keskiviikkona, elokuuta 16, 2006
Kivinen tie
Pahin tuho löytyi eräänä aamuna Vagnsstaðirissa. Parkkipaikalta päin valui öljyä retkeilymajan pihalle. Siitä ihan meidän auton vierestä... En sitten edes säikähtänyt, koska emme olleet ajelleet missään kovin epäilyttävillä teillä, enkä muistanut mitään outoja kolauksia edelliseltä päivältä. Tarkistimme kuitenkin tienoon tarkkaan ennen kuin rupesimme pohtimaan ilomme moraalittomuutta. Ei varmaan ole oikein olla niin tyytyväinen, kun meidän automme öljytankki ei ollut valahtanut pihalle vaan jonkun muun.
Tunsimme ihan aitoa osanottoakin. Kuka onneton autonvuokraaja sitten olikaan, häntä ei löytynyt keittiöstä, kun kävimme kertomassa havainnostamme. Ehkä edellisenä iltana hylätyn suodatintötterön anastamisesta ruotsalaisnaiselle tuohtunut poika olikin pahantuulinen jostakin paremmasta syystä...
lauantaina, elokuuta 12, 2006
Sorateillä
Jos on Suomessa ajellut maaseudulla, ei niissä ole erityisemmin uutta: asfaltin vaihtuessa soraksi kannattaa tarkistaa vauhtiaan, paksummin irtosoraa löytyy juuri korjatuilta tieosuuksilta, kun taas kauan käytössä olevilla pätkillä riesana ovat kuopat. Irtosoralla ajettaessa auton hallinta vaatii enemmän tarkkuutta ja koska vastaantuleva liikennekin käyttää samoja ajouria, täytyy hyvissä ajoin hidastaa vauhtiaan ja siirtyä syrjään kun sellaista kohdalle sattuu.
Kapeat soratiet ovat haasteita, joilta ei pääse karkuun Islantia kiertäessä. Ykköstiekin kutistuu välillä puolentoista ajettavaksi hiekkatieksi. Panikkiin ei kuitenkaan ole syytä, Islannissa pärjää ihan hyvin tavallisen suomalaisen tieliikenteilijän taidoilla (kun käyttää vähän järkeä, eikä lähde kokeilemaan maastoon).
Islannissa ajamista helpottaa liikenteen vähäisyys ja hyvä näkyvyys. Laavakentillä kohoava hiekkapilvi paljastaa vastaantulevan auton jo kauan ennen kohtaamista. Ohittaminen sujuu rauhallisesti, kun näkee tien edessä olevan vapaa kilometrien verran.
lauantaina, elokuuta 05, 2006
Vieras kieli oikeassa paikassa
Vaikka kysymys on oikeastaan aika mielenkiintoinenkin, en ole aikoihin pohtinut sitä, mitä vieras kieli minulle merkitsee. Selvää on että innostun helposti eri maista ja koen heti tarpeelliseksi opetella paikallista kieltä. Tämä piirre on tainnut olla kieltenopiskelussani läsnä heti alusta alkaen. Samoin kateus pontimena. Muistan kovasti koettaneeni herättää englantilaisen vaihto-oppilaan huomion lueskelemalla lakkautetun koulun varastosta löydettyä englanninkirjaa. Valitettavasti vain isoveljeni osaamista kehuttiin, eikä kukaan hehkuttanut millainen lapsinero olin osatessani muutaman lauseen englantia, vaikka olin hädintuskin edes kouluiässä. Yksi varhaisimpia muistojani on automatka Ruotsiin ja se kirpakka tunne, kun Nina-serkkuni ruotsin osaamista kehuttiin. Osasi jo paremmin kuin vanhempansa. Matkalta minulle jäi mieleen sana kaffe. Myöhemmin serkkuni opetti minulle vanhasta ruotsalaisesta aapisesta uusia sanoja: en ko, en orm. En ymmärtänyt artikkelien merkitystä, mutta opin, että o lausutaankin u.
