Myvatnin seutu, Reykjahlíðin ja Skútustaðirin kylät, ovat kesäisin Islannin kalleimpia paikkoja. Tässä vaiheessa vuotta alkaa kesä olla jo täyteen buukattu. Katselin juuri aikaisempien reissujen varauksia, ja tuolloin olemme olleet liikkeellä jo tammikuussa. Jos matkustaisimme vuokra-autolla, ei tässä olisi mitään ongelmaa. Myvatnin seutuun voisi hyvin tutustua kauempaakin: esimerkiksi Akureyrissä on edullisia majapaikkoja. Julkisen liikenteen varassa on kuitenkin vaikeampaa.
Ensimmäisellä reissulla yövyimme Maaritin kanssa Éldan majoituksessa aivan Reykjahlíðin kylässä. Varasimme paikan tuolloin Farm Holidays -sivuston kautta, joten talo arkisella omakotitaloalueella ilman maatilaa oli pieni pettymys. Majoitus muistutti Islannin hostelleja (muistikuvissani on huone käytävän varrella ja pieni jaettu keittiö), mutta oli toki hurjasti kalliimpi. Jos Eldássa olisi tilaa, menisimme sinne nytkin.
Vuoden 