Lontoon islantilaiset löytyivät kuitenkin hetken kuluttua ja osoittautuivat taas yhdeksi syyksi opiskella islantia. Hyväksi? Sitä en osaa sanoa.
En ole juurikaan islantilaisiin maailmalla törmännyt, mutta tällä kertaa Stanstedin lentokentältä poistui samassa junan vaunussa islantilaiskaksikko. Tyttöjen mussuttaessa Opaleitaan ja setviessään kännykän varressa odottelevalta ystävältään miten päästä perille Swiss Cottageen (ymmärsin koska selvittäjäporukkaan liittyi pian myös junan työntekijä) tajusin, että heillä on varmasti laukuissaan lakritsatuliaisia... Niin lähellä ja kuitenkin niin kaukana... Draumureita.
En viitsinyt kailottaa vierustoverini yli talar du íslensku. Vastaus olisi ollut myöntävä (ja varmaan hämmentynyt).
1 kommentti:
Oih... Näin ensin tuon kuvan ja tunsin jo suunnatonta kateutta ja tuskaa. Luulin (niin, en ymmärrä, miten saatoinkaan), että olit löytänyt englannista kuvan herkkuja.
Kävin mielessäni ajatusketjun, jossa laskin, kuinka paljon patukoita saat kuljetettua ja kuinka paljon saat käsimatkatavatoissa - ajattelin tulla kentälle vastaan hakemaan herkkuja. Mietin myös, kehtaisinko pyytää lähettämään postissa... Ja sitten... argh... Mikään ei oikeastaan lohduta juuri nyt.
Luulen, että palaan kirjoituksen muuhun sisältöön myöhemmin. Juuri nyt tuska on liian suuri, en pysty vastaanottamaan minkäänlaista tietoa.
Lähetä kommentti