Vanhempani ovat ummikkosuomalaisia ja kun veljeni kasvoi liian isoksi perhematkailuun, minä perin kunnianarvoisan tulkin paikan. 16-vuotiaana selitin saksaksi (ja piirtäen) ranskalaisella poliisiasemalla autollemme tehtyä ilkivaltaa. Sen reissun jälkeen en ole elävässä elämässä saksaa tainnut käyttääkään ja kieli on pahasti unohtunut. Samoin on käynyt ranskalle. Kielitaidon rapistuminen on masentava ajatus, mutta toisaalta ei huvita käyttää aikaansa ranskan petraamiseen. Kielien harrastus onkin ollut minulle aina liitoksissa kulttuuriharrastukseen. Päädyin englannin ylioppilaaksi oikeastaan vain ja ainoastaan siksi, että olin niin hulluna Australiaan.
Kieli on minulle ennenkaikkea tapa sukeltaa sisälle vieraaseen kulttuuriin, tapa omaksua uusi osa omaan identiteettiin, tapa assimiloitua. Vieras kieli (ainakin englanti) on minulle tapa olla jotakin muuta, jotakin enemmän: sosiaalisempi, rennompi, rohkeampi, iloisempi, avoimempi. Se on tapa laajentaa omaa maailmankuvaa ja sosiaalista liikkumatilaa.
perjantaina, elokuuta 04, 2006
Kukkaset
...ovat olleet tämän pohjayritelmän inspiraationa.Lopputulos ei ole ihan täydellinen, mutta viilaillaan tässä. Mitä sanot? Mitä pitäis muuttaa?
Edit: Tästä tuli nyt aika girly girl. Musta tuntuu, että fontteja ois vielä ainakin kiva vaihtaa.
Edit kans: No nyt näkyy kukat Satullakin. Toivottavasti muillakin. Firefoxilla tää näyttää vähän eriltä kuin IE:ssä, mutta emme välitä. Pinkit linkit muutin hillitymmän sinisiksi. Toivottavasti fontti sopii luettavaksi.
Kunnia sille kelle kunnia kuuluu. Taustan kukkakuvion aikaansaamisessa auttoi paljon tämä tutoriaali. Koko homma tehtiin Bloggerin valmiin pohjan päälle aikaa ja vaivaa säästäen. Ilmainen pikku laskuri on tiedot.netistä.
Mikä siellä oli perseestä?
Monet kitisevät Islannin hintatasosta, mutta koska minä otin asiaan strutsimaisen välttelevän asenteen, enkä vaivautunut joka äyriä euroiksi muuntamaan, saatan vain epämääräisesti todeta, että ei siellä enää niin tolkuttoman kallista ollut, kun se kruununkin arvo niin keväällä tipahti.
Saksalaisen pyöräilijän kanssa tuli juttua siitä miten kummeksuttavaksi monet kokevat sen, että lähtee ihanaisesta eurooppalaisesta kesäsäästä viileään Islantiin. Saarivaltiota ei voikaan suositella aurinkolomakohteeksi, mutta minulle sikäläinen kesäilmasto maittoi. Lämpötila oli optimaali aktiiviseen lomailuun. Aurinkoa oli sopivasti ja sateen sattuessa saattoi lohduttautua sillä, että tuuli toimittaisi pian erilaista säätä kohdallemme. Välillä kävi kyllä vähän raskaaksi pukea ja riisua pukea ja riisua, kun sade vaihtui kuumottavaksi auringoksi ja taas takaisin sateeksi. Mutta all in all, en valita.
Traagisimpia asioita retkellämme oli ehkä paahtoleivän unohtaminen Vagnsstaðiriin, kun sitä ei sitten ollut eväsleipiin päivällä. Joskus unohdimme ostaa maitoa ja jouduimme juomaan kahvin mustana. Kerran peruutin pylvääseen, mutta sen verran hitaalla vauhdilla, ettei autovuokraamosta ole perästä kuulunut. Niin ja kerran ajoimme lintuperheen yli, mutta se onkin jo toinen tarina... joka päättyy onnellisesti.
keskiviikkona, elokuuta 02, 2006
Mikä siellä oli parasta?
(Sanottakoon varoituksen sana: seuraava teksti saattaa sisältää latteuksia ja ylitunteellista lätinää. Heikkohermoisten sekä pienten lasten suositellaan siirtyvän nyt jonkin toisen blogin pariin.)
Mikä Islannissa oli siis parasta? Haluaisin - kaikesta lapsellisuudesta huolimatta - puhua matkailutermein. Siellä nimittäin on aivan erityinen the spirit of Iceland, joka syntyy, kun ihmiset, tila ja saagat kohtaavat.
Saagoista on kirjoitettu jo muutamaan kertaan ja kirjotetaan vastakin. Saagoista kiinnostunut juoksee tietysti museoissa ja tarinoiden tapahtumapaikoilla, mutta Islannissa tarut ja historia ovat enemmänkin: Islannissa luonto sisältää kertomuksen. Maa on täynnä paikkoja, joissa mennyt aika on edelleen läsnä. Siellä täällä on kiviksi muuttuneita peikkoja. Iceland Road Atlas, joka oli pullollaan näitä tarinoita, on välttämätön matkakumppani.
Islannin luonnossa oli mukavaa kulkea, kun sai itse rauhassa kokea ja reagoida. Kaikki oli uutta, erilaista ja jännittävää, mutta myös rauhoittavaa. Oli ihanaa nähdä kauas. Luonnon värit olivat kauniita ja yllättäviä.

Islantilaiset ovat ihmisiä minun makuuni; he tuntuivat kovasti suomalaisilta. Islantilaiset suhtautuivat meihin yleensä varauksellisesti mutta ystävällisesti. Maaseudulla oltiin kohteliaita samalla tavalla kuin usein Suomessakin, siis siten että amerikkalainen saattaisi luulla käytöstä tylyksi. Minusta varauksellisuus sai heidän ystävällisyytensä tuntumaan vieläkin lämpimämmältä ja aidonoloiselta.
Hiiteen "eurooppalaiset" juomatavat. Kun islantilaiset juhlivat, ei tissutella eikä sievistellä. Emme käyneet Reykjavíkin klubeissa, mutta kuppiloissa ja kaduilla näytti siltä, etteivät ihmiset panosta kohtuuttomasti pukeutumiseen. He panostavat juomiseen ja tanssimiseen. Pöydilläkin tanssittaisiin, elleivät ne olisi niin täynnä laseja.
Kaupungeissakin mieli lepäsi. Talot olivat matalia ja värikkäitä. Kahviloissa soi miltei aina jazz. Erityisesti jäin kaipaamaan Akureyriä, Islannin toiseksi suurinta kaupunkia. Sen täytyy olla jollakin arkkitehtien top-listalla.
The spirit of Iceland täytyy itse kokea, en minä sitä osaa kuvata. Minull se oli sitä, että ihmiset, luonto ja kaupungit antoivat minulle tilaa. Islannissa kaikki oli juuri sopivaa.
tiistaina, elokuuta 01, 2006
Ég tala íslensku lika
Uskallan ottaa riskin ja lisätä tuon lika-sanan otsikkoon, vaikkei minulla ole hajuakaan islannin sanajärjestyksestä (tai siitä, miten lika kirjoitetaan). Ehkä joskus osaan sanoa, miten se oikeasti menee, islannin opiskelu on nimittäin yksi niistä asioista, joiden parissa viettäisin mielelläni syysiltoja.
Oppikirjoja täytyy hieman pohtia. Voisin harkita suomenkielisen oppikirjan tilaamista, mutta täytyy sanoa, että myös tuo romppu houkuttelee. Toivon, että opiskeluun löytyy jokin sopivan haastava ja kannustava apuväline, Kai A. Saanilan Opi Islantia 70-luvulta ei kyllä minulle riitä.
Tunnustan, että tuntuu hullulta alkaa opiskella kieltä, jota ei oikeastaan tarvitse missään. Onneksi voi lähteä opintomatkalle harjoittelemaan käytännön islantia.
Olen välillä reissaillut muualla, minkä vuoksi Islanti-muistelot ovat jääneet vähiin. Kaipaus on kuitenkin pysyvä. Viime aikoina minua on lohdutellut taas Silvia Night ja Til Hamingju Ísland.
torstaina, heinäkuuta 27, 2006
Kieliopintoja
Päädyin Teach Yourself -sarjan opukseen ihan vaan siksi, että se oli helppo tilata tutusta verkkokaupasta ja koska se sisälsi CD:n. Olen nyt kuunnellut CD:tä autoa ajellessa rennolla otteella, toivoen että sana tai pari tai joku kieliopin rakenne jäisi mieleen. Ja ehkä ennen kaikkea että Islannin kielen rytmi ja äänteet tattuisivat päähän.
En kuitenkaan ole yltiökiintynyt kielikurssiin. Kirja on oikeastaan tylsä ja itse arvostaisin raskaampaa kielioppitykitystä. Allt í lagi on taatusti mellevämpi. Ja Opi Islantia -romppu kelpaisi mulle kans ihan jo interaktiivisuutensa takia.
Jos ei välttämättä kaipaa mitään käsinkosketeltavaa Islannin kurssia, ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Islantiakin voi opiskella verkossa ja kuten joku jollakin keskustelupalstalla huomautti Wikipediassakin riittää Islannin kielistä luettavaa.
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
Ég tala íslensku

...not.
Mutta ne ovat täällä! Islannin oppikirjani ja siihen liittyvä CD.
Niitä jotka innostuvat luulemaan, että vuoden päästä voivat keskustella kanssani islanniksi, on varoitettava, että olen juuri niitä kieli-impulsiivisia vätyksiä, jotka harrastavat erilaisten kielikurssien keräilyä, mutta joiden kielitaito kuitenkin rajoittuu lukiossa opittuihin. Edellisenä keräilykohteena Venäjä, jota en sitten voinut opiskella mm. siksi, että kielestä tuli aina työasiat mieleen.
Mutta jos Satu vaikka aloittaisi uuden harrastuksen kanssani ja pyhitettäis joku ilta viikossa Islannin kielelle...? (Hint hint.)
sunnuntaina, heinäkuuta 23, 2006
Noku niitä oli niin paljon
Islannissa on ihan sikana hevosia. Erityisesti lännessä ja etelässä mutta myös idässä ja pohjoisessa. Ne chillailevat värikkäinä laumoina jokien varsilla, vuorten juurilla ja kaupunkien äärillä. Ja sitten niihin vähitellen ihastuu.
Ensin niistä alkaa ottaa enemmän ja enemmän kuvia. Sitä päivittelee miten pohjattoman kaunis eläin hevonen voikaan olla. Ikinä ne eivät epäonnistu kuvissa. Aina ne ovat yhtä hienostuneita ja tyylikkäitä. Ja miettii mitä niiden päässä mahtaa liikkua, kun ne tulevat tuijottamaan takaisin niitä tuijottavaa turistia.
Melko pian alkaa harkita ratsastusta. Että jos sittenkin, vaikkei ollut aikonut. Oikeastaan on melkein pakko. Kun niitä hevosia on niin paljon. Ja tilaisuuksia ratsastukseen pilvin pimein. Miten oikeastaan ilkeää edes palata kotimaahan ratsastamatta Islannin hevosella?
Lopulta löytää itsensä Reykjahlíðista kyselemästä keltanokkaratsastuksen perään ja parin tunnin päästä hevosen selästä tölttäämästä. Eikä aikaakaan kun paikka aloittelevien aikuisten ratsastustunnilta on varattu.
Se tavallinen tarina.
Gluggafossin arvoitus
Tuo Satun mainitsema Þorsteinn Erlingsson - putous on nimeltään Drífandi ja se sijaitsee Hilðarendakot-nimisen maatilan alueella. Erlingsson kasvoi tällä maatilalla. Muistolehto on todellakin viehättävä ja kerrassaan ihastuttava perhosineen ja pihlajineen.
Tekivätkö peikot meille tepposet ja jäikö meiltä Gluggafoss sitten kokonaan näkemättä? Näyttää kauniilta, täytyy vissiin käydä seudulla toistekin.
maanantaina, heinäkuuta 17, 2006
Vielä putouksista
Islannissa oli putouksia niin paljon, että olen alkanut unohdella niiden nimiä. Erityisesti minua harmittaa se, etten muista sen kaikista kuvauksellisimman ja ehkä viehättävimmän putouksen nimeä. Ongelmana taitaa olla se, että ajattelimme sen olevan Gluggafoss, mutta minulla on kuva myös oikeasta Gluggafossista eikä se näytä yhtään samalta. Joku voisi kertoa, mikä on asian laita, sillä moni kameran kanssa liikkuja on kuitenkin takuulla ottanut tästä putouksesta suurinpiirtein samanlaisen kuvan kuin minäkin.Putouksen vieressä oli pieni puisto, Thorsteinslind, joka teki paikasta vielä miellyttävän. Emme syöneet siinä eväitä, mutta aurinkoisena kesäpäivänä paikka on takuulla mahtava evästaukoa varten.
Tuo Þorsteinn Erlingsson (1858-1914) oli islantilainen runoilija. Tyyppi oli ateisti ja sosialisti, joka halusi runoillaan ottaa kantaa asioihin: ilmeisesti hyökkäili valtaapitäviä luokkia vastaan ja käytti paljon satiiria. Jossakin luki, että Þorsteinn olisi opiskellut filologiaa ja vanhaa norjaa Köpiksessä. Se voisi hyvinkin pitää paikkansa sillä hänen tuotannostaan löytyy myös Rasmus Raskille omistettu runo.
Skyrin jäljillä
Meille maistui paremmin KEA-Skyr kuin pistävämmän makuinen Skyr.is. Erityisen paljon kului maustamatonta Skyriä vadelmahillolla, mutta kaikkein makoisinta oli - tietenkin - kotitekoinen maalais-Skyr kera kerman ja lämpimän marjakastikkeen Vogafjósin lehmäkahvilassa.Suomessa on sitten saanut muiden Islannista palanneiden tapaan pohtia millä korvata Skyr. Se kun ei ole ihan jogurttia, vaikka hoitaakin paljolti samanlaista välipalavirkaa ja maustuu yhtä hyvin hedelmillä ja marjoilla ja yhtä huonosti suklaalla ja kahvilla. Jotkut väittävät että Skyr olisi sama kuin maitorahka, mutta lähemmäksi mielestäni pääsee kreikkalaisella jogurtilla. Täydellistä sekään ei ole.
Ehkä pitäisi kokeilla Skyrin valmistusta itse? Kiireinen voi kokeilla mikroaaltouunireseptiä tai korviketta, jossa pektiinitöntä jogurttia valutetaan ensin suodattimen läpi ja maustetaan sitten kermalla ja sokerilla.
Jos mikään Suomesta saatava ei kelpaa Skyriksi, aina voi tilata sitä netistä. 200 g purkki alle 5 euroa! Onneksi Skyrin maailmanvalloitus on jo alkanut USA:sta ja Tanskasta. Suomessa ensivuonna?
keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006
Huikea Gullfoss
Ensimmäisenä kokonaisena Islanti-päivänämme saimme haukkoa henkeä Gullfoss-putouksen äärellä. Vaikka sen oli nähnyt jo kymmeniä kertoja eri valokuvissa, oli luonnonihme yllättävä, hämmästyttävä ja valtava. Ihan hetkeen ei osannut sanoa mitään. Jälkikäteen tuntuu hölmöltä liittää blogiinkaan mitään kuvayritelmiä, sillä valokuvat eivät oikeastaan kerro juuri siitä, minkälainen Gullfoss kokemuksena oli.
Gullfossin viehätysvoimaa lisää kertomus, joka liittyy paitsi putoukseen myös sitä vartioivaan naiseen Brattholtin Sigriður Tómasdóttiriin. Ei nimittäin ole aivan itsestäänselvää, että suomalaissiskosten henki salpautuu putoksen äärellä vielä 2000-luvulla. Alue suojeltiin vasta 1970-luvulla, ja sitä ennen putous oli vakavan uhan alla.
1900-luvun alussa putouksia ja koskia alettiin valjastaa teollisuuden ja sähköntuotannon tarpeisiin. Ulkomaiset sijoittajat olivat varsin kiinnostuneita Gullfossista. Aluella elellyt Tómas, joka oli Sigriðurin isä, kieltäytyi myymästä tilaansa siinä toivossa, että putous säästyisi. Sijoittajat onnistuivat kuitenkin saamaan putouksen hallintaansa Tómaksen selän takana.
Sigriður nousi vastustamaan hanketta. Tarinan mukaan hän käveli kotitilaltaan Brattholtista Reykjavíkiin ja ilmoitti, että mikäli putous valjastetaan, hän hyppää sen kuohuihin. Sigriðurin yritykset eivät kuitenkaan muuttaneet putoksesta tehtyä sopimusta.
Liekö vuoden 1928 pörssiromahduksella ollut sormensa pelissä, sillä putous pelastui, kun vuonna 1928 sijoittajat eivät kyenneetkään maksamaan sovittua vuokraa.
Gullfoss on juuri sellainen kohde, jossa jokainen lähes turisti käy. Ja se onkin ihan must. Islannissa tulin ajatelleeksi aika paljon sitä, kuinka tarpeetonta - minulle - on etsiä jotain aitoa ja autenttista, jota turistit eivät löydä. Islannin suuret nähtävyydet eivät ole pelkkiä turistirysiä. Luontoäiti ei ole keksinyt Gullfossia houkutellakseen Islantiin ulkomaalaisia rahaa tuhlaamaan. Yhtä lailla putous on vaikuttava myös lähiseuduilla asuvista ihmisistä.
Islannin matkan aikana törmäsimme useisiin putouksiin. Niitä oli niin paljon, että vähitellen kävi niin, ettei enää ihan joka purolla jaksanut pysähtyä. Gullfoss on varmasti putouksista suosituin, ehkä vaikuttavinkin.
tiistaina, heinäkuuta 11, 2006
Islanti - enemmän

Suhtautumiseni Islantiin muistuttaa kovasti rakastumista. Vatsanpohjassa on kutkuttava tunne, kun ajattelen koko maata. Ja täytyy tunnustaa, että ajattelen, melkein koko ajan. Tunnen tuskastuttavaa kaipuuta, jota yhä tuskaisemmaksi tekee Suomea riivaava helle ja läkähdyttävä ihmismäärä. Olen aina kokenut olevani kaupunki-ihminen, mutta moni nainenhan mukautuu rakastuessaan: olen mukautunut Islannin vähäväkisempään tyyliin.
Katselin tuossa tuttavani Yemen-kuvia. Ihan hienoja olivat, mutta Islanti kuitenkin on jotain ihan muuta. Säälittelin ystävääni, joka tuli juuri Mauritiukselta, koska hän ei ole päässyt käymään Islannissa. Kuvittelen, että kaikki ovat kateellisia minun matkastani. Ja jotkut varmasti ovatkin, onhan Islanti saanut parhaan eurooppalaisen matkailukohdemaan palkinnon 1995 (Travel Awards 2005).
Toisaalta olen myös mustasukkainen. Vaikka en ymmärräkään, mikseivät kaikki matkusta Islantiin (tai miksi puolisoni ei edelleenkään ole innostunut muuttamaan sinne), pidän koko maan mielelläni myös itselläni. Haluan mennä sinne uudestaankin niin, että ihmiset ilahtuvat, kun kerron olevani Suomesta. Niin ei välttämättä ole, jos koko Suomi ryntää sinne valloittamaan Islannin lakeuksia.
sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2006
Iceland - been there done that
Satun reittiä voi suositella muillekin automatkailijoille. Päiväajojen pituudet oli kohdallaan. Koko ajan oli nähtävää ja tehtävää, mutta reissustressi ei iskenyt, koska aikaa oli soppelisti ja illalla tuntui siltä, että oli ehtinyt tehdä sen mikä pitikin.
Tottakai olisi voinut viettää vaikka viikon Mývatnilla tai taivaltaa kuusi päivää Landsmannalaugarilla ja Thórsmörkissä. Aikaa ei riittänyt myöskään Länsivuonoille. Mutta se kaksi viikkoa mikä meillä oli käytettävissä, tuli kyllä hyödynnettyä 100%.
Vaikka näimme ja koimme hirmuisesti ja T-paidan Iceland - been there done that tuntui jollakin tapaa osuvalta, emme ostaneet kyseisiä paitoja. Islannin suhteen moinen Islanti - tehty -asenne ei nimittäin toimi ollenkaan. Paitsi että haluan palata sinne koluamaan paikat, jotka jäivät välistä, haluan palata sinne myös tekemään samoja asioita uudelleen. Nauttimaan viileästä kesästä [sic], raittiista ilmasta, tilasta ja varautuneista, ystävällisistä ihmisistä. Rentoutumaan ja liikkumaan luonnossa.
Islannissa silmä ja mieli lepää.
torstaina, kesäkuuta 15, 2006
Puutteita listoilla
Munkin lista
Elektroniikka
---------------------------------
- MP3 soitin (tyhjennä turhat)
- MP3 laturi
- EOS300
- Flash cards (tyhjennä)
- Ixus
- Muistikortit (tyhjennä)
- EOS300 laturi
- IXUS laturi
- Sähköjohto
- Kameran USB piuha
- MP3 soittimen USB piuha
- Isän kauko-objektiivi (Satulla)
- Kamerajalka
- Kameran kiinnitin
- Kameran ajurilevy
- MP3 soittimen ajurilevy
- Puhelin
- Puhelimen laturi
Kosmetiikka
---------------------------------
- Ripsiväri
- Kajal (teroita)
- Aurinkorasva/kasvot
- Aurinkorasva/vartalo
- Deodorantti
- Kasvojen pesu
- Silmämeikinpoistoaine
- Kasvovesi
- Naamarasva
- Pumpulityynyjä
- Hammasharja
- Hammastahna
- Saippua
- Shampoo
- Hoitoaine
- Kampa
Ulkoilu
---------------------------------
- Mikrofleece takki
- Mikrofleece housut
- vedenpitävä takki
- Vedenpitävät housut
- Sateenvarjo
- Lippis (osta) ja/tai hellehattu
- Aurinkolasit (osta)
- Vaelluskengät
- Hanskat
- Pipo
- Huivi
Muut vaatteet
---------------------------------
- Pitkähihainen
- T-paitoja
- Villatakki
- Verkkarit
- Farkut
- Alkkareita
- Rintsikat
- Sukkia
Hyöty
---------------------------------
- Islanti-kirja
- Saga-kirja
- Vaelluskirja
- Passi
- Opiskelijakortti
- Autonvuokrauspaperit
- Luottokortti
- Visa Electron
- Euroja
- Finnair Plus
- Hilton Honors
- Osoitteet (kerää s-postista ja puhelimesta)
Hupi
---------------------------------
- Maustekirja
Tarve
---------------------------------
- Termospullo
- Pyykinpesujauhe
- Lusikka/haarukka/veitsi
- Korvatulpat
- Lääkkeet (pää ja flunssa, laastarit)
- Matkustustyyny
- Silmälaput
- Pyyhe
- Makuupussi
Muu
---------------------------------
- Viemiset V:lle
- TSEKKAA J:n MEILIT ennen lähtöä!!
tiistaina, kesäkuuta 13, 2006
Matkakuume kuumimmillaan
Aika paljon olen saanut hankittua asioita. Tänään nostin Visan luottorajaa. Sinänsä ihan hieno juttu, että hakemus ylipäänsä meni läpi, koska minulla ei ole vakituista saati pitkäaikaista työsuhdetta.
Ajattelin mennä tänään myös vaihtamaan matkavaluuttaa, kun on muutenkin kaupungille asiaa. Olen seuraillut kurssiheilahteluja, ja vaikuttaisi siltä, että ISK on nyt pysynyt about samana viime päivinä, että on oikeastaan ihan sama, koska sitä valuuttaa vaihtaa. Valuutan heikkenemisen kevään aikana konkreettistaa se, että tammikuun 13. olisin saanut tuhannella eurolla 72 264 kruunua. Nyt sillä saa 90 301 kruunua. Erotus lähenee kahtasataa euroa.
Matkakuumetta lääkitsen lukemalla Laxnessin romaania Jäätikön jumalat. Tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta.
perjantaina, kesäkuuta 09, 2006
Hetki lähenee: kirjoista ja matkajärjestelyistä
Tässä taannoin luin sen Hallgrimur Helgasonin Islannin kirjailijan. Teos oli kiinnostava. Sekin herätti minussa kovasti ajatuksia kuolemasta, vaikkakin aivan toisella tavalla. Tätä voisin suositella matkalukemiseksi jollekin islanninkävijälle. Varsinkin jos taustalla on yhtään kiinnostusta Laxnessiin, jonka tuotannosta ajattelin itse ottaa reissuun jotain mukaan.
Lukaisin myös Antti Tuurin islanninmatkoja muistelevan kirjan Pieni suuri maa. Äkkiähän tuon luki, ja hauskojakin juttuja siitä löytyi, mutta loppupuolella alkoi kyllästyttää junnaavat kalastuskuvaukset. Muuten teos on oikein hyödyllinen pikakatsaus Islantiin.
Käytännön järjestelyt alkavat olla loppusuoralla. Tulostin tänään kaikki sähköpostikeskustelut, joissa yöpymispaikat on vahvistettu. Tulostin samalla myös yleistä tietoa hostelleistamme.
Soitin myös pankkiin. Aion nostaa kortin luottorajaa, koska eihän se visa toimi yhtä hienosti kuin visa electron, että voisi nostaa rahaa ulkomailla omalta tililtä. Electronin tilaus kestää kaksi viikkoa, joten sellaista en enää ehdi saada ennen reissua.