Taas reitistä

Isoja muutoksia kesän reittiin ei ole tullut, mutta Reykhólarissa emme yövy: otin hostelliin uudelleen yhteyttsä, kun en saanut ensimmäiseen viestiini vastausta, ja kävi ilmi, että paikka on täynnä.

Se tuskin haittaa, sillä myös Bildudalur sopii yöpaikaksi aivan hyvin. Puolentoista tunnin ajon päässä sijaitsee Látrabjargin maailman suurimmat lintukalliot. Sinne siis valokuvaamaan! Ennen omia kuvia, voi maisemia ihastella esimerkiksi luontokuvaaja Daniel Bergmannin sivuilla.

Onni, että tällä reissulla minullakin on digijärkkäri. Lintuja kuvatessa nimittäin filmiä kuluu, eikä koskaan voi olla varma onnistuiko...

Nimensä veroinen

Uutinen on jo reilun parin viikon ikäinen, mutta kuva on edelleen kaunis ja näkemisen arvoinen: Islanti lumen peitossa.

Eiríkur Hauksson FST:llä

Jos missasit Eiríkur Haukssonin FST:n eilisessä Allt ljus på-ohjelmassa, ehdit vielä tsekata sen iltapäivän uusinnassa tai Yle Arenalta.

Hauksson bändeineen edusti Islantia viime vuoden euroviisuissa Helsingissä. Itse dissasin sen alunperin liian mahtipontisena heviballaadina, mutta paikanpäällä se upposi ihan täysillä ja olisi mielestäni ansainnut jatkopaikan finaalissakin.

Islannin aalloilla

Se onnistuu Islannissakin. Surffaaminen nimittäin. Luin asiasta vastikään artikkelin ja todellakin - siellähän on aaltoja, ja eikös se niin ole, että missä aallot, siellä lainelautailijat.

Törmäsin viikonloppuna tv-ohjelmaan, jossa "pojat" olivat lähteneet jäljittämään Islannin surffausmahdollisuuksia. Maisemat olivat tuttuja ja oli hetken kiva katsoa miten matka eteni pitkin kapenevaa A1:stä.

Homma alkoi kuitenkin tuntua hiukan naurettavalta, kun äijät kantelivat lautojaan "matkalla surffaamaan" "luonnon keskellä" Skógarin retkeilymajan pihalla. - Kuva luonnollisestikin strategisesti rajattuna. Paikalla käyneenä olisin voinut miehille kertoa, ettei se ranta ihan siinä ole.

Päätyivät sitten märkäpuvuissaan Skógafossin alle kiljumaan. Kivahan tuota olisi tietenkin kokeilla.

Lisää poseerausta laudat kainalossa, kauniita islantilaismaisemia, keskinkertaista lumilautailuherkistelyä... Kaikesta yritettiin tehdä mahdollisimman extremeä, mutta kun ei se ollut. Yleisellä äijä-älämölöllä edettiin vaan tavallisia turistireittejä ja yritettiin teeskennellä jotakin muuta.

Sanokaa huumorintajuttomaksi tosikoksi, mutta mua vaan ei viihdytä kolmekymppisten miesten ikinuori koohkaus tai ympäristöstä piittaamaton jäkäläsota. Jotakin ideaakin sais löytyä. Seikkailudokumentti alkoi vaikuttaa vähän liikaa jätkäporukan machokotivideolta ja vähän liian vähän aidolta matkadokumentilta tai todelliselta seikkailulta. Jos harrastaisin surffausta, olisin pätkän perusteella pettynyt.

Tylsistyin enkä jaksanut katsoa ohjelmaa loppuun. Ehkäpä miehet pääsivät lopulta jonnekin surfaamaankin. Joku joskus on ainakin päässyt.

Jos itse kiinnostuit Islannin lainelautailumahdollisuuksista, tsekkaile aaltotilanne vaikkapa täältä.

Leirikoulussa Islannissa

Hyökkälän koululaiset on parhaillaan Islannissa.

Pitäisikö laittaa tähän tällainen kitkerän tädin alahuomautus, että kun minä olin nuori ja kutosluokkalainen, pääsimme päivän luokkaretkelle parin sadan kilometrin päähän isoon kaupunkiin, Ouluun... ;-)

Vintage-suklaata

Islannin suurin ulkomaalaisryhmä ovat Puolalaiset. Yli 2% maan asukkaista on syntynyt Puolassa.

Islannilla ja Puolalla on ollut erityinen side jo sosialistisella ajalla. Bilateraalisen kauppasuhteen ansiosta eristyneen Islannin suklaapulan piinaamille kansalaisille tuotiin jo 50-luvulla puolalaista Prince Polo-suklaata. Sukupolvi toisensa jälkeen on siis tottunut nauttimaan suklaansa puolalaisena, ja vaikkei Prince Pololla enää vanhaa monopoliasemaansa olekaan, on se edelleen suklaapatukoiden markkinajohtaja Islannissa.

Prince Polo on islantilaisille niin tärkeä instituutio, että sen kulttuurisen merkityksen oppii myös suomalaisella Islannin kielen kurssilla. Satu tiesi siis johdattaa meidät tämän kansainvälisen kulinaarinautinnon lähteille, ja Puolassa asuva veljemme lennätti kassillisen suklaata jouluksi Suomeen. Itse pidin kookosversiosta kovastikin. Se ei toki ole se Aito ja Oikea Prince Polo.

Itseasiassa aidon ja oikean Prince Polo-suklaapatukan haltuun saaminen voi olla jo vähän vaikeaa. Pakkausmateriaali kun on menty muuttamaan muoviseen, jossa suklaa pysyy mukavan tuoreena. Islantilaiset kaipaavat paperikääreessä näivettyneitä ja valkoisiksi vanhentuneita Polojaan.

Minullapa on parin vuoden takainen Prince Polo-patukka, joka jäi reppuni taskuun LOT:n lennolla Varsovasta Poznaniin. Oletteko nyt kateellisia islantilaiset? ;-)

Lähteet:
Statistcs Iceland
Iceland Review Online