Kieliopintoja

Kun Satu ei ole vieläkään (tiedän tiedän, kesäkiireitä) tarttunut kielisyöttiini, ajattelin kokeilla vielä toista täkyä.

Päädyin Teach Yourself -sarjan opukseen ihan vaan siksi, että se oli helppo tilata tutusta verkkokaupasta ja koska se sisälsi CD:n. Olen nyt kuunnellut CD:tä autoa ajellessa rennolla otteella, toivoen että sana tai pari tai joku kieliopin rakenne jäisi mieleen. Ja ehkä ennen kaikkea että Islannin kielen rytmi ja äänteet tattuisivat päähän.

En kuitenkaan ole yltiökiintynyt kielikurssiin. Kirja on oikeastaan tylsä ja itse arvostaisin raskaampaa kielioppitykitystä. Allt í lagi on taatusti mellevämpi. Ja Opi Islantia -romppu kelpaisi mulle kans ihan jo interaktiivisuutensa takia.

Jos ei välttämättä kaipaa mitään käsinkosketeltavaa Islannin kurssia, ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Islantiakin voi opiskella verkossa ja kuten joku jollakin keskustelupalstalla huomautti Wikipediassakin riittää Islannin kielistä luettavaa.

Ég tala íslensku

...not.

Mutta ne ovat täällä! Islannin oppikirjani ja siihen liittyvä CD.

Niitä jotka innostuvat luulemaan, että vuoden päästä voivat keskustella kanssani islanniksi, on varoitettava, että olen juuri niitä kieli-impulsiivisia vätyksiä, jotka harrastavat erilaisten kielikurssien keräilyä, mutta joiden kielitaito kuitenkin rajoittuu lukiossa opittuihin. Edellisenä keräilykohteena Venäjä, jota en sitten voinut opiskella mm. siksi, että kielestä tuli aina työasiat mieleen.

Mutta jos Satu vaikka aloittaisi uuden harrastuksen kanssani ja pyhitettäis joku ilta viikossa Islannin kielelle...? (Hint hint.)

Noku niitä oli niin paljon

Islannissa on ihan sikana hevosia. Erityisesti lännessä ja etelässä mutta myös idässä ja pohjoisessa. Ne chillailevat värikkäinä laumoina jokien varsilla, vuorten juurilla ja kaupunkien äärillä. Ja sitten niihin vähitellen ihastuu.

Ensin niistä alkaa ottaa enemmän ja enemmän kuvia. Sitä päivittelee miten pohjattoman kaunis eläin hevonen voikaan olla. Ikinä ne eivät epäonnistu kuvissa. Aina ne ovat yhtä hienostuneita ja tyylikkäitä. Ja miettii mitä niiden päässä mahtaa liikkua, kun ne tulevat tuijottamaan takaisin niitä tuijottavaa turistia.

Melko pian alkaa harkita ratsastusta. Että jos sittenkin, vaikkei ollut aikonut. Oikeastaan on melkein pakko. Kun niitä hevosia on niin paljon. Ja tilaisuuksia ratsastukseen pilvin pimein. Miten oikeastaan ilkeää edes palata kotimaahan ratsastamatta Islannin hevosella?

Lopulta löytää itsensä Reykjahlíðista kyselemästä keltanokkaratsastuksen perään ja parin tunnin päästä hevosen selästä tölttäämästä. Eikä aikaakaan kun paikka aloittelevien aikuisten ratsastustunnilta on varattu.

Se tavallinen tarina.

Gluggafossin arvoitus

Rakkaalla putouksella on näemmä monta nimeä. A Complete Road and Reference Guide - Iceland Road Atlas käyttää Google-haun palauttamista gluggafosseista nimeä Merkjárfoss.

Tuo Satun mainitsema Þorsteinn Erlingsson - putous on nimeltään Drífandi ja se sijaitsee Hilðarendakot-nimisen maatilan alueella. Erlingsson kasvoi tällä maatilalla. Muistolehto on todellakin viehättävä ja kerrassaan ihastuttava perhosineen ja pihlajineen.

Tekivätkö peikot meille tepposet ja jäikö meiltä Gluggafoss sitten kokonaan näkemättä? Näyttää kauniilta, täytyy vissiin käydä seudulla toistekin.

Vielä putouksista

Islannissa oli putouksia niin paljon, että olen alkanut unohdella niiden nimiä. Erityisesti minua harmittaa se, etten muista sen kaikista kuvauksellisimman ja ehkä viehättävimmän putouksen nimeä. Ongelmana taitaa olla se, että ajattelimme sen olevan Gluggafoss, mutta minulla on kuva myös oikeasta Gluggafossista eikä se näytä yhtään samalta. Joku voisi kertoa, mikä on asian laita, sillä moni kameran kanssa liikkuja on kuitenkin takuulla ottanut tästä putouksesta suurinpiirtein samanlaisen kuvan kuin minäkin.

Putouksen vieressä oli pieni puisto, Thorsteinslind, joka teki paikasta vielä miellyttävän. Emme syöneet siinä eväitä, mutta aurinkoisena kesäpäivänä paikka on takuulla mahtava evästaukoa varten.

Tuo Þorsteinn Erlingsson (1858-1914) oli islantilainen runoilija. Tyyppi oli ateisti ja sosialisti, joka halusi runoillaan ottaa kantaa asioihin: ilmeisesti hyökkäili valtaapitäviä luokkia vastaan ja käytti paljon satiiria. Jossakin luki, että Þorsteinn olisi opiskellut filologiaa ja vanhaa norjaa Köpiksessä. Se voisi hyvinkin pitää paikkansa sillä hänen tuotannostaan löytyy myös Rasmus Raskille omistettu runo.

Skyrin jäljillä

Väittävät ettei Skyriä islantilaisempaa olekaan, ja ehkä näin onkin. Ainakin kyseinen maitotuote on säilyttänyt suosionsa lähes vuosituhannen. Ensimmäiset Skyr-maininnat ovat 1000-luvulta ja yhä edelleen nostetaan tarjous-Skyrit perheen ostoskärryyn lauantaisin.

Meille maistui paremmin KEA-Skyr kuin pistävämmän makuinen Skyr.is. Erityisen paljon kului maustamatonta Skyriä vadelmahillolla, mutta kaikkein makoisinta oli - tietenkin - kotitekoinen maalais-Skyr kera kerman ja lämpimän marjakastikkeen Vogafjósin lehmäkahvilassa.

Suomessa on sitten saanut muiden Islannista palanneiden tapaan pohtia millä korvata Skyr. Se kun ei ole ihan jogurttia, vaikka hoitaakin paljolti samanlaista välipalavirkaa ja maustuu yhtä hyvin hedelmillä ja marjoilla ja yhtä huonosti suklaalla ja kahvilla. Jotkut väittävät että Skyr olisi sama kuin maitorahka, mutta lähemmäksi mielestäni pääsee kreikkalaisella jogurtilla. Täydellistä sekään ei ole.

Ehkä pitäisi kokeilla Skyrin valmistusta itse? Kiireinen voi kokeilla mikroaaltouunireseptiä tai korviketta, jossa pektiinitöntä jogurttia valutetaan ensin suodattimen läpi ja maustetaan sitten kermalla ja sokerilla.

Jos mikään Suomesta saatava ei kelpaa Skyriksi, aina voi tilata sitä netistä. 200 g purkki alle 5 euroa! Onneksi Skyrin maailmanvalloitus on jo alkanut USA:sta ja Tanskasta. Suomessa ensivuonna?

Huikea Gullfoss

Ensimmäisenä kokonaisena Islanti-päivänämme saimme haukkoa henkeä Gullfoss-putouksen äärellä. Vaikka sen oli nähnyt jo kymmeniä kertoja eri valokuvissa, oli luonnonihme yllättävä, hämmästyttävä ja valtava. Ihan hetkeen ei osannut sanoa mitään. Jälkikäteen tuntuu hölmöltä liittää blogiinkaan mitään kuvayritelmiä, sillä valokuvat eivät oikeastaan kerro juuri siitä, minkälainen Gullfoss kokemuksena oli.

Gullfossin viehätysvoimaa lisää kertomus, joka liittyy paitsi putoukseen myös sitä vartioivaan naiseen Brattholtin Sigriður Tómasdóttiriin. Ei nimittäin ole aivan itsestäänselvää, että suomalaissiskosten henki salpautuu putoksen äärellä vielä 2000-luvulla. Alue suojeltiin vasta 1970-luvulla, ja sitä ennen putous oli vakavan uhan alla.

1900-luvun alussa putouksia ja koskia alettiin valjastaa teollisuuden ja sähköntuotannon tarpeisiin. Ulkomaiset sijoittajat olivat varsin kiinnostuneita Gullfossista. Aluella elellyt Tómas, joka oli Sigriðurin isä, kieltäytyi myymästä tilaansa siinä toivossa, että putous säästyisi. Sijoittajat onnistuivat kuitenkin saamaan putouksen hallintaansa Tómaksen selän takana.

Sigriður nousi vastustamaan hanketta. Tarinan mukaan hän käveli kotitilaltaan Brattholtista Reykjavíkiin ja ilmoitti, että mikäli putous valjastetaan, hän hyppää sen kuohuihin. Sigriðurin yritykset eivät kuitenkaan muuttaneet putoksesta tehtyä sopimusta.

Liekö vuoden 1928 pörssiromahduksella ollut sormensa pelissä, sillä putous pelastui, kun vuonna 1928 sijoittajat eivät kyenneetkään maksamaan sovittua vuokraa.

Gullfoss on juuri sellainen kohde, jossa jokainen lähes turisti käy. Ja se onkin ihan must. Islannissa tulin ajatelleeksi aika paljon sitä, kuinka tarpeetonta - minulle - on etsiä jotain aitoa ja autenttista, jota turistit eivät löydä. Islannin suuret nähtävyydet eivät ole pelkkiä turistirysiä. Luontoäiti ei ole keksinyt Gullfossia houkutellakseen Islantiin ulkomaalaisia rahaa tuhlaamaan. Yhtä lailla putous on vaikuttava myös lähiseuduilla asuvista ihmisistä.

Islannin matkan aikana törmäsimme useisiin putouksiin. Niitä oli niin paljon, että vähitellen kävi niin, ettei enää ihan joka purolla jaksanut pysähtyä. Gullfoss on varmasti putouksista suosituin, ehkä vaikuttavinkin.

Islanti - enemmän

Suhtautumiseni Islantiin muistuttaa kovasti rakastumista. Vatsanpohjassa on kutkuttava tunne, kun ajattelen koko maata. Ja täytyy tunnustaa, että ajattelen, melkein koko ajan. Tunnen tuskastuttavaa kaipuuta, jota yhä tuskaisemmaksi tekee Suomea riivaava helle ja läkähdyttävä ihmismäärä. Olen aina kokenut olevani kaupunki-ihminen, mutta moni nainenhan mukautuu rakastuessaan: olen mukautunut Islannin vähäväkisempään tyyliin.

Katselin tuossa tuttavani Yemen-kuvia. Ihan hienoja olivat, mutta Islanti kuitenkin on jotain ihan muuta. Säälittelin ystävääni, joka tuli juuri Mauritiukselta, koska hän ei ole päässyt käymään Islannissa. Kuvittelen, että kaikki ovat kateellisia minun matkastani. Ja jotkut varmasti ovatkin, onhan Islanti saanut parhaan eurooppalaisen matkailukohdemaan palkinnon 1995 (Travel Awards 2005).

Toisaalta olen myös mustasukkainen. Vaikka en ymmärräkään, mikseivät kaikki matkusta Islantiin (tai miksi puolisoni ei edelleenkään ole innostunut muuttamaan sinne), pidän koko maan mielelläni myös itselläni. Haluan mennä sinne uudestaankin niin, että ihmiset ilahtuvat, kun kerron olevani Suomesta. Niin ei välttämättä ole, jos koko Suomi ryntää sinne valloittamaan Islannin lakeuksia.

Iceland - been there done that

Lyhyt postaus tässä kameran muistikortteja tyhjennellessä...

Satun reittiä voi suositella muillekin automatkailijoille. Päiväajojen pituudet oli kohdallaan. Koko ajan oli nähtävää ja tehtävää, mutta reissustressi ei iskenyt, koska aikaa oli soppelisti ja illalla tuntui siltä, että oli ehtinyt tehdä sen mikä pitikin.

Tottakai olisi voinut viettää vaikka viikon Mývatnilla tai taivaltaa kuusi päivää Landsmannalaugarilla ja Thórsmörkissä. Aikaa ei riittänyt myöskään Länsivuonoille. Mutta se kaksi viikkoa mikä meillä oli käytettävissä, tuli kyllä hyödynnettyä 100%.

Vaikka näimme ja koimme hirmuisesti ja T-paidan Iceland - been there done that tuntui jollakin tapaa osuvalta, emme ostaneet kyseisiä paitoja. Islannin suhteen moinen Islanti - tehty -asenne ei nimittäin toimi ollenkaan. Paitsi että haluan palata sinne koluamaan paikat, jotka jäivät välistä, haluan palata sinne myös tekemään samoja asioita uudelleen. Nauttimaan viileästä kesästä [sic], raittiista ilmasta, tilasta ja varautuneista, ystävällisistä ihmisistä. Rentoutumaan ja liikkumaan luonnossa.

Islannissa silmä ja mieli lepää.