Joo, reissukateus ei ole kaunista eikä tunnu hyvältä. Mutta ehkä se käy apuvälineestä: ehkä sen avulla pystyy työstämään omia tärkeysjärjestyksiään.
En koe pistoksia rinnassani, kun luen naistenlehtien shoppausvinkkejä Prahan tai Lontoon kävijöille, vaikka molemmat kaupungit kiinnostavat. Kulttuuripainotteisempikin artikkeli sujahtaa huomaamatta. Olen hyväksynyt että muut ovat löytäneet Irlannin ennen minua. Alppivaelluksista voin lukea aidon ja puhtaan kiinnostuksen vallassa. Skotlantikin nippanappa menee (kunhan joskus pääsisi sinne itsekin).
Mutta Uusi-Seelanti. Että joku lähtee sinne kahden viikon automatkalle ja kirjoittaa artikkelin lehteen. Hei minä tein sen kans! tekee mieleni kiljahtaa. Ja saman aikaisesti iskee sisäinen paniikki siitä, että eikai vain nyt tule jotakin ryntäystä Suomesta Uuteen-Seelantiin ja kohta kaikki ovat tilittämässä kaukaisen saarivaltion parhaista puolista. Olen siis tosiaan turisti, mutta mun pitää olla vähän erilainen turisti kuin muut. Löytää jotakin erityistä, sopivasti off the beaten track. Rumaa ja säälittävää. Eikö tärkeintä sittenkään ole mukava kohde ja antoisa loma? (Ei varmaan tartte edes sanoa, että Islannin suhteen fiilikset ovat osapuilleen samat.)
Vaihtarihomman olen joutunut työstämään jo aikaisemmin. Jäi itseltä välistä, enää en voi muuta kuin ymmärtää syyt ja kärsiä seuraukset. Kyllä olen kateellinen Juhon retkistä ja siitä että Ilona kulkee samoilla paikoilla kuin mekin muutama kuukausi sitten turisteina. Haluaisin minäkin imeä Islantia paikanpäällä vähän pitempään. Nähdä vuodenaikojen vaihtuvan ja kokea sikäläisen talven. Onneksi on blogit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti