Hafið sijoittuu 1990-luvun alkuun, jolloin Islanti salli kalastuskiintiöiden myynnin ja vuokraamisen. Aikoinaan valtiolta ilmaiseksi kiintiönsä saaneet kalastajat saattoivat nyt halutessaan myydä osuutensa markkinahintaan. Toisille kiintiökauppa tarjosi mahdollisuuden eläköityä ja lopettaa elinkeino, jolle jälkipolvesta ei löytynyt jatkajaa. Toisille kaupasta saatu voitto oli helppoa, ylimääräistä rahaa, ja vanhan elinkeinon hylkääminen mahdollisuus uuteen, modernimpaan elämäntapaan. Ne jotka kiintiöitä ostivat, saattoivat toimintaansa laajentamalla parantaa kilpailukykyään maailmanmarkkinoilla.Murros ei ollut mitätön. Periaatteessa Islannin merialueet ja niissä uiva kala kuuluvat koko kansalle. Käytännössä niistä kuitenkin hyöytyy enää vähemmistö. Kun Ólafur Haukur Símonarson kirjoitti näytelmänsä, Islannissa oli vielä 1100 yritystä, joilla oli oikeus turskanpyyntiin. Vuonna 2010 yrityksiä on jäljellä 66. Kaikenkaikkiaan kalastuskiintiöiden omistajien määrä on pienentynyt 85 prosentilla. Kalastusyhteiskunnasta on tullut jotakin muuta - mutta mitä? Luulenpa että juuriltaan eksyneet islantilaiset etsivät yhä itseään.
Kalastuskiintiöiden keskittyminen harvoihin käsiin mahdollisti uuden varustamo- ja kalateollisuuseliitin nopean rikastumisen. Osa tästä varallisuudesta toimi katalysaattorina Islannin pankkikuplan synnyssä. Tästä kuinkas-sitten-kävikään-perspektiivistä katsottuna näyttää siltä, että jotakin tärkeää on nopeana velloneessa muutosprosessissa menetetty. Elokuvan patriarkan, eläkeikää lähestyvän Þórðurin kysymys tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta:
Lyhytnäköiset kusipäät! -- Mitä he tekevät romutettuaan laivat ja myytyään kiintiöt? Jeeppejä ei voi syödä.
Baltasar Kormákurin ohjaama Hafið on sariitinen perhedraama sukupolvien välisestä kuilusta ja yhden aikakauden rajusta päättymisestä. Tulevaisuus ei tunnu löytyvän cokista kittaavasta nuorisosta, mutta ei se ole ahneissa ja sekopäisissä aikuisissa tai jääräpäisissä vanhuksissakaan. Þórður luottaa kalastuksen ja näivettyvän kyläyhteisön tulevaisuuden ennemmin kaunan kohteensa ja kilpailijansa, kuin oman jälkikasvunsa, käsiin.
Elokuva on kaunis katsoa ja kuunnella. Sen huumori on salakavalaa ja rakentuu pitkälti pohjoisen kalastajakylän villipohjolamaiselle eksotiikalle ja vahvoihin henkilöhahmoihin. Syrjäisen elämänmenon pitelemättömyys toimii kyllä, mutta juoniteemoja on liikaa. Ne peittävät alleen draaman ydinajatuksen; punainen lanka hukkuu juonenpätkiin. Jotakin olisi pitänyt raskia karsia, jotta suurimmaksi osaksi illallispöydän ympärille rakentuva näytelmä pysyisi kunnolla kasassa myös laajemmassa miljöössä liikkuvassa elokuvassa.
PS. Markkinoinnille pyyhkeitä. Kansainväliseen levitykseen lähteneessä dvd-versiossa Elva Ósk Ólafsdóttir on korvattu ilmeisen romantiikannälkäiseksi arveltua suurta yleisöä kosiskelevalla kuvalla vedessä lilluvista rakastavaisista. Kannen perusteella olisin odottanut kohtalaisen tyhjäpäistä romanttista draamaa. Melkein jäi ansaitustikin Eddoja kahminut elokuva katsomatta.Lähde:
Iceland Review: Owners of Fishing Quota Fewer by 85 Percent
7 kommenttia:
Taatusti mielenkintoinen filmi. En ole katsonut, ehkä pitäisi.
Varmasti Hafid kuvaa Islannin kalastuksen murrosta tekijän näkemällä objektiivisella tavalla.
Olen eri mieltä että Islanti olisi kalastusidentiteettinsä kanssa hukassa. Kiintiötten vapaa myynti lieveilmiöineen oli ylilyönti, ja yksi talouskriisin syistä,mutta ainoastaan nopeutti väistämätöntä.
Ja minusta oli oikein , että ne jotka olivat rankalla työllään kiintiönsä oikeutetusti saaneet, pystyivät siitä lopettaesaan hyötymään.
Meillä Norjassa tapahtuu se sama hieman hitaammassa tahdissa. Kalastajien määrä on vähentynyt aivan yhtä nopeasti.
Kalastuselinkeinoa Islannin kiintiöpolitiikka ei raunioittanut, eikä kyliä tuhonnut.
Tälläkin hetkellä 10% islantilaisista saa toimeentulonsa kalastuksesta tai kalanjalostuksesta. Kalastajakylät ovat säilyneet elävinä ja kalastus on suosittu ammatti nuorten keskuudessa. Islannissa ei ole vaikeaa saada työvoimaa kalastusaluksille, toisin kuin meillä Norjassa.
Myöskään itsenäiseksi kalastajaksi ryhtyminen ei ole sen vaikeampaa kuin ennen.
Tuo lukema 66 yrityksestä , joilla on oikeus turskanpyyntiin on pakko olla jonkinsortin tulkinta, kun pelkästään minun tuttava- ja ystäväpiirissä kahdesta pienessä kalastajakylässä Vestmanna-saarilla ja Thorlakshöfnissä on puolet tuosta mäarästä.
Islannissa on oikeasti maailman paras ja tehokkain pienvenelaivasto (n 10 metrisiä siimaveneitä). Erittäin hyvin toimivat jalostuslaitokset. Koko ajantehdään myös tuotekehittelyä.
Ehkä näen asiat toisin kuin kirjailijat ja elokuvaohjaajat, mutta haluan välittää jotain siitä ylpeydestä omaa maataan ja sen kalastuselinkeinoa kohtaan mikä ystävilläni ja kollegoillani on.
Siellä mitäan hukassa olla. Kehotan kaikkia tutustumaan vaikkapa Grindavikin, Vestmanasaaten tai Thorlakshöfnin elämään.Voipi sitten kysellä kuinka viime vuosikymmenien muutokset on koettu ja millä mielellä tulevaisuusteen suhtaudutaan.
Nyt on pakko etsiä tuo filmi. Onhan se yksi tulkinta, aivan kuin Miina Supisen perhe elämän hieno kuvaus Liha tottelee kuria.
Totuuksia kun löytyy niin monenlaisia.
Poistin tuplakommentit. :-)
Luulen että elokuvasta voi kirjoittaa hyvin erilaisenkin jutun. Siinä tuotiin eri henkilöiden kautta esiin monenlaisia näkökulmia kalastusteollisuuden ja maailman muuttumiseen - ja muitakin aiheita riitti. Itse tuppaan olemaan menneisyyteen haikaileva nostalgikko, ja minua maaseudun autioituminen surettaa. Islantilaisten massamuutto Reykjavíkiin on tosiasia, vaikka onkin lohdullista tietää, että elinvoimaa löytyy maaseudultakin.
Itsensä hukanneilla islantilaisilla tarkoitin nimenomaan kaupunkilaisia. Velkarahalla ostettu vauraus kielii mielestäni jonkinlaisesta arvojen kadottamisesta, eikä voi kestää - niin kuin ei kestänytkään. Islantilaisten identiteetti ei voi enää perustua talousihmeelle. Mitä nykyislantilaiset ovat? Hallgrímur Helgasson on ehdottanut, että lamaan ajautuneet maanmiehensä muistaisivat kunniakkaat tarinankertojajuurensa ja löytäisivät taas kansallisen itsetuntonsa lukeneisuudesta ja kirjallisuudesta. Hallgrímurilla on oma lehmä ojassa, onhan hän kirjailija. Luulen sitäpaitsi että hänkin on vähän liian nostalginen... :-)
No, juurettomuus ja materialismi eivät ole nimenomaan islantilainen ilmiö, vaan kuuluvat moderniin elämään. Ehkä ajatukseni juoksivat näille raiteille itseni takia. Toivoisin maailman löytävän lisää mittapuita taloudellisen tehokkuuden ja nopeiden voittojen rinnalle. Ettei oltaisi lyhytänäköisiä paskiaisia niin usein.
Toivottavasti löydät filmin jostakin. Se oli hyvä elokuva ja olisi kiva tietää mitä pidät, ja minkälaisia ajatuksia se sinussa herättää. Onko pessimismi jo itse elokuvassa vai sakkautuuko kaiho vain minun suodattimeeni.
PS. Oli kiva (ja nostalgista!) nähdä valaistut leikkuupöydät, punnitsevat pakkausasemat ja valkoiset kalalaatikot hihnalla. Meillä Havprodukterilla oltiin kyllä keskittyneempiä, kun kalaa leikattiin tai pakattiin. ;-)
Meni triplana kun en muka saanut yhdellä kertaa lähtemään.
Niin, mennyt ei palaa. Ei Islannissakaan. Tarinankertomisfiilikset löytyvät vielä näistä kylistä. Suurin syy maaltapakoon Islannissakin on minusta ihmisissä, ei rakenteissa. Kaupungit tarjoavat, varsinkin naisille, niin paljon enemmän.Pieni kylä ei riitä. sama se on Suomenkin maaeudulla. Kuinkahan moni tyytyy siihen pikkukylän elämään.
Kuinka moni olisi oikeasti valmis luopumaan suurimmasta osasta omaa urbaania oloaan. Ja valitsemaan vaatimattomammin ja toisin.
Minullekin tulee usein kaipaus kaupungin juurettomuuteen. Silloin haluaisin olla kuulumatta tähän hienoon pieneen kylään.
Jos olisin nuorempi niin pelkästään naisten puute ajaisi välittömästi paremmille kaupunkimarkkinoille.
Nyt tämä menee omalla painollaan.
Maaseudun autioituminen loppuu sillä hetkellä, kun meidän nuoret naisemme niin päättävät. Ja näkevät elämän periferiassa arvokkaana.
Pojat kyllä jäisivät. Ja jäävät. Niin täällä kuin Islannissa.
Minun on kyllä katsottava tuo leffa. Ilmoittelen sitten miltä tuntui.
Ehkä kiintiösysteemi tuntui kaikkein pahimmalta just alussa. Nyt siihen voi suhtautua puolueettomimmin.
kun ne pienveneetkin ovat vielä mukana. Ettei kalastus mennytkäan pelkäksi kapitalistien keinotteluksi.
Islannin kalastuselinkeinon monipuoliset kasvot löytyvät kotisivuilta www.sax.is.
Saalistilastot, kalastusalukset ja hinnat sekä kalatehtaiden vastaanottamat kalamäärät.
Venerekisteriin tarvitaan lisää kuvia, joten Islannin kävijät, ja venekuvien haltijat. Voitte auttaa päivittämäan sivuja rekisteröitymällä avustajakasi.
Niin, olen kyllä samaa mieltä, että paljon on menetetty. Mutta paljon on jäljellä ja paluu siihen tarinoitten Islantiin on mahdollinen Näin sen jälleen kerran laitureilla laivoissa ja Lunni pubisssa.
Hei! Ihana Islanti, kiva blogi. :) Kurkistuksella täällä ensimmäistä kertaa. Todella kiinnostavan kuulloinen filmi...pitää yrittää jostain saada tuo käsiini ja katsoa läpi. :)
Kiitos, Sincero! Ja Gleðileg jól! :-)
Lähetä kommentti