Suhtaudun äkilliseen julkisuuteen ristiriitaisesti. Jossain vaiheessa innostuin kaikenlaisista Islantia käsittelevistä artikkeleista ja imin itseeni tietoa sekä sillistä että Reykjavíkin trendikkäimmistä putiikeista. Nyt vähän kyllästyttää: median viime viikkoina välittämä Islanti-kuva tuntuu kapealta - ja vieraalta. Alan pohdiskella, voiko niihin silli- ja muotijuttuihinkaan enää luottaa.
Maarit vinkkasi minulle Kalevan toimittajan matkakertomuksesta, joka on turhauttavaa luettavaa. Kirjoittaja tutustuu saaren historiaan lentokoneessa videopätkän ja lautasliinan avulla. Sitten on vuosi 930, minkä jälkeen Reykjavíkissa on karmea pohjoistuuli ja talot aaltopeltiä. Strokkur-geysir purkautuu väärällä tavalla tai sitten väärään aikaan, ja "loputon jeeppikolonna" täyttää valtatien.
Juttu päättyy kannanottoon, joka on nostettu tekstin otsikkoonkin:
Taivaanrannassa, Eyjafjallajökullin suunnassa pullistuu puhtaanvalkoinen, sienimäinen näytöspilvi. Juuri tällaisena Islannin kuuluu esittäytyä satunnaiselle turistille.Mietin kovasti, haluanko tahallani ymmärtää jotain väärin. Yritin hahmottaa, onko jossain merkkejä ironiasta ja mikä olisi ironian kohde. Mietin myös sitä, mikä minua niin paljon ärsyttää, ja tajusin vastauksen löytyvän sisällön sijaan tyylistä. Kalevan Islanti-juttu monien muiden tapaan on hengästyttävän dynaaminen: koko ajan tapahtuu ja tapahtuu ja tapahtuu.
Bloggailumme on ollut välillä hiljaista, mutta Islanti on hitauden ja hiljaisuuden salliva aihe. Minulle Islanti edustaa tilaa ja vapautta hengittää (myös silleen metaforisesti). Jokaista matkaa suunnitellessa on tuntunut tärkeältä, että on aikaa pysähtyä ja olla vain. Molempien matkojen jälkeen on tuntunut siltä, että enemmänkin voisi hidastella - tanssia laavakentällä ja makoilla nurmikossa.
Minunkin Islannissani talot ovat aaltopeltiä, mutta arkkitehtuuri ei näyttäydy minulle säännöttömänä: päinvastoin näen nykyarkkitehtuurin kulmikkuudessa merkkejä perinteisestä rakentamista. Minunkin Islannissani tuulee: tuuli on ystävä, joka sekoittaa tukan eikä hylkää matkaajaa. Minun Islannissani ei ole vaikeaa löytää paikkaa, jonne jeeppikolonnat eivät seuraa. Eikä minun Islannissani luonto ole turisteille järjestetty näytös. Se on kaikkialla ja vain itsensä vuoksi.
En haluaisi olla matkaaja, joka arvostelee turistien pinnallisia reissukokemuksia. Suosittelen sujuvasti pitkiä viikonloppuja Reykjavíkissa ja nauttisin sellaisesta varmasti itsekin, jos olisi varaa matkustella saarelle useammin. Toivoisin kuitenkin, että Islantiin pääsevä toimittaja kokisi edes vähän sitä mystistä tunnelmaa, jota minä ja monet muut tuulisella saarella rakastamme.Maaritin ottamassa kuvassa makoilen nurmikolla ja nautin kiireettömyydestä ihastuttavassa Bíldudalurin kylässä.
