lauantaina, joulukuuta 31, 2005

Täällä taas

Päivittelin reittisuunnitelmaa. Luultavasti maltan olla koskematta siihen ainakin hetken. Paitsi ehkä jotakin linkkejä lisäilen vielä.

perjantaina, joulukuuta 30, 2005

Hätähousun pohdiskeluja

Hävettää hölöttää näin paljon näin lyhyessä ajassa. Vaikka olenkin lähdössä helmikuussa ihanaan Lontooseen, hössötän lähinnä tästä Islannista. En vielä tiedä, onko reittiajatukseni yhtään hyvä, mutta olen pohtinut jo aikatauluakin. Ajattelin, etten halua istua autossa suurinta osaa ajasta, vaan olisi kiva edetä aika rauhallisesti.

Me ei olla yhtään puhuttu siitä, kuinka pitkää reissua oikein suunnittelemme. Olen tehnyt yhdenlaisen aikataulusuunnitelman, jonka mukaan olisimme reissussa about 12 päivää. Tällä suunnitelmalla ajetaan ehkä keskimäärin 100 kilsaa päivässä. Välillä tulisi vähän pitempiäkin ajoja, mutta ei mitään kamalan pitkiä.

Täydennän taas tuota eilen kirjoittamaani reittisuunnitelmaa. Ja yritän tehdä siitä jotenkin selkeämmän. En uskalla vielä julkistaa aikataulusuunnitelmiani ennen kuin pääsemme jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen reitistä. Vielä kun en yhtään tiedä, onko ehdotukseni miltään osin käyttökelpoinen.

torstaina, joulukuuta 29, 2005

Reittivaihtoehto

Olen pyörittelyt vähän reittivaihtoehtoja mielessäni. En tiedä, mitä raskisi jättää näkemättä. Kovasti olisi kaikenlaista. Ajattelin päivitellä tätä listaa välillä ja lisätä, mitä missäkin voisi nähdä vähitellen. Ainakin siihen asti, että meillä on jokin uusi reittisuunnitelma.

Keflavikin lentokenttä
Grindavik
- Viikinkitemppelin rekonstruktio, joka saattaa olla kiva
- muistaakseni täälläpäin on jotain laavakenttiä
Blue Lagoon
- täällä voisi pyrähtää ihan vedessäkin
Sellfoss
- en tiedä onko täällä hirveesti mitään kiinnostavaa, mutta ohi ainakin mennään
Eyrarbakki
- saaren vanhin puutalo, ilmeisesti kiinnostava paikka
Hella
Hvolsvöllur
- historiallisesti kiinnostavaa nähtävää, ilmeisesti jotain saagoihin liittyvääkin täällä on Hvolsvöllur
Þórsmörk
- tekee pienen mutkan reittiin, mutta tämä on kai yksi Islannin kaunemmista paikoista, joten kannattaa varmaankin piipahtaa. Þórsmörk
Skógar
- Kansanmuseo, kuulemma yksi Islannin hienoimmista
- Skógafoss
Vik
- Musta hiekkaranta ja muuta vetävää Vik
Klausturs
- oikeesti sillä paikalla oli joku muu nimi, mutta se on kamalan vaikea kirjoittaa. Paikalliset kuulemma sanoo näin. LP:n mukaan täällä kannattaa pysähtyä. Klausturs
Skaftafell
- kansallispuisto Vatnajökullilla, täällä voisi harrastaa pientä patikointia. Toivottavasti siellä on jotain lyhyitä polkuja. Skaftafell
Jökulsárlón
- laguuni, jossa on jäävuoria, kuulemma sellaista Grönlanti-fiilistä. Oppaat kehottavat ottamaan täällä valokuvia, se kai kuuluu asiaan, jos täälläpäin käy. Jökulsárlón

Tähän asti olemme siis matkustelleet kohti itää varsin eteläisessä Islannissa. Seuraavaksi alkaa tulla vastaan itärannikon pikkupaikkoja, joista en tiedä sen tarkemmin, missä kannattaisi pysähtyä.

Höfn
- idän tärkein satama, ilmainen kansanmuseo
Stafafell
Djupivogur
Breiðalsvik
- Cafe Margret on tässä lähellä ja sitä LP hehkuttaa. Paikka on muuten tehty suomalaisesta puusta.
Stöðvarfjörður
Fáskrúðsfjörður
Egilsstaðir

- Itä-Islannin pääkaupunki. Täällä on jokin kulttuurimuseo.
Seyðisfjörður?
- Tämä on vähän päätien vieressä, mutta kai kiva: Itä-Islannin kaunein vuono ja ystävällisin kylä. Tämä kuulostaa sellaiselta paikalta, johon ehkä haluaisi tutustua. LP sanoo, että jos käyt vain yhdessä itärannikon kylässä, käy tässä. Täällä on jokin Skaftafellin kulttuurikeskus, jossa jengi hengaa. Kuva

Itärannikolta lähdettäisiin ajamaan taas länteen. Tässä suunnitelmassa ei ole mukana Euroopan voimakkain putous Dettifoss, jonne voidaan kyllä varmaan tehdä mutka, jos on kiinnostusta. Tässä voi joka tapauksessa tulla noin 200 kilsankin ajo, kun mennään kohti Myvatnia.

Reykjahlið
- Täältä lähtee jokin patikkareitti Dimmuborgirille ja Hverfellin kraaterille. Täytyy ottaa selvää, minkälaisia reittejä ne ovat. (Voi olla, että kannattaa ajaa kuitenkin autolla lähemmäksi.)
- Tässä hollilla on myös Myvatn-järvi, josta Lonely Planet sanoo, että "embrace this stunning lake with prolific birdlife, hot springs, lava flows and active volcano". Kuulostaa minusta hyvältä.
Akureyri
- Pohjoisen pääkaupunki, varmasti jotain nähtävää. Toistaiseksi olen jättänyt kaupunkien tarkastelun vähemmälle ja keskittynyt reittiin. Ainakin Akureyrissä on kansanmuseo (onko se muuten hyvä käännös?).
Skagafjörður
- jotain hienoa ja matkan varrella. Jossakin näillä seuduilla on myös Glaumbaer-museo, joka on ilmeisesti hyvä. Jotakin kansanmuseomeininkiä tässä museossa on. Glaumbaer

Tässä jossain vaihdetaan Kjölur route -nimiselle tielle ja ajetaan kohti etelää. Tien pitäisi olla hyvässä kunnossa, LP suosittelee.

Gullfoss
- hieno putous, a must-see. Ilmeisesti näyttävämpi kuin se Euroopan voimakkain putous. Tästä on kuva varmaan kaikissa kirjoissa.
Geysir
- toinen must. Täällä on myös joku museo
Þingvellir national park (eli Thingvellir joillakin sivuilla)
- Paikka sijaitsee Euraasian ja Amerikan mannerlaattojen törmäyspisteessä, ja on siksikin kiinnostava. Sitten tässä on vielä se hauskuus, että ilmeisesti maailman vanhin parlamentti on kokoontunut täällä. Täällä on myös jokin hukkumisallas, johon aviottomien lasten äidit on hukutettu ja muuta jännittävää. Täällä voisi tehdä jonkun viiden kilsan patikan.
Reykjavik
- Täällä voisi pysähtyä vähän pitempäänkin, kun on kaikenlaisia museoita ja muita juttuja. Täälä ei välttämättä tarvitse enää autoa?

Säätietojen perusteella lähtisin Islantiin joskus kesäkuussa, ehkä juhannuksen jälkeen tai jopa aikaisemmin? Kesäkuussa ei ole ihan yhtä lämmintä kuin heinäkuussa, mutta sataa toisaalta vähemmän kuin myöhemmin kesällä. Kesäkuukausista elokuu on sateisin. Mutta tosiaan, se Bon Jovi -ajankohta täytyy myös tarkistaa. Mistä muuten tiedät, että hyö ovat Suomeen tulossa?

Surffailua

Olen käyttänyt aamupäivää surffailemalla lähinnä suomenkielisillä Islanti-sivuilla. Aluksi lueskelin lähinnä matkapäiväkirjoja tai vastaavia, mutta hyödyllisiksi osoittautui myös matkatoimistojen reittiaikatauluihin tutustuminen. Kun ei ole valmiina mielessä, mitä kaikkea kannattaa matkalla nähdä, saattaa auttaa, kun vilkaisee, mihin matkanjärjestäjät asiakkaitaan kuskaavat. Paperille on kertynyt lista paikoista, mistä pitää ottaa selvää tarkemmin sen uuden Lonely Planetin avulla.

Ainakin Skaftafell saattaisi kiinnostaa. Siellä on kai kansallispuisto ja patikkapolkuja. Ja se on Vatnajökullin reunalla, muistaakseni. Mietin myös sitä Myvatn-aluetta. Lintujärvi ja kaikkea vulkaanista nähtävää. Käsittääkseni jossakin sielläpäin on myös se Dimmu Borgir.
http://www.lamedon.de/urlaub/island/is-m35_en.html

Sitten lähempänä Reykjavikia tietysti on kaikkea jännää: geysir, blue lagoon ja muuta.

Nyt jos heittäis ilmaan jotain alustavaa reittiä, niin voisi esimerkiksi ajatella että hurauttelis Reykjavikista päin tuonne Skaftafellin kansallispuistoon, sieltä sitten Myvatniin päin ja taas kohti länttä. Hienosäätöä toki saa olla. Ja pitää katsoa, että tiet ovat hyviä ja matkalla riittää siltoja.

keskiviikkona, joulukuuta 28, 2005

Islantiin

...mutta milloin, miten, minne, miksi?

Pitäisi ottaa selvää sää- ja etenkin turistisesonkioloista kesä-heinäkuussa. Ja Bon Jovin Euroopan kiertuepäivistä (koska haluaisin ehkä löytää itseni Helsingistä silloin kun bändikin).