sunnuntaina, huhtikuuta 23, 2006
Jumista ja muustakin
Päähenkilö on mies. Seksi ja seksuaalisuus on ylikorostunutta ja tylsää. Luulen, että kirja pitäisi lukea loppuun asti. On selvää, että päähenkilöä, jonka suhtautuminen naisiin on esineellistävää, ihannoida. Minua kuitenkin ärsyttää kamalasti kirjallisuus, jossa miehet kirjoittavat kuolaavista tossukkamiehistä.
En ole voinut aloittaa uutta kirjaa ennen kuin virallisesti luovutan tämän kanssa. Ehkä se on tehtävä tänään. Aion antaa kuitenkin Helgasonille uuden mahdollisuuden, sillä luen ehkä seuraavaksi hänen uusimpansa Islannin kirjailijan, joka minulla on hyllyssäni. Se kuulostaa kiinnostavammalta.
Olen sivistänyt itseäni myös musiikillisesti. Aluksi tuntui siltä, ettei Sigur Rós ole minua varten. Latasin kuitenkin yhtyeen nettisivuilta kuunneltavaa MP3-soittimeen ja jäin koukkuun. Nyt olen hankkinut jo kaksi levyä, ja kolmas on tulossa postissa.
Käytännön järjestelyt ovat kai jo kunnossa, kun meillä on lentoliput, majapaikat ja auto. Olen koko alkuvuoden ajan täydentänyt vaatekaappiani matkaa ajatellen. Pitäisi olla sellaisia vaatteita, jotka ovat mahdollisimman monikäyttöisiä ja joita on helppo pestä. Toisaalta sitä haluaisi Reykjavikissa näyttää ihan kivaltakin. Ja ehkä muutenkin. (Outoa, vai mitä?)
Jossain vaiheessa ajattelin koota erilliseen tiedostoon matkareitin yöpymisineen ja kirjata suunnitelmaan, mitä palveluita missäkin retkeilymajassa on. Toki retkeilymajojen yhteystiedot ovat myös keskeisiä. Toisaalta täytyy tulostaa myös varausvahvistukset, jos jotain sattuu.
Ajatella, kahden kuukauden päästä olemme jo siellä.
torstaina, maaliskuuta 30, 2006
EG HEITI ÍSBJÖR. ÉG ER LJÓN.
Luin jo jokin aika sitten Vigdís Grímsdóttirin teoksen Nimeni on Ísbjörg. Olen leijona. (Pokkarin on kustantanut LIKE vuonna 2003. Kansi on Eliza Karmasalon käsialaa.) Teoksella on pitkä nimi. Juuri näillä sanoilla se alkaakin, kun minäkertoja esittäytyy lukijalle tai päähenkilö asianajajalleen. Teoksessa on kysymys rikoksesta ja sen rangaistuksesta. Ísbjörg julistaa: "Valo sytytettäköön. Tuomio julistettakoon. Oikeus toteutukoon."Lukijalle ei heti paljastu, mistä tai minkälaisesta rikoksesta oikeastaan on kysymys. Hyvä niin, sillä Ísbjörg ja hänen tekonsa alkaa todella kiinnostaakin vasta, kun rikos saa kontekstin ja Ísbjörg kertoo tarinaansa lukijalle tai teoksen sinälle, asianajaja Petúr Petúrsonille. Lukijaa ja asianajajaa yhdistää toisen persoonan asema: he ovat tarinan kuulijoita ja heistä tulee kertojan keskeisimmät tuomarit.
Kertomus on taitavasti rakennettu kokonaisuus, jossa minäkertoja on ilmeisen keskeisessä asemassa. Väkisinkin tuli pohdittua, missä määrin häneen voi luottaa: Mitä kertoja jättää paljastamatta? Valehteleeko hän? Mihin hän kertomuksellaan pyrkii, tai mihin pitäisi pykiä?
Ísbjörgin tarina kerrotaan takaumina: se koostuu hetkistä, joita minäkertoja pitää olennaisena tilanteensa kannalta. Tärkeää ovat aikuiset ja heidän roolinsa pienen lapsen ja nuoren tytön elämässä. Ihmisten tekemät ratkaisut eivät ole teoksessa helppoja, eivätkä ihmiset yksiulotteisen hyviä tai pahoja.
Tarinaan jää aukkoja, eikä jokainen herännyt kysymys saa vastausta, kun kertoja siirtyy unelmien ja kuvitelmien maailmaan, josta hän hyvästelee tarinansa kuulijan. Uhmakkaasti hän lopettaa:
- Jää hyvästi, Pétur Péturson. Puolusta asiaasi hyvin. Hyvästelen sinut, ystäväni. Sinä olet muuttunut. Et unohda minua.
Nimeni on Ísbjörg.
Olen leijona.
torstaina, maaliskuuta 23, 2006
Autoa vuokraamassa
päivä 1 klo 16 Keflavik - päivä 12 klo 16 Reykjavik
35,676.30 IKR
+ 2500,00 Keflavik lisää + 2000 yhden suunnan lisää
= 40176,30 IKr
päivä 1 klo 16 Keflavik - päivä 15 klo 16 Keflavik
42,162.90 IKR
+ 2500,00 Keflavik lisää
= 44662,90 IKr
Erotusta on 4486,60. Reykjavik-Keflavik bussi maksaa 1100 IKr/henkilö. Lisäksi bussailu Reykjavikissa...
Toisaalta parkkimaksut... Ja bensastakin täytyy kuitenkin pulittaa. Sitäpaitsi pääkaupungissa voi jokatapauksessa joutua käyttämään julkisia (niinku vaikka illalla) ja Reykjavik on kuulemma mukavan kokoinen kävelykaupunki + bussit kulkee. Sitäpaitsi kolmen vuorokauden Reykjavik Card maksaa 2200 IKr ja sillä paitsi kulkee busseissa, pääsee myös näihin paikkoihin:
- Reykjavík City Thermal Pools (7)
- Reykjavík Art Museums: Kjarvalsstaðir, Ásmundarsafn, Hafnarhús
- National Gallery of Iceland
- Hafnarfjörður Maritime & Folk Museum
- The Family Park and Reykjavík Zoo
- Árbæjarsafn, The Reykjavík City Museum
- The Sigurjón Ólafsson Art Mueseum
- The Culture House
- National and University Library
- ASÍ Art Museum
- The Living Art Museum
- The Nordic House
Niin että pitäydytään vanhassa suunnitelmassa?
perjantaina, maaliskuuta 10, 2006
Islannin ääntämisestä
ð ääntyy kuten th englannin sanassa they, soinnillinen dentaalispirantti (tulee ihan fonetiikan opinnot mieleen)
á ääntyy au
é ääntyy je tai ie
ó ääntyy ou
ú ääntyy kuten suomalainen u
u ääntyy kuten ruotsalainen u
í ääntyy kuten i
y ääntyy kuten i
æ ääntyy ai
ll ääntyy tl
rn ääntyy rtn
au ääntyy öi
En tiedä opinko ikinä. Jokin käytännön harjoittelu tekisi varmasti hyvää. Seuraavien linkkien alla on jotain kielestä
http://www.icelandic.hi.is/ on islannin alkeiden verkkokurssi.
http://digicoll.library.wisc.edu/IcelOnline/ ja http://www.omniglot.com/writing/icelandic.htm saattavat myös olla hyödyllisiä.
Gísli Súrinpoika
Viikinkimytologiosta kaipaisin jotakin tasokasta ja populaaria suomenkielistä teosta. Koulussa keskusteltiin muutama viikko sitten oppilaiden kanssa joistakin jumalista, mutta kovin huono oli muistini. Onneksi yhdellä yseistä on ruotsalaistausta, joten se tunsi jumalia jonkin verran. Jumaltietojen päivittäminen ei ole kuitenkaan kovin kiireellistä.
Saagojen kanssa joutuu näkemään vähän vaivaa. Jonkun verran saagoista on ilmestynyt suomenkielisiä julkaisuja ihan viime vuosinakin. Vanhempia ei tahdo oikein löytää antikvariaateista, mutta onneksi on kirjasto.
Olen nyt lukenut Gísli Súrinpojan saagaa (Johnny Kniga). Se on vielä kesken, mutta haluan jo nyt kommentoida yhtä seikkaa. Teoksesta käy nimittäin ilmi, että islannissa on ollut käytäntö nimeltä Jaa taikka valitse. Selityksissä kerrotaan, että "kumppanuutta purettaessa oli tapana, että toinen osapuoli jakoi koko jaettavan omaisuuden kahteen osaan, joista toinen valitsi omansa." Miten nerokasta! Ihan kuin jäätelöpaketinjako lapsena.
Käsittääkseni osa pitää saagoja ensimmäisinä moderneina romaaneina. Täytyy kuitenkin sanoa, että yleisen kirjallisuuden laitoksen kirjallisuushistorialuennoilla ei puhuttu lainkaan saagoista. Ja jos puhuttiin, se tehtiin niin hiljaa, etten kuullut. Toisaalta saagat ovatkin kai kansanperinnettä ja enemmän folkloristiikan laitoksen alaa. Tai jotain kansanperinteen ja kaunokirjallisuuden väliltä (kuten Kalevalakin). Niihin ei ole ollut tapana merkitä kirjoittajan nimeä. Osaa on arveltu Snorrin työksi, mutta jälkikäteen.
Saagatutkija Joonas Ahola (2003: 22) kertoo Gísli-teoksen alussa seuravaa: "- - nykytutkimuksessa on taivuttu tavallisesti määrittämään saagat suullisesta perinteestä kumpuaviksi historiallisiksi kertomuksiksi, joiden kirjoittajat ovat nivoneet niissä yhteen kansanperinteestä ja varhaisemmista kirjoituksista saamaansa historigrafista aineistoa perinnäisen kerrontatavan käytänteiden mukaisesti, värittäen kertomuksiaan mielikuvituksensa keinoin. Saagojen juuret ovat kansanperinteessä, mutta kirjoitetussa asussaan meille välittyneet saagat ovat taidokkaiden kirjoittajien luomuksia."
Korjaan aiempaan viestiin tekemäni aikataulukämmin. Kävin läpi kaikki sähköpostilla saamani vahvistukset yöpaikoista ja varmistin, että moka oli ainoastaan blogissa. Kaikki yöpaikkavaraukset ovat todella kunnossa.
sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006
Þórsmörk
Jos tuntuu, että aikataulu ei kestä tai muuten järjestely tuntuu hankalta, on mahdollista tietysti uhrata yksi Reykjavik-päivä ja käydä reissussa sieltä käsin. Käytännössä tämä olisi mahdollista perjantaina tai lauantaina. Reissusta tietää hostelli, joten luulisin, että myöhäinen innostuskin voi vielä mahdollistaa retken tekemisen.
Minulla ei ole oikeastaan mitään mielipidettä siitä, miten pitäisi toimia. Mielelläni tuolla käyn, mutta ei matkailoni kaadu, jos se jää näkemättä.
keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006
Islanninhevosia
maanantaina, helmikuuta 13, 2006
Ei reissuun voi lähteä yhdellä kameralla
Ei tuo kuva ole edes yhtään hieno (en nähnyt vaivaa asettelussa, mikä kaduttaa), mutta halusinpa saada jotain todistusaineistoa matkalippujen olemassaolosta, kamerani toimivuudesta ja tietoteknisestä taitavuudestani. Lentoliput löytyvät vasemmalta keskeltä.Tuuli sai minut juuri huomaamaan, että harrastan Islantia. Sillä mitä muuta se on kuin harrastus, jos hääräilee jonkun asian parissa ja unohtaa siten työhuolet. Toivottavasti tätä voi harrastaa vielä kesän jälkeenkin jollakin tapaa, sillä tämä on kivaa.
Uutisissa oli muuten tutunnäköisiä taloja. Ehdin hetken miettiä, mistä moinen maisema. Uutinen kertoi Islannin huimasta talouskasvusta. Ilahduin siitä, että Reykjavikin kadut alkavat olla jo näin hyvin hanskassa ilman mitään erityisiä maamerkkejäkään. Olikohan se uutiskuva Laugavegurilta? Se on kai joku pääostoskatu, sort of.
sunnuntaina, helmikuuta 12, 2006
Yöpymiset lähes kunnossa
1. yö Hostel Njarvikissa
2. yö Hostel Laugarvatnissa
3. yö Hostel Skógarissa
4. yö Bölti Guesthousessa Skaftafellin kansallispuistossa/
5. yö Hostel Vagnsstadirissa
6. yö Hostel Seydisfjordurissa
7. yö Hostel Kopaskerissa
8. yö Élda by Lake Myvatn -maatilamajoituksessa
9. yö Élda by Lake Myvatn -maatilamajoituksessa
10. yö Hostel Akureyrissa
11. yö Hostel Stykkisholmurissa
12. yö Reykjavik City Hostellissa
13. yö Reykjavik City Hostellissa
14. yö Reykjavik City Hostellissa
Netissä on sellainen sivusto, jolla reppumatkaavat arvioivat hostelleita. Tällaisia asioita on todettu meidän mestoistamme:
Laugarvatn:
"This very clean hostel is just off the main road going to the geysir park. Hostel is very clean, has great dining room with good view of lake, and is very near the public swimming pool. You can use the hot tub at the hostel for free, or walk a short way to the pool and swim and soak for a reasonable fee. If you do stay at this excellent hostel, I recommend a night-time drive to the geysir park for the thrill of smelling and hearing the geysers erupt in the darkness."
Kayakdocjohn
Akureyri:
"I found it very clean, conveniently situated and very practical with loads of space for everybody (even though when I went they were fully booked).
The beds were also very confortable although you have to bring your own sleeping bags if you want to save a big amount of cash."
Anonymous
Reykjavik:
"It has two really nice kitchens and the beds are confortable. It's a bit far from the centre but there's a swimming pool next door which is fantastic. The bus from the airport can drop you off there if you ask for it and they can also pick you up there to go to the blue lagoon, airport and several daytrips.I found it clean too. Icelandic hostel standards are always reliable as far as I could experience."
Anonymous
maanantaina, helmikuuta 06, 2006
Islantilainen puolukkahyytelökakku
(10 annosta)
3 dl ruishiutaleita
30 g voita
3/4 dl fariinisokeria
Täyte:
6 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 tlk (à 200 g) maitorahkaa
1 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
3 rkl sitruunamehua
Puolukkahyytelö:
1 ps (200 g) puolukoita
1/2 dl vettä
2 rkl sokeria
2 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
Paahda ruishiutaleita paistinpannussa hetki. Lisää rasva ja fariinisokeri. Kuumenna edelleen niin, että seos on rapeaa. Päällystä irtopohjavuoan pohja kelmulla (halkaisija 24 cm). Levitä ruishiutaleseos jäähtyneenä vuokaan.
Pane täytettä varten liivatteet pehmenemään kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Vaahdota kerma. Sekoita rahkan joukkoon sokeri ja vanilliinisokeri. Kuumenna sitruunamehu ja sulata siihen vedestä puristetut liivatteet. Kaada seos rahkan joukkoon hyvin sekoittaen. Lisää kermavaahto. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä kylmässä tunnin ajan.
Liota puolukkahyytelöäkin varten liivatteita kylmässä vedessä. Sulata puolukat ja survo ne. Lisää vesi ja sokeri. Liuota vedestä puristetut liivatteet kuumaan sitruunamehuun. Kaada seos puolukkasurvoksen joukkoon ja sekoita hyvin. Levitä puolukkaseos rahkakerroksen pinnalle.
Anna hyytyä kylmässä noin neljä tuntia. Irrota kakku vuoasta ohuella lastalla reunoista auttaen. Siirrä tarjoiluvadille ja koristele vati puolukan varvuilla.
maanantaina, tammikuuta 30, 2006
Tilannekatsaus
Olen saanut postissa Icelandair holidaysilta lentoliput. Yritän pitää niistä hyvää huolta. Kolmestatoista yöpaikasta yhdeksän on jo varmistunut. Edelleen auki ovat:
- Skogarin hostelli
- Skaftafellin majoitus
- Seydisfjordurin hostelli
- Eldá by lake Mývatn, josta päätin kysyä majoitusta ykkoskategoriassa. Päädyin muuten siihen, enkä Stöng in Myvatnsveitin makuupussimajoitukseen, siksi että Eldá vaikutti kannaltamme huomattavasti käytännöllisemmältä.
Täytyy toivoa, että näistäkin alkaisi kuulua jotain. Nuo hostellit eivät ole vielä avoinna, mutta muutkin kiinniolevat hostellit ovat kuitenkin hoitaneet varausasioita, joten olettaisin saavani jonkinlaisen vastauksen jossakin vaiheessa.
Seuraava askel olisi kai auton buukkaaminen, mutta sillä ei taida olla mikään kiire.
perjantaina, tammikuuta 20, 2006
Nyt se on sitten official
Reykjavikin hostelli on myös buukattu. Kolmelta yöltä, joista yksi on neljän hengen huoneessa, maksamme ihan sikana eli 18 800 kruunua, suomeksi sanottuna noin 250 euroa. Muita hostelleja muualla maassa on työn alla. Olen ottanut yhteyttä kaikkiin niihin hostelleihin, joissa aiomme yöpyä. Akureyri ja Vagnstadir ovat varmistumaisillaan. Seyðisfjörðurissa on muuten se tilanne, ettei kahden hengen huoneita ole lainkaan. Kestämme siis muita henkiä.
Yöpymisistä on vielä totaalisen auki Myvatn, lähistöllä ei ole yhtään hostellia. Olen yrittänyt etsiä muuta vaihtoehtoa, mutta mitään edullista ei oikein tahdo löytyä. Täytyy vielä yrittää etsiä. Farmholidays tarjoaa b&b-majoitusta kahden hengen huoneessa hintaan 4900 ISK /nenä. Euroissa tämä on noin 65 euroa. Tähän sisältyy siis 1000 kruunun aamiainen. Yhdessä Farmholidaysin paikassa Myvatnin lähellä on myös makuupussimajoitusta. Se on ilman aamiaista 2880 ISK / nenä. Euroissa 38 euroa. Olisin taipuvainen yrittämään tätä jälkimmäistä mahdollisuutta, mutta en ole mitenkään ehdoton. Ja sitä en sitten tiedä, minkä kokoisissa huoneissa makuupussiväkeä on tapana pitää.
Toinen auki oleva paikka on Skaftafellin kansallispuiston seutu. Siellä pitäisi olla parikin vaihtoehtoa. Kolmantena kysymysmerkkinä on yö Seyðisfjörðurin jälkeen ennen Myvatnia. Se pitää kokonaan miettiä sillä perusteella, missä päin haluamme ylipäänsä kulkea. Yksi vaihtoehto olisi Kópasker, jonka hostelli on kyllä ihan älyttömän pieni.
Sitten esimerkkejä autojen hinnoista. Otin jokaisesta liikkeestä sellaisen esimerkin, joka kuuluu ryhmään a. En tiedä, mahtavatko nämä ollenkaan vastata toisiaan. Hintaerot ovat ainakin valtavat, ja kuvan perusteella tuo halvin Fox on paljon Yartsoja pienempi. En tiedä, minkä kokoinen sen auton pitäisi olla.
Hinnat on laskettu siten, että auto haetaan Keflavikista ja palautetaan Rekjavikiin.
Avis: Toyota Yaris 1297 euroa
Sisältää:
Local Tax (TAX)
Collision Damage Waiver* (CDW)
Theft Protection* (TP)
Vehicle Registration Fee (VRF)
Airport/city/other surcharge
Unlimited Mileage
Budget: VW Fox 51930.80 ISK eli noin 700 euroa (jos maksaa heti), 54664 ISK eli noin 735 euroa (jos maksaa myöhemmin)
Sisältää:
Local Tax (TAX)
Collision Damage Waiver (CDW)
Theft Protection (TP)
Vehicle Registration Fee (VRF)
Airport/city/other surcharge
Unlimited Mileage
Hertz: Toyota Yaris 53928,47 ISK eli noin 725 kruunua
Sisältää: TAX, CDW, TP, airport fee, kilometers unlimited
sunnuntaina, tammikuuta 15, 2006
Saagoja
Myös Antti Tuuri on kääntänyt islantilaisia saagoja. Niistä tunnetuin on Poltetun Njállin saaga (1996), jonka tapahtumat sijoittuvat Hvolsvöllurin ympäristöön. Muita Tuurin saagakäännöksiä ovat Kalju-Grímrin pojan saaga (1994), Grettir Väkevän saaga (2003) sekä tuore Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja .
Saagakirjallisuudesta yleensä kertoo mm. Islannin suurlähetystö. Sivuilla on myös luettelo suomennetusta islantilaiskirjallisuudesta.
Reitin ja aikataulun hiontaa
Tsekkailin eilen mahdollisia majapaikkoja Myvatnin seudulla. Sikäli voisi olla ihan hyväksi, että jotenkin hioisi reittiä tuolta osin, siellä on ihan oikeasti kamalan kallista kaikkialla. Seutu on niin iso turistimesta, ettei niiden kannata tarjota mitään makuupussimajoituksia, kun kalliimmallekin on ottajia. Joitakin vaihtoehtoja saattaa tarjoutua Farm holidays -ketjulta (esim. Stöng), mutta hekään eivät halua kertoa hintoja ilman erillistä kysymistä. On kysyttävä siis.
Mietin seuraavanlaista vaihtoehtoa: reittiä voisi tiivistää perjantain 23. ja lauantain 24. päivä osalta. Tässä kohtaa ei ole kamalasti mitään ihan keskeistä nähtävää, mutta ajaminen on tosi tosi löysää. Ajettaisiinkin siis Vagnsstadirista suoraan Seydisfjorduriin pysähtymättä välillä Berunes-hostelliin. Kilometrejä tulisi about 320, mikä ei ole varmaankaan ihan kamalaa. Säästynyt aika käytettäisiin siihen, että hilpaistaisiin myös pohjoisessa. Ajoaikataulukkoni mukaan ajo Höfnistä Egilsstadiriin kestää kolmisen tuntia, joten tämän päivän ajo olisi varmaankin jotain vajaa neljä tuntia.
Länsivuonot eivät minua jostain syystä erityisesti kutsu. Olen nähnyt sieltä kauniita kuvia, mutta en mitään sykähdyttävää. Mitä mieltä itse olet?
Mutta oikeasti, jos aikaa on, Snaefellsnes kiinnostaisi. Sinne voisimme ehtiä, jos tiivistäisimme ajoa keskiviikkona 28.6., ja ajaisimmekin jonnekin lähemmäksi Snaefellsnesin niemeä. En usko, että se tekisi päivästä ihan kamalaa, kun ajoaika Akureyristä Stykkishólmuriin on 4,5 tuntia. Mietitäänkö vielä tätä? Siellähän Snaefellsnesissä sitten ollaankin jo varsin lähellä Reykjavikia. Tai no, reilun kahden tunnin ajon päässä.

Niemi houkuttaa oikeastaan siksi, että Stykkishólmurin lähellä on pyhä vuori Helgafell (73 m, oikeesti). Täällä on palvottu Thoria. Se Þing on kokoontunut täällä ennen muuttoaan Þingvelliriin. Jos olen käsittänyt oikein, muuton taustalla olivat kasvavat saniteettiongelmat. Ja on niitä taistelujakin ollut. Kun googlaa Helgafelliä, löytää paljon erilaisia uskomuksia (siellä pitää tehdä erilaisia rituaaleja, että toiveet toteutuvat). Helgafellistä on lyhyesti jotain wikipediassa ja Lonely Planetin sivuilla.
Mutta muuten ei ole mitään sellaista, minkä uskoisin jäävän hampaankoloon. Ja elän kyllä, vaikka Helgafellkin jäisi näkemättä.
Toimintaehdotus:
1. Varataan matkaliput siten, että lähdetään sunnuntaina 18.6. ja palataan sunnuntaina 2.7.
2. Varataan makuupaikat siltä osin, kun reitti ja aikataulu on selvä, eli lihavoidut:
- ensimmäinen yö 18.6. Hostel Njardvikissa
- toinen yö 19.6. Hostel Laugarvatnissa
- kolmas yö 20.6. Hostel Skogárissa
- neljäs yö 21.6. Skaftafellin kansallispuistossa (varataan kun on vertailtu vaihtoehtoja)
- viides yö 22.6. Hostel Vagnsstadirissa
- Kuudes yö 23.6. joko Berunesissa (löysä tahti) tai Seydisfjordurissa (aikaa pohjoista varten), molemmat hostelleja (päätetään, kumpi tahti otetaan, ja varataan sitten)
- Seitsemäs yö 24.6. joko Seydisfjordurissa (löysä tahti) tai jossakin pohjoisessa päin.
- Kahdeksas yö 25.6. jossakin Myvatnin seudulla, otettava selvää hinnoista
- Yhdeksäs yö 26.6. jossain Myvatnin seudulla (ehkä ykköstien varrella Akureyria kohti, jos siellä olisi halvempaa)
- Kymmenes yö 27.6. Akureyrin hostellissa
- Yhdestoista yö 28.6. joko hostelli Saebergissa (ei Snaefellsnesia) tai hostelli Stykkisholmurissa (Helgafellin lähellä)
- Kahdestoista yö 29.6. pelastusarmeijan hostellissa Reykjavikissa
- Kolmastoista yö 30.6. pelastusarmeijan hostellissa
- Neljästoista yö 1.7. pelastusarmeijan hostellissa
Tavallisen taaplaajan Þórsmörk
Jos on kokenut vaeltelija, voi kävellä Skógarista Þórsmörkiin (1).
Käppäillen Islannissa
Krisuvikin (48) geotermisellä alueella voi taapertaa "a spectacular circular tour through an undeveloped hot spring area". Reitti on tosin merkitty mustaksi (vaikein) koska polku ei kaikin osin ole merkitty ja näemmä lammasaitojakin joudutaan ylittelemään. Kiertämisen menee kolmisen tuntia ja korkeuseroa löytyy 150 m. Täytyy sanoa, että spectacular ei kuulosta hullummalta. Voihan sitä ottaa selvää millä osalla reittiä on mitäkin. Ehkäpä parkkipaikalta voi käydä pienemmän pyrähdyksen Krisuvikin spektaakkeleita ihailemassa.
Þingvellirissä (47) , Euroopan ja Amerikan välissä, Islannin demokratian kehdossa onkin sitten helppo kävellä. 2-2½ h (30 m korkeusero) selkeästi merkittyä, tavalliselle turistille sopivaa reittiä.
Glúfrafossin putousta (5) pääsee ihailemaan vain jos viitsii taapertaa pientä jokea pitkin kurkkaamaan solan taakse. Koko retkeen menee vain tunti ja paikka on näpsästi Ring Roadin varrella. Myös Seljalandsfloss on tässä lähellä. Kuulostaa kivalta virkistäytymispaikalta, jos vaan tarkenee.
Kirkjubaejarklausturin (9) reitti on ensin jyrkkä, mutta sitten oikein miellyttävä. Näkymät on hyvät. 1½ tunnin reissu.
Skaftafellin kansallispuistossa on parikin helppoa reittiä (10, 11). Puolentoista tunnin patikonteja molemmat. Toinen niistä on jäätikön reunalla. Jäätikkö ei tosin välttämättä ole niin huikea kuin jäätiköt voivat olla. Se kun on vulkaanisen tuhkan mustaama. Svartifossin putous näyttää kauniilta. Skaftafellista löytyy muuten myös koivikkoja. Vaikeamman vaellusreitin (12)varrelta tosin (3½ h, 200 m).
Jökulsárlón (14) on tosiaan pakko nähdä. Rothers kertoo se on "one of the most beautiful experiences in Iceland", mutta varoittaa hyökkäilevistä lokeista erityisesti järven itäisellä rannalla (!). Lounaisrannan tsekkaaminen kestää 3½ h, itäisen 3 h. Jos meinaan kävelee koko reitin loppuun saakka ja takaisin. Parkkipaikka on keskellä.
Hallormsstrathur (16) on siitä erikoinen vajaan tunnin islantilaiskävely, että se tapahtuu metsässä. Parin tunnin Hengifoss-kiekkakin (17) voi olla ihan kiva, joskin sillä joutuu ylittämään pienen puron.
Myvatnista ja sen pohjoispuolen seuduista myöhemmin... Siellä tosiaan riittää nähtävää! Minusta näyttäis siltä, että siellä pohjoisessakin kannattaisi tehdä mutka. Nipistetään aikaa vaikka muualta, jos tuntuu että Myvatn ei anna periksi.
Jos haluaa tsekata Akureyrin etäältä, voi kävellä Súlurin (34) huipulle. 4½ tuntia, kilsan verran korkeuseroa. Käynee jonkinlaisesta kuntoilusta jo. Luntakin löytyy usein sen verran, että voi harkita pyllymäen laskemista alas. Kuvassa tosin on ihan kesäistä, joten tiedä sitten kuinka pitkälle kevääseen moinen on mahdollista.
Eldborgin(44) lähellä voi tehdä parin tunnin retken Snorrastathirin kraaterille ja vielä ennen Reykjavikia löytyy Hraunfossar (45), jossa voi jalotella tunteroisen. Upeaa nähtävää tarjoaa myös Islannin suurin putous, Glymur (46), mutta reittiä kuvataan vaativaksi.
Reitistä: 10 pistettä ja papukaijamerkki
Vain yksi kysymys... Onko jotakin (muutakin kuin Thorin metsä - Þórsmörk), jonka olisit halunnut nähdä, jos saisi kaiken mitä haluaa? Tuota Þórsmörkiäkin voisi tsekata vielä tarkemmin. Jos alueella olisi aikaa tarpeeksi, voisiko siellä tehdä jonkun ryhmäretken paikalle? Pääseekö sinne edes tämmöisellä sunnuntaituristimentaliteetillä?
Näyttäiskö susta siltä, että reissun rytmitys on tällaisenaan ihan kohdillaan? Jos siltä tuntuu, eikä ole mitään sellaista jos tuolla olisi enemmän aikaa, voisi piipahtaa tuolla -epäilyksiä, mun puolesta voidaan vaikka lyödä aikataulu lukkoon ja varailla lentoliput ja yöpymiset. Niin ja se auto. Mitä missaamme kun jätämme tuon luoteissakaran kokonaan huomioimatta?
Opuksia
Tuossa Rother Walking Guidessa (Gabriele and Christian Handl) on lyhyesti kuvailtu vaellus- ja retkireittejä Islannissa. Ne on luokiteltu vaikeusasteen mukaisesti kolmeen ja mukana on tiedot korkeuseroista reitillä sekä arvio siitä kuinka kauan reissuun keskimäärin kuluu. Luulisin että kirjasta tulee olemaan meille hyötyä.
Historiaan en ole vielä päässyt käsiksi, mutta onhan tässä kevättä...
lauantaina, tammikuuta 14, 2006
Budjetista ja muustakin
Laskeskelin jotain aivan yleistä budjettia. Ympäripyöreästi voisi ajatella, että yöpymiseen menee noin tuhat euroa ja autonvuokraukseen toiset tuhat. Oletan, että summa jää kuitenkin molemmissa hieman alle. Yhteensä siis tonni per nenä. Tämän päälle tulee tietysti iso summa bensasta. Minä olen kuitenkin niitä ihmisiä, jotka eivät tiedä, paljonko bensaa minkäkinlaiseen matkaan kuluu, joten tätä on kamalan vaikea arvioida.
Etukäteen kuluu Satulla rahaa kaikenlaiseen matkakirjallisuuteen. Tilasin itselleni Eddan sankarirunot. Erityisesti olen metsästänyt saagoja, Poltetun Njállin saaga on julkaistu vain kymmenen vuotta sitten Antti Tuurin suomentamana, mutta sitä ei oikein mistään saa. Saatavilla on kuitenkin pari muuta teosta, jotka tekisi mieli hankkia ihan itselleen. Siitäkin huolimatta, ettei kohta ole enää yhdellekään kirjalle tilaa koko kodissa.
Reittiehdotus II aikataulun kera

1. päivä
- Tulo Keflavikin lentokentälle
- Auton haku autovuokraamosta
- Yö Hostel Njardvikissa (kahden hengen huone 4500 ISK = noin 60 euroa). Jos aikaa voidaan käydä Blue lagoonissa, joka on 4 km Grindavikin pohjoispuolella, ihan lähellä siis. Olen tosin itsekin vähän miettinyt, että saako BL:stä jotain mitä muualta ei saisi, myös muualla on mahdollisuuksia geothermaalisiin kylpyihin, ainakin Myvatn-seudulla ne houkuttelevat.
2. päivä (kilometrimäärää vaikea arvioida)
- Ajo Grindavikin ohi (pysähdys ehkä viikinkitemppelin rekonstruktiossa, jos se vaikuttaa kiinnostavalta).
- Ajetaan ehkä Krisuvikin laavakenttien ohi (tai yli tietysti)? Pitää kiinnittää huomiota
- 75 km (Grindavikistä) > Hveragerði (englanniksi hot springs garden): ilmeisesti viehättävä paikka, jonkinlainen geothermal area, ehkä lyhyen pysähdyksen arvoinen, jos tuntuu, että aikaa riittää.
- 12 km > Sellfoss, täällä ei ole kamalasti mitään erityistä, mutta tätä kautta ehkä ajetaan.
- Tarkoituksena on ajaa tänään Þingvellirin (eli Thingvellirin) kansallispuistoon, Geysirille ja Gullfossille, jotka ovat varsin lähellä toisiaan. Siellä jossain ollaan yötä Laugarvatnin hostellissa (kahden hengen huone 4600 ISK = noin 62 euroa). Nähtävyyksiä voidaan jakaa tälle ja huomiselle päivälle. Tarkka reitti täytyy suunnitella paremman kartan avulla. Alkuperäisessä reitisuunnitelmassa tämän päivän nähtävyydet, jotka ovat niitä must-see-juttuja, jäivät reissun loppupäähän.
- Tämä Laugarvatn, jossa olisi tarkoitus yöpyä on muuten kuuluisa Vígðalaug-nimisestä kuumasta lähteestä, jossa Hólar-piispan ja hänen poikiensa ruumiit on pesty sen jälkeen, kun tyypit on mestattu vuonna 1550.
3. päivä (kilometrimäärää vaikea arvioida, 168 km)
- (Gullfossilta) 71 km > Sellfoss, vaikea sanoa mikä matka tarkalleen on, kun ei tiedetä, mitä kautta ajetaan ja minkälainen matka yöpaikasta on. Hieman syrjään jää Eyrarbakki, jossa on joskus sijainnut saaren suurin asutuskeskus. Siellä on kiinnostavia rakennuksia, erityisesti Husið, yksi Islannin vanhimmista taloista. Husið toimii nykyään Árnes-kansanmuseona.
- 36 km > Hella. Hellasta näkyy Hekla, jos sää on kirkas. Maaseutupaikkakunnan eteläpuolella, noin 8 kilometrin päässä on paikka Oddi, jossa sekä Sturlusonin että Sigfússonin Eddat on kerätty tai koostettu (tai "were compiled here", englannintaitoni ei riitä). Hirveästi ei ole kiinnostavaa nähtävää, vaikka jokin kirkko onkin. Näin sanoo Lonely Planet.
- 13 km > Hvolsvöllur. Paikka on toiminut Njálsin saagan näyttämönä, 21 kilometriä Hvolsvöllurin eteläpuolella on paikka, jossa Njáls perheineen paloi kuoliaaksi. Täällä on myös kiinnostava saagamuseo (sisäänpääsy 400 ISK = noin 5,40 EUR).
- 48 km > Ajetaan Skogáriin, jossa ollaan myös yötä, ainakin Hotel Eddassa on sleeping bag -majoitusta. Skogárissa on kovasti kehuttu kansanmuseo (yksi Islannin parhaista museoista, sisäänpääsy 600 ISK = noin 8 EUR) ja Skogáfoss.
- Täytyy mainita, että sivuun jää Þórsmörk, joka on yksi Islannin kauneimmista paikoista. Reissu sinne vaatisi kuitenkin oppaan ja erilaisen auton.
4. päivä (ajoa 173 km)
- 33 km > Vík í Mýrdal (englanniksi The Bay of the Marshy Valley). LP suosittelee pysähtymistä täällä. Täällä on musta hiekkaranta, ja alueen tunnetuin nähtävyys on jokin rykelmä vedestänousevaa sälää. Voi olla, että kuvaukseni on epämääräinen, mutta oletan, että kysessä on siis tämä.
- 71 km > Kirkjubaejarklaustur. LP:n mukaan paikassa on tarpeeksi nähtävyyksiä pikaista pysähtystä varten. Länsi-Klausturississa on maataloja, jotka ovat tuhoutuneet laavavyöryn alla 1700-luvulla. Täällä on myös merkittävä kivipaalu Systrastapi, jonka päälle on legendan mukaan haudattu kaksi kuritonta nunnaa. Nämä kurittomat nunnat seikkailevat muuallakin paikan nimistössä.
- 69 km > Skaftafellin kansallispuisto, siellä ollaan yötä Bölti-maatalossa (makuupussimajoitus kahdelta 4000 ISK = noin 55 EUR) tai Hotel Skaftafellin sb-majoituksessa (sama hinta). Tästä kansallispuistosta pitää ottaa vähitellen paremmin selvää. Toivon mukaan siellä on hienoja maisemia muuallakin kuin pitkän vaelluksen takana. Jotenkin lupaavalta kuulostaa kuitenkin se, ettei missään muualla voi niin helposti lähestyä jäätikköä (joka siis tietysti on täällä Vatnajökull) tai nauttia kauniista maisemista.
5. päivä (ajoa 92 km)
- Ajattelin, että tässä vaiheessa ajokilometrejä olisi vähemmän, koska takana on kuljeksintaa kansallispuistossa.
- 64 km > Jökulsárlón. Tämä on pakko nähdä: sinisiä jäävuoria laguunissa. Täällä suositellaan veneretken tekemistä, ilmeisesti joitakin laadukkaita veneitä vuokrataan 1900 kruunun (noin 26 EUR) hintaan. Myös ohjattuja risteilyjä järjestetään, mutta niistä en tiedä enempää. Niitä voi joka tapauksessa harkita, hinnastakin riippuen. LP kertoo, että täällä on café, josta saa Kaakkois-Islannin parasta kalakeittoa 750 kruunun eli noin 10 euron panoksella, mikä Islannissa on varsin kohtuullinen.
- 28 km ajoa kohti Höfniä, mutta ei ihan sinne asti. Vagnsstadirissa on varteenotettava hostelli (kahden hengen huone 4800 ISK = noin 65 euroa). Myös 50 kilsaa eteenpäin Höfnissä on hostelli, mikäli Vagnsstadirissa ei ole tilaa.
6. päivä (ajoa 213 km)
- 50 km > Höfn (suomeksi satama). Höfn on kaakon tärkein kaupunki ja kalastuskaupunki. Täällä ei välttämättä kannata yöpyä, koska tämä on kovin suosittu yöpymispaikka (makuupaikoista voi olla pulaa, koska kaikki bussimatkailijat pysähtyvät täällä väkipakolla). En tiedä, onko täällä kamalasti mitään erityisen kiinnostavaa nähtävää. Jos haluaa tietää jäätiköistä, kannattaa toki mennä jäätikkönäyttelyyn. Ilmainen kansanmuseo Gamlabúd, joka keskittyy lähiseutuun, saattaa olla hyvä.
- 103 km > Djúpivogur on hiljainen kylä ja seudun vanhin kauppapaikka. Täällä on kauniita puutaloja 1800-luvulta ja paikallismuseo, joka on "epätavallinen".
- 63 km > Breiðdalsvík. Sijaitsee samannimisessä laaksossa. Kylä muistetaan siitä, että saksalaisilla pommittajilla on ollut siellä asiaa vuonna 1942. Täällä voi kuljeskella ympäriinsä, mutta muuta tekemistä ei juuri ole. Lonely Planet kuitenkin hehkuttaa ihan kamalasti jotain Cafe Margretia. Hinnasto vaikuttaa kohtuulliselta, tietysti islantilaisittain. Ajattelin, että täälläpäin voisi yöpyä Berunes-hostellissa (kahden hengen huone 4500 ISK = 61 EUR), joka on noin 140 kilsaa Höfnistä.
7. päivä (ajoa 109 km)
- 82 km > Egilsstadir. Paikka on Itä-Islannin pääkaupunki, mutta ei ole yhtä miellyttävä kuin Seyðisfjörður. Siellä on kuitenkin suositeltava kulttuurimuseo, jossa on mm. joitakin pakanallisia muinaismuistoja sekä viikinkihopeita. Ja hauta.
- 27 km > Seydisfjordur. Tämä kaupunki on viehättävä ja boheemi. Myös ajomatka tänne on maisemallinen. Yöpaikka kannattaisi varata hostellista, tosin kahden hengen huonetta ei ole tarjolla (kaksi petiä neljän hengen huoneessa olisi noin 45 euroa). Paikkakunnalla on jokin kulttuurikeskus, jossa on nähtävää ja jossa kuuluu vaan hengata. Ja täällä on myös kovasti historiallisia hirsitaloja.
8. päivä (ajoa 192 km)
- 27 km > Egilsstadir
- 165 km > Myvatn. Täällä on paljon nähtävää. Tämän "itikkajärven" ympäristössä voisi kuulemma viettää vaikka viikon kyllästymättä. Mietin, että täällä voisikin harkita kahdenkin yön pysähdystä. Ja jos tuntuu siltä, että kuitenkin kyllästyy, voi käydä tekemässä reissua pohjoiseen päin ja palata kuitenkin toiseksi yöksi takaisin järvelle. Pohjoisessa on nimittäin Euroopan voimakkain koski Dettifoss ja muuta. Meitä saattaisi kiinnostaa hyvin maastoon merkitty neljän tunnin patikkareitti Reykjahliðista Hverfellin kraaterille ja Dimmuborgirin mustille linnoille.
- Itse yöpymispaikka pitää vielä miettiä. Luulisin, että Reykjahliðista löytyy jokin sopiva paikka. Täällä ei ole kuitenkaan hostellia, eivätkä hotellitkaan tarjoa makuupussimajoitusta kesäaikaan, joten täällä kyllä joudutaan maksamaan yöpaikasta ehkä vähän enemmän. Täytyy miettiä, mikä olisi täälläpäin järkevin yöpymisratkaisu.
9. päivä
- Myvatn edelleen
10. päivä (ajoa 99 km )
- 99 km > Akureyri. Kaupunki on Islannin toiseksi isoin, joten tuntuu, että siellä on pakko seisahtaa. Uskon, että nähtävääkin löytyy, mutta en ole vielä kovin aktiivisesti tutustunut kaupunkiin tai lähiseutuun.
- Yö voitaisiin viettää Akureyrin hostellissa (kahden hengen huone 4800 ISK = noin 65 EUR).
11. päivä (ajoa 191 km)
- 94 km Varmahlið (eli lämmin rinne). Täältä on jokin tunnin mittainen patikkareitti Reykjahóllille, josta on mahtavat maisemat Skagafjörðurin vuonolle asti. Paikan pohjoispuolella on LP:n hehkuttama kansanmuseo Glaumbaerissa.
- 51 km > Blönduós on pieni kalastuspaikkakunta (tai lähinnä rapuja ja simpukoita siellä harrastetaan). Lähistöllä on Þingeyrar-niminen paikka, joka on historiallisesti merkittävä. Tosin historiasta muistuttaa enää vain pieni kirkko. Täällä joka tapauksessa perustettiin Islannin ensimmäinen luostari vuonna 1112.
- 56 km > Laugarbakki, jonka jälkeen tulee hostelli Saebergissä (kahden hengen huone 4600 ISK = 62 EUR), siellä vietetään yö.
12. päivä (ajoa noin 200km)
- Ajetaan Reykjavikiin, matkan varrella on Borgarnes ja Akranes, joissa saattaa olla jotakin kiinnostavaakin. Jälkimmäisessä on ainakin kansanmuseo.
- Reykjavikissa luovutetaan auto, jotta päästään sen maksamisesta.
- Yö voitaisiin viettää pelastusarmeijan hostellissa, jos siellä on tilaa. Varsinainen city hostel tiettävästi on jo buukattu. SB-majoituksiakin kaupungista kyllä löytyy, mutta niissä ei tietenkään ole ruuanlaittomahdollisuutta tai edullista ruokaa tarjolla.
13. päivä
- Reykjavik
14. päivä
- Reykjavik
15. päivä
- Matkataan bussilla Keflavikin kentälle ja lennetään Suomeen.