Silvía Night (Silvíu Nótt) on Islannin viisuhistorian kuningatar. Diiva edusti Islantia Ateenassa vuonna 2006, mutta menestystä ei tullut: Silvia Night ja edustuskappale Congratulations ei selvittänyt tietään finaaliin ja 63 pisteellä irtosi vain semifinaalin 13. sija. Sen sijaan Islannin edustaja onnistui suututtamaan puoli Kreikkaa. Esitys oli mainio, ja kappalekin toimi varsin hyvin, vaikka ehkä pieniä vireongelmia olikin.
Yleisö kuitenkin buuasi. Euroopan huumorintaju ei riittänyt, eikä moni suomalainenkaan aivan tajunnut, että kyseessä oli rooli - Ágústa Eva Etlendsdóttir -nimisen näyttelijän esittämä hahmo, joka parodioi islantilaisnuorten käytöstä kärjistämällä huonoja käytöstapoja äärimmilleen. Islannissa tähdellä oli oma tv-ohjelma, ja myöhemmin ilmestyi levykin.
Silvía Nightin järjestämä viisujen jälkinäytös välittyi YouTuben avulla. Kreikkalaisista uutisista napattu esitys oli viety niin pitkälle, että muutamat arvioivat huumeilla olevan osuutensa islantilaistähden itkuraivareissa. Oli joukko niitäkin, jotka arvelivat näyttelijän seonneen rooliinsa. Esimerkiksi suomalainen viihdelehti kirjoitti roolin karanneen käsistä viisupaineen vuoksi. Minun on kuitenkin vaikea ottaa ylilyöntejä tosissani, moittihan laulajatar mm. kisan voittajaa Lordia kovin sanoin:"They don't even have a real make-up artist."
Silvía Night on ehdoton suosikkini Islannin viisuista. Kuuntelen mielelläni edustuskappaletta islanniksi, ja Goldmine-levyn Material Girl -coverikin on aika nerokas. Innostuksessani ei kuitenkaan ole kysymys musiikillisista ansioista.
Silvía Nightin rooli peilaa aikamme ihanteita. Se ammentaa 2000-luvun alun ikoneista - sellaisista kuin Britney Spears tai Paris Hilton. Rooliin sisältyvä mediakritiikki kohdistuu muovimaailmaan, vääristyneisiin kauneusihanteisiin ja rahan palvontaan. Ehkä Eurooppa olisi ymmärtänyt kritiikin paremmin, jos se olisi katsonut ensin Silvía Night -pseudodokumentin.
Tai sitten ei.
7 kommenttia:
Toi rahan palvonta meni kyllä just Islannissa aika pitkälle. Niin että minäkin sen aina matkoillani huomasin. Ei enää kerrottu viihtyisästä pubista Reykjavikin vanhimmassa puutalossa, vaan Eurooppalaisesta tunnelmasta.Yö ns. elämästä puhuttiin toisenlaisin painotuksin Reykjavikia markkinoidessa. Ei nuhruinen pubi tai kalastajien satamakahvila tai tavalliset tanssipaikat riitä, pitää olla maailman suurin disko. Ja sitten oli muistettava että Reykjavikissa pukeudutaan hyvin, oikeen viimeisten suuntausten mukaan, kun mennään bilettämään.
Oon samaa mieltä Silvia Night on aivan loistava. Huipppuu. En tiennytkään tuosta haastattelusta.
Oikeen hellyttävää kirkasotsaisuutta. Melkein kuin Agatha Christien, muuten hyvän kirjailijan, valistus kokaiiinin vaaroista tän Hercule Poirotin murhatutkimusten yhteydessä :)
Nolotti.
Islantilaiset naiset aina säväyttää, niinku Bjørk silloin 14- vuotiaana. Onnistuin muuten saamaan Tappi Tikarraksen levyn alennusmyynnistä vuonna 1983. Sen verran omaa kehua kommenttiin.
Mä luulin, ettei Islannissa tarvi pukeutua, jos lähtee bilettämään. Ne paikat, joissa Maaritin kanssa hilluttiin perjantai-illan kierroksella vaikutti enemmänkin sellaisilta rempseiltä rellestysbaareilta ja ihmisillä oli päällään farkkuja ja villapaitoja - missään varsinaisessa yökerhossa ei kyllä sitten käytykään. Muistan kyllä, että yksi Islannin-vaihto-oppilasvuodestaan muutava vuosi sitten bloggaillut Minna viittaisi pintaliitoon jossakin kryptisessä kirjoituksessan.
Nuori Björk on mulle entuudestaan vierasta, mutta youtube-otanta kuulostaa ihanan rosoiselta.
No kun et oo käyny niissä "oikeissa paikoissa" niin et voi tietää pukuvaatimuksista paljoo. Nuori Bjørk ei pelkästään kuulosta, se on ihanan rosoinen, niin raivoisa. Ja tosissaan.
Toinen mun lemppari oli Grylurnar ihan uransa alussa, ennen läpimurtoa. Kun ne soitti aika vähällä harjoittelulla bluesia.
Itseluottamus korvas kaikki puutteet.
Näitten jälkeen muilla on ollu helpompaa tulla esille.
Norjan musiikissa mua vähän harmittaa, kun kaikki on niin riskitöntä , kaunista ja siloiteltua. Oikein
mukavaa kyllä.
Siksi on piristävää etsiä niitä aarteita suomalaisilta ja islantilaisilta artisteilta. Ja tuhlata sitä siskosi esille ottamaa energiaa.
Sekin oli mulle syrjässä asuneelle uutta tietoo.
Ai niin Megas on kans hyvä. Silloin kun niillä oli se Rokk I Reykjavik produktio.
Tais muuten tehdä jonkin biisin näistä pankkijutuista kans.
Vanha ystävä vietti puoli vuotta Islannissa vaihto-oppilaana. Tämä tapahtui joskus 90-luvun puolivälissä. Itselle jäi mieleen vain se miten kaukaiseksi Islannin tuolloin koin ja miten yllättynyt olin ystäväni nihkeästä Islanti-arviosta.
Ystäväni mielestä islantilaisopiskelijat olivat materialistisia ja sisäänpäinlämpiäviä. Tuohon aikaan suomalaisopiskelijoilla ei monillakaan ollut autoja tai osa-aikaista työpaikkaa. Islantilaiset kuulemma kasasivat materiaalista hyvinvointia sosiaalisen kustannuksella.
Ehkäpä ystäväni vietti liikaa aikaa Reykjavíkissä, jolle en itsekään ole yrityksistä huolimatta täysin onnistunut syttymään.
Jo 80-luvulla, aina minä siihen palaan :) islantilaiset teki montaa työtä melkein lapsesta lähtien sekä olivat kovin itsenäisiä. Rahaa oli eri tavalla käytössä.Se oli niin luonnollista kun kalastus vaati kovasti sesonkityövoimaa. Peruskoulun oppilaille, 13- vuotiaasta lähtien, niile jotka eivät olleet sattuneet löytämään kesätöitä, järjestettiin sellainen. Esim Hveragerdin kunnassa puistotöissä metsityksessä ja puistojen hoidossa.
Islanti silloin oli kiehtovan kaksjakoinen. Näytti kovin materialistiselta ja työkeskeiseltä, mutta ei se sitä ollut. Iltaa vaan jatkettiin töitten jälkeen. Paljon silloin yömyöhään kyläiltiin tai altaissa tavattiin.Oltiin yhessä. Teeveestä ei tietenkään tullut ohjelmaa torstaisin vierailupäivänä. Koirat Reykjavikissa ja olut koko maassa olivat jostain syystä kiellettyjä.
Näitä kieltoja sitten taitavasti kierrettiin.
Mua ihmetytti esim se kun kaikilla mun kavereilla oli videolaitteet kotona. Myös siks, kun olimme oppilaskunnassa varmaan vuoden miettineet, miten ois varaa ostaa yhteisiin tiloihin videot ja olisiko se edes tarpeen.
Sisäänlämpiävyyttä mä en huomannu mitään. Ystävystyin nopeasti, pääsin mukaan, olin osa melkein heti sinne muutettuani. Ja mun ystävät oli kaikenikäisiä. Myös siks on ollu mielenkiintoista lukea yksinäisyydestä, koti- ikävästä ja ulkopuolisuuden tunteesta Islannissa asuvien ihmisten blogeista.Tai kun ei oo varaa.
Minun Islannissa jaettiin, se oli yhteisöllinen Islanti. Ja on vieläkin. Sellaisissa paikoissa liikun. Kun kalastajakylissä ja pikku kylissä tää yhteisöllisyys ei ainakaan oo minnekään hävinny.
Kaikkein voimakkaimpana se tuntuu Vestmanna saarilla.
Se on niin rajaton kylä. Ja Lunni pubi on kylän sydän. Mutta vasta aamuyöstä, kun ei kai nyt kukaan ennen yhtä sinne tule.
Ehkä mua Reykjavikin muutoksessa on ärsyttänyt eniten, kun sitä on minusta niin väärillä, heh asioilla mainostettu.
Pitäis asua siellä, niin näkis sen oikeen.
Kyllä kai siellä kalastustöitä riittäis.
Onnittelut Islannin jatkoonpääsyn johdosta. Nyt sitten pääsette seuraamaan Hera Björkiä finaalissa.
Mua jo pelotti, kun kamera kuvasi niin paljon Latviaa, mutta onneksi Islantikin löytyi kuviin, ja lippu pongahti kuoresta! Hera Björk veti eloisammin kuin aikaisemmissa taltioinneissa ja lauloi kyllä jotkut tyttöset suohon.
Eipä sillä etteikö pahasti epävireinen Slovakia ollut yksi suosikeistani. Pystyn jotenkin samaistumaan maantieteellistä sijaintia ylistävään lauluun... ;-)
Lähetä kommentti