vaikka todennäköisesti kyseessä onkin tarkoituksellinen tehokeino. Itse ydin sisälsi kaiken inhimillisen: rakkauden, hyväksymisen - itsensä ja toisen, mustasukkaisuuden, väärät ja oikeat valinnat, heikkouden ja vahvuuden, luopumisen tuskan ja kauneuden sekä kuoleman.

Sisarusten ja Annan tyttöystävän puheenvuorot paljastivat kertomukseen uusia käänteitä ja syvensivät henkilöhahmoja lukijan silmissä. Kaikki olivat loppujen lopuksi enemmän kuin alussa. Ihan niinkuin mekin kaikki olemme enemmän kuin vain yhtä. Enemmän kuin itsekkäitä, enemmän kuin avuliaita, enemmän kuin vahvoja tai heikkoja.

Minuun kirja jätti surumielisen toivon ja rakkauden elämää kohtaan.

Kaikella on väliä.

Sillä että kasvoi lapsena Laugarnesin alueella, heräsi aamulla sisarensa viereltä, ojensi kätensä ja tunsi hänen ruuminsa lämmön, nosti päätään ja katsoi hänen silmiensä uivan silmäluomiensa alla, katsoi hengityksen virtaavan hänen huuliltaan ja muuttuvan pilveksi peiton ylle, tönäisi häntä ja tönäisi uudelleen ja sanoi:
- Arnthrúdur, on tullut aika herättää äiti.

Café Paris

Islannissakin on kivoja kahviloita. Torstain hesarissa hehkutetaan Reykjavíkin Café Paris´ta juttusarjassa Kaupungin paras kahvila. Jutussa mainitaan, että kivoja kahviloita pääkaupungissa riittää, mutta Paris saa kehut trendikkyydestä ja toimivasta konseptista: päivällä kakkua ja lattea, illalla baarimeininkiä. (Käsittääkseni tämä on kuitenkin Islannissakin ihan yleisesti aika tyypillistä.)

Myös Lonely Planet mainitsee Café Paris´n, minun painoksessani heti ensimmäisenä kahvilaluettelossa. Siksi varmaan mekin astuimme sisään. Aika osuva on LP:n kuvaus: "usually the busiest place in town". Sen sijaan LP:n määritelmä "relaxed coffee shop" ei vastaa omaa kokemustani. Melu oli kamala, ja paikassa oli ahdasta: emme jääneet kokeilemaan kahvilan antimia. Kahvila näyttää kuvissa kivalta ja viihtyisältä, on oikeastaan sääli, ettei se tuntunut siltä, kun kokeilimme.

Toinen Café Paris saa minulta kuitenkin kunniamaininnan: nimittäin ihqun Akureyrin suosittu kahvilahelmi, toiselta nimeltään Bláa kannan. Myös sieltä saa kahvia, kakkua, kaljaa ja suolaista purtavaa. Tunnelma oli aidosti rento ja sisustus viehättävä. Myös terassi tuli kokeiltua: jos ilma tuntui viileältä, saattoi päälleen heittää pehmeän ja lämpimän huovan.

Joulukalenteri

Ha! Ei näemmä oltu ainoita islantilaisissa joulukalenteritunnelmissa! Sannin valokuvasivulta löytyy kivoja kuvia. Varsinkin jotkut hepokuvat ovat veikeitä.

Villiintyneet lupiinit

Eroosio on melkoinen ongelma tuulisella ja puuttomalla Islannin saarella. Noin puolet maapinnasta on luokiteltu merkittävästi tai pahemmin kuluneeksi.

Tuulen ja kasvillisuuden vähäisyyden lisäksi Islantia kuluttavat sateet ja vulkaaniset ilmiöt. Irtonainen maaperä voi olla tulivuorenpurkausten ja jäätiköiltä virranneen hiekan aikaansaamaa, mutta varsinaisen eroosio-ongelman syntymistä on edesauttanut ihminen. Ensimmäiset islantilaiset saapuivat maahan, jossa 25% maasta oli koivumetsikköjen peitossa (nykyään puustoa on enää prosentilla Islannin pinta-alasta).

Taistelua maaperän köyhtymistä ja autiomaita vastaan on käyty hyvin pitkään. Soil Conservation Service of Iceland perustettiin 1907. Eroosiota vastaan on käyty laiduntamista rajoittamalla ja maaperää sitovaa kasvillisuutta istuttamalla.

Lupiinit ovat yksi kasveista, joita tuotiin Islantiin pelastamaan maaperää. Niistä onkin ollut apua sen sitomisessa ja rikastuttamisessa, mutta valitettavasti lupiinit ovat levinneet hallitsemattomasti ja uhkaavat varjostaa Islannin alkuperäisen kasvuston kuoliaaksi.

Nyt islantilaiset saavat taistella sekä eroosiota että lupiineja vastaan.

Joulun antia

Satun hyllyyn oli vahingossa eksynyt Kaikkeuden enkeleitä kaksin kappalein ja toinen päätyi nyt minulle. Ihastuin Einar Már Gudmundssonin kirjaan ihan niinkuin Satukin aikaisemmin.

[I]lon ja alakulon erikoinen liitto,

oli kirjaa takakannen mukaan kuvailtu Helsingin Sanomissa joskus. Se liitto viehätti minuakin. Samoin se kuinka tapahtumapaikka on hyvin konkreettisesti Islanti ja Reykjavík, vaikkei siitäkään tehdä mitään sen kummempaa numeroa. Niinkuin ei suuremmistakaan asioista.

Emmekö kaikki kaipaisi elämäämme enemmän sivuilta huokuvaa itsestäänselvää hyväksymistä? Korutonta kunnioitusta silloinkin kun ystävän ratkaisu on hukuttautuminen.

Kirja on kiihkotonta kritiikkiä yhteiskuntaamme kohtaan. Mitä teemme heille, jotka eivät pysty suorittamaan maksimaalisesti? Heille joista ei kasvakaan kunnon veronmaksajia? Niille heikoille jotka elontiellä sortuvat.

Kertasníkir

Eilisestä pukista on sanottava jotain jälkikäteen, jouluaatto kun meni kynttilöitä vahtiessa. Entiseen aikaan kynttilänvalo oli kirkkain valonlähde, joka oli saatavilla. Kynttilät olivat niin arvokkaita, että lapselle oli ilo saada sellainen jouluna. Monesti jouluaattona kynttilä annettiinkin, ja tottakai myös Kertasníkir, Kynttilänruinaaja, halusi sellaisen itselleen.

Nyky-Islannissa tunnetaan sähkövalo, eikä kynttilöihin turvautuminen ole välttämätöntä. Siitä huolimatta myös kynttilöitä tietysti edelleen käytetään, ja Kynttilänruinaaja odottaa sopivaa tilaisuutta, jotta saisi napattua niitä itselleenkin.

Viime yönä kaikki kolmetoista joulupukkia pysähtyivät tuojottamaan taivaalle ja ihmettelemään joulun valoa. Tänään ensimmäinen on aloittanut paluumatkansa vuorille, huomenna lähtee seuraava. Kynttilänruinaajasta päästään loppiaisena 6. tammikuuta, kun joulunviettokin loppuu.

Gleðileg jól
gott og farsælt
komandi ár

Ketkrókur

Tänään pukin odottelu on joulukiireiden vuoksi jäänyt lähes viime tippaan. Nyt on kuitenkin Ketkrókurin eli Lihakoukun vuoro. Meillä on syöty saksanhirveä, huomenna saadaan kinkkua ja Islannissa maistuu varmaankin lammas, mutta pukki ei ole turhan tarkka. Kaikki liha kelpaa.

Pukin nimi tulee tavasta, jolla hän on lihoja näpistänyt. Se pujottaa savupiipusta koukun, jolla nappaa mukaansa orrella savustumassa olevasta lampaasta koipipalan. Lihakoukun on käytännöllisesti katsoen järkevää ajoittaa työnteko juuri tälle päivälle, koska Islannissa vietetään Pyhän Þorlákurin päivää, jolloin savustettu lammas on perinteisesti valmistettu.

Gáttaþefur

Enää puuttuu kolme pukkia, ja maanantaina ne aloittavat paluun vuorille, kukin vuorollaan tietysti. Ainakaan ei pukkeja voi syyttää järjestelmällisyyden puutteesta. Jokaisella on organisaatiossa selvästi määritelty tehtävä, ja työaikakin on säännöllinen.

Jouluvalmistelujen ollessa kiihkeimmillään lisääntyy pukkien uteliaisuus. Tänään on Gáttaþefurin eli Nuuskijan vuoro. Suomalainen käännös on ollut Ovennuuhkija, mutta mikäli ovi pitää saada käännökseen mukaan, pitäisi tuoda ilmi, ettei pukki nuuhki ovea vaan ovenraosta. Nuuskija tai Nuuhkija ovat minusta kuitenkin parempia nimityksiä kuin Ovestanuuhkija. Olen törmännyt englanninkielisissä teksteissä sekä nimitykseen Sniffer että Door Sniffer.

Nuuskijan ulkoisiin ominaisuuksiin kuuluu, kuten olettaa saattaa, valtava nenä. Hän rakastaa jouluksi leivottavien kakkujen tuoksua. Erityistä herkkua on ohut Laufabrauð, jota Islannissa on tapana tehdä jouluksi. Nyt kun muutama muukin pukki on tullut jo tutuksi, ei liene yllätys, että Nuuskija yrittää napata muutaman herkun itselleenkin.

Tänään on myös hlakkandi, tai tällä nimellä on ainakin joskus ennen päivää kutsuttu. Verbi hlakka tarkoittaa jonkin odottamista, ja päivän nimi viittaa siihen, että tänään lapset alkoivat odottaa joulua. Alkoivat, sillä nykyisin odotus alkaa takuulla aikaisemmin.

Gluggagægir

Tänään on sen pukin vuoro, joka saattaa ehkä osin muistuttaa suomalaisia tonttuja. Liikkeellä on nimittäin Gluggagægir eli Tirkistelijä (vastustan käännöstä Ikkunantirkistelijä, mitä varten se pukki ikkunaa tirkistelisi). Pukkia vaivaa suunnaton uteliaisuus, minkä vuoksi se kurkkii ikkuinoista ja seuraa jouluvalmisteluja. Nykyaikainen Tirkistelijä saattaa (k)urkkia myös saadakseen tietää, ovatko lapset kiltisti.

Leluista kannattaa pitää huolta tänään siksi, että uteliaisuuden lisäksi Tirkistelijää vaivaa jonkinlainen kleptomania. Jos jokin lelu näyttää kivalta, pukki ei mene kauppaan sellaista hankkimaan, vaan näpistää sen itselleen.

Olen todella tyytyväinen, että tietokone - rakas leluni - on vielä paikallaan. En tiedä nimittäin, riittääkö pukilta suojautumiseksi se, että pitää verhoja kiinni.

Päivän pukki

Tänään pukki tulee vähän myöhemmin, illemmalla. Varoitan vain etukäteen, että piilottakaa äkkiä kaikki hyvät lelut!

Bjúgnakrækir

Hohhoijaa, tekisi mieli siirtyä jo uuteen otsikkoon, vaikka aihe on sinänsä kiinnostava. Juuri nyt kodin siivon ja kaaoksen keskellä toivoisin viettäväni joulua jossakin islantilaisessa rauhan tyyssijassa, ei haittaa vaikka tuulisi kylmästi, kunhan minä vain saisin olla rauhassa. Kaipaan tilaa, siellä Islannissa sitä on.

On jo aiemmin ollut puhetta siitä, että nämä islantilaispukit ovat hieman pehmentyneet vuosien varrella. Alunperinhän ne olivat ennen kaikkea kiusantekijöitä, nykyisin niiltä voi saada lahjankin. Ikkunalaudalle jätetään kenkä, johon jotakin pientä voi ilmestyä. Tuhmat lapset saavat vanhan perunan (pst pukit, viekää ne, jotka mulla on jääkaapissa). Parempi kai se perunakin kuin joulupataan päätyminen.

Bjúgnakrækir eli Makkaranpihistäjä saapuu tänään, 20. joulukuuta. Tälle pukille maistuvat monenlaiset makkarat (englantilaisetkinko?), ja hän vie niitä kykynsä mukaan. Erityisen tunnettu pukki on siitä, että hän liikkuu katonrajassa orrella ja nappaa makkarat sitä kautta.

Makkaranpihistäjä on nälkäinen, eikä nälkä ilmeisestikään lähde kovin helpolla, sillä hän vierailee niin monessa talossa kuin vain ehtii. Mikäli islantilainen makkara on hyvää, epäilen, ettei ihan jokainen kadonnut makkaranpala ole oikeasti Makkaranpihistäjän vierailun seurausta. Heppua on vain helppo syyttää.

Skyrgámur

Joulu lähenee, pukit paranee. Tänään on sen vuoro, joka on minulle kaikista läheisin. Skyrgámur on suomennettu Rahkanhamuajaksi, mutta skyr ei kyllä ole ihan rahkaa, vaikkakin jotain sinnepäin. Jóhanneksen runossa pukista kerrotaan seuraavaa:

Skyr Gobbler, the eighth,
was an awful stupid bloke.
He lambasted the skyr tub
till the lid on it broke.

Then he stood there gobbling
- his greed was well known -
until, about to burst,
he would bleat, howl and groan.

Skyr-ahmatti rakastaa siis skyriä, mikä ei kyllä kerro tyhmyydestä vaan hyvästä mausta. Pukkiparka joutuu kuitenkin kärsimään, sillä hän ahneuksissaan kahmii sisäänsä sellaiset määrät herkkua, että meinaa räjähtää. Luulenpa, että monet suomalaiset kokevat jouluna tuon saman tunteen, vaikka skyrillä harvaa saakaan herkutella.

Hurðaskellirin

Mietin vielä eilistä pukkia: Tässähän on pieni ristiriita. Mistä voidaan tietää, että Askasleikir on ruma, jos pukkeja ei näe? Ilmeisesti pukit pyrkivät pysyttelemään näkymättömissä, mutta eivät omista mitään näkymättömyysviittoja, ja joku varomaton jää aina kiinni.

No joo, tänään tulee yksi suosikeistani, ainakin periaatteessa. Minusta on ihastuttavaa, että Hurðaskellirin keskeinen tehtävä on ovien paiskominen, oikeasti, ovien paiskominen. Ovenpaiskoja ihan yleisestikin pitää kovaa meteliä, siis ihmiset hereillä öiseenkin aikaan.

Jos on herkkäuninen, kannattaa tänään huolehtia, että ainakin saranat on hyvin rasvattu. Ovenpaiskoja ei ainoastaan paukuta ovia vaan myös narisuttaa saranoita. Tässä tyypissä on sellaista aitoa räyhähenkeä ja kiusamieltä, jota olen näiltä islantilaispukeilta odottanutkin.