Tämä nyt ei varsinaisesti liity mihinkään Islantiin, mutta Islannin kielen opiskeluun kylläkin. Samalla kun tilasin julkaisijalta Allt í Lagin, heräteostin myös kirjan nimeltä Kielten matkassa. Se on kai pääasiassa suunnattu kieltenopettajille ja oppikirjaksi kursseille, joiden päämääränä on tehostaa osallistujien kielten oppimista, mutta toki sen anti on sovellettavissa tällaiselle yksin/kaksinopiskelijallekin.
Vaikka kysymys on oikeastaan aika mielenkiintoinenkin, en ole aikoihin pohtinut sitä, mitä vieras kieli minulle merkitsee. Selvää on että innostun helposti eri maista ja koen heti tarpeelliseksi opetella paikallista kieltä. Tämä piirre on tainnut olla kieltenopiskelussani läsnä heti alusta alkaen. Samoin kateus pontimena. Muistan kovasti koettaneeni herättää englantilaisen vaihto-oppilaan huomion lueskelemalla lakkautetun koulun varastosta löydettyä englanninkirjaa. Valitettavasti vain isoveljeni osaamista kehuttiin, eikä kukaan hehkuttanut millainen lapsinero olin osatessani muutaman lauseen englantia, vaikka olin hädintuskin edes kouluiässä. Yksi varhaisimpia muistojani on automatka Ruotsiin ja se kirpakka tunne, kun Nina-serkkuni ruotsin osaamista kehuttiin. Osasi jo paremmin kuin vanhempansa. Matkalta minulle jäi mieleen sana kaffe. Myöhemmin serkkuni opetti minulle vanhasta ruotsalaisesta aapisesta uusia sanoja: en ko, en orm. En ymmärtänyt artikkelien merkitystä, mutta opin, että o lausutaankin u.
Vanhempani ovat ummikkosuomalaisia ja kun veljeni kasvoi liian isoksi perhematkailuun, minä perin kunnianarvoisan tulkin paikan. 16-vuotiaana selitin saksaksi (ja piirtäen) ranskalaisella poliisiasemalla autollemme tehtyä ilkivaltaa. Sen reissun jälkeen en ole elävässä elämässä saksaa tainnut käyttääkään ja kieli on pahasti unohtunut. Samoin on käynyt ranskalle. Kielitaidon rapistuminen on masentava ajatus, mutta toisaalta ei huvita käyttää aikaansa ranskan petraamiseen. Kielien harrastus onkin ollut minulle aina liitoksissa kulttuuriharrastukseen. Päädyin englannin ylioppilaaksi oikeastaan vain ja ainoastaan siksi, että olin niin hulluna Australiaan.
Kieli on minulle ennenkaikkea tapa sukeltaa sisälle vieraaseen kulttuuriin, tapa omaksua uusi osa omaan identiteettiin, tapa assimiloitua. Vieras kieli (ainakin englanti) on minulle tapa olla jotakin muuta, jotakin enemmän: sosiaalisempi, rennompi, rohkeampi, iloisempi, avoimempi. Se on tapa laajentaa omaa maailmankuvaa ja sosiaalista liikkumatilaa.
1 kommentti:
Ostin tänään vuoden 2005 euroviisukokoelman; tämän vuoden paketti sekä best of -levyt ovat jo olleet ahkerassa käytössä.
Toisaalta olen kuunnellut kovasti myös Dima Bilanin kotisivuilta tallentamiani biisejä. Niin ja myös sitä islantilaista tyttökokoelmaa. Kuuntelen nyt sellaista musiikkia, jota en suomeksi kokoelmiini huolisi.
Vieraita kieliä on íhana kuunnella. Olen kyllästynyt englantiin ja suomeen. Siksi kai on niin mukavaa aloittaa uuden kielen opiskelu: islantia ei kuule niin paljon, että siihen ehtisi pian kyllästyä. Se säilyttää tuoreutensa, vaikka onkin huvittavaa kutsua islanninkaltaista kieltä tuoreeksi.
Lähetä kommentti