Suhtautumiseni Islantiin muistuttaa kovasti rakastumista. Vatsanpohjassa on kutkuttava tunne, kun ajattelen koko maata. Ja täytyy tunnustaa, että ajattelen, melkein koko ajan. Tunnen tuskastuttavaa kaipuuta, jota yhä tuskaisemmaksi tekee Suomea riivaava helle ja läkähdyttävä ihmismäärä. Olen aina kokenut olevani kaupunki-ihminen, mutta moni nainenhan mukautuu rakastuessaan: olen mukautunut Islannin vähäväkisempään tyyliin.
Katselin tuossa tuttavani Yemen-kuvia. Ihan hienoja olivat, mutta Islanti kuitenkin on jotain ihan muuta. Säälittelin ystävääni, joka tuli juuri Mauritiukselta, koska hän ei ole päässyt käymään Islannissa. Kuvittelen, että kaikki ovat kateellisia minun matkastani. Ja jotkut varmasti ovatkin, onhan Islanti saanut parhaan eurooppalaisen matkailukohdemaan palkinnon 1995 (Travel Awards 2005).
Toisaalta olen myös mustasukkainen. Vaikka en ymmärräkään, mikseivät kaikki matkusta Islantiin (tai miksi puolisoni ei edelleenkään ole innostunut muuttamaan sinne), pidän koko maan mielelläni myös itselläni. Haluan mennä sinne uudestaankin niin, että ihmiset ilahtuvat, kun kerron olevani Suomesta. Niin ei välttämättä ole, jos koko Suomi ryntää sinne valloittamaan Islannin lakeuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti