sunnuntaina, huhtikuuta 18, 2010

Sulavat jäät

Törmäsin Eruptions-blogissa keskusteluun jäätiköiden sulamisen yhteydestä vulkaanisuuteen Islannissa. Jäätiköthän ovat kutistuneet viime vuosikymmenten aikana koko maailmassa. Kysymys on kiehtova, vaikka vastaus onkin avoin. Tuntuu ihan järkeenkäyvältä, että muutokset tulivuoren yläpuolella olevassa jäämassassa voisivat muuttaa tulivuoren käyttäytymistä: paine muuttuu, räjähdysalttiit kaasut kivisulassa nousevat pintaan ja aiheuttavat räjähdyksiä...



Yleiseen jäätiköiden pienenemisilmiöön liittymättä... Eyjafjallan purkaus on sulattanut arviolta noin 10-15% ymäröivästä Eyjafjallajökull-jäätiköstä. Tulvavesien muodostuminen on vähentynt, kun lumi ja jää kraattereista on sulanut. Suuri osa vedestä, mudasta, loskasta ja jääkimpaleista aloittaa matkansa kohti merta Eyjafjallajökullista esiin pistävälyä Gígjökullilta, jonka ohi mekin kuljimme vuonna 2006 matkalla kohti Þórsmörkiä.

PS. Jos olosuhteet tuhkan peittämällä alueella Eyjafjallajökullin itäpuolella kiinnostavat, kannattaa lukaista Iceland Reviewin toimittajien surullisetkin raportit eiliseltä:

Iceland Eruption: The Birds Fly into the Ash and Die
Iceland Review Reporters: This is Like Ragnarök, the End of the World


Lähteet:

Eruptions: A quick note on thawing ice caps and volcanism
Morgunblaðið: 10-15% af ísnum hefur bráðnað

4 kommenttia:

Halol kirjoitti...

Ompa harmi että sulkivat Islannin ulkopuolisilta nuo webbikamerat. Oli ihan siistiä seurata noita. Plokiasi on kiva lukia, pyssyy ajan hermoilla aiheesta :)

Maarit kirjoitti...

Niinkö ne on menny tekemään. Olikohan trafiikkia liikaa. Nuo timelapse-pätkät on musta hienoja. Niitä oli jokunen muukin youtubessa.

Tuomo B kirjoitti...

YouTubesta löytyy myös tämä ihan hauska pätkä. :-)

http://www.youtube.com/watch?v=9jq-sMZtSww

Maarit kirjoitti...

:-D Islannin kieli on kyllä vaikea!