Enää en yritä sulautua paikallisväestöön sielläkään missä se ulkonäön tai kielitaidon perusteella olisi mahdollista. On helpottavaa olla turisti. Saa kaivaa kartan esiin kadunkulmassa ja näpsiä rauhassa kuvia nähtävyyksistä. Voi olla eksyneen näköinen ja törmäillä. Saa mokata ja toimia väärin kahvia tilatessa.
Ettei minussa kuitenkin olisi aimo annos elitistiä jäljellä? Hyväksyn itseni turistina, koska se on nykyään jotenkin sallitumpaa kuin ennen. Nykyäänhän on poppista olla tavis. Kalle Haatainen kirjoittaa taviksen matkasta halveksutusta hahmosta halutuksi kirjassaan Pitkäveteisyyden filosofiaa:
... ihmiset, jotka eivät erityisesti halua erottautua saatikka hamuta julkisuutta, tunnustautuvat auliisti taviksiksi. Tähän erikoiseen identifikaatioon kuuluu tietty mutta-rakenne. Ihmiset sanovat siis haastattelutilanteessa olevansa onnellisia taviksia, mutta heillä on jokin lisäys tähän: "mutta olen innokas pienoisrautateiden harrastaja"...
Turisti on taviksen lomapersoona. Kun hyväksyn itseni turistina, liityn ihan tavallisten ihmisten muodikkaaseen joukkoon, mutta lisään sitten samalla, että tykkään käydä museoissa ja inhoan rantaelämää - ja erotan itseni massasta. Eihän kukaan kasvotonta massaa halua olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti