maanantaina, helmikuuta 13, 2006

Ei reissuun voi lähteä yhdellä kameralla

Tai oikeastaan: jos kaksi ihmistä lähtee Islantiin, täytyy olla ainakin kolme kameraa. Yksi järjestelmäkamera, yksi digijärkkäri ja yksi tavallinen digikamera. Ostin siis uuden kameran - tuon viimeisen listalta, koska se vielä puuttui. Nyt hauskuutan itseäni tutustumalla pikku Panasonicini sielunelämään.

Ei tuo kuva ole edes yhtään hieno (en nähnyt vaivaa asettelussa, mikä kaduttaa), mutta halusinpa saada jotain todistusaineistoa matkalippujen olemassaolosta, kamerani toimivuudesta ja tietoteknisestä taitavuudestani. Lentoliput löytyvät vasemmalta keskeltä.

Tuuli sai minut juuri huomaamaan, että harrastan Islantia. Sillä mitä muuta se on kuin harrastus, jos hääräilee jonkun asian parissa ja unohtaa siten työhuolet. Toivottavasti tätä voi harrastaa vielä kesän jälkeenkin jollakin tapaa, sillä tämä on kivaa.

Uutisissa oli muuten tutunnäköisiä taloja. Ehdin hetken miettiä, mistä moinen maisema. Uutinen kertoi Islannin huimasta talouskasvusta. Ilahduin siitä, että Reykjavikin kadut alkavat olla jo näin hyvin hanskassa ilman mitään erityisiä maamerkkejäkään. Olikohan se uutiskuva Laugavegurilta? Se on kai joku pääostoskatu, sort of.

Ei kommentteja: