perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Hätähousun pohdiskeluja

Hävettää hölöttää näin paljon näin lyhyessä ajassa. Vaikka olenkin lähdössä helmikuussa ihanaan Lontooseen, hössötän lähinnä tästä Islannista. En vielä tiedä, onko reittiajatukseni yhtään hyvä, mutta olen pohtinut jo aikatauluakin. Ajattelin, etten halua istua autossa suurinta osaa ajasta, vaan olisi kiva edetä aika rauhallisesti.

Me ei olla yhtään puhuttu siitä, kuinka pitkää reissua oikein suunnittelemme. Olen tehnyt yhdenlaisen aikataulusuunnitelman, jonka mukaan olisimme reissussa about 12 päivää. Tällä suunnitelmalla ajetaan ehkä keskimäärin 100 kilsaa päivässä. Välillä tulisi vähän pitempiäkin ajoja, mutta ei mitään kamalan pitkiä.

Täydennän taas tuota eilen kirjoittamaani reittisuunnitelmaa. Ja yritän tehdä siitä jotenkin selkeämmän. En uskalla vielä julkistaa aikataulusuunnitelmiani ennen kuin pääsemme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen reitistä. Vielä kun en yhtään tiedä, onko ehdotukseni miltään osin käyttökelpoinen.

Ei kommentteja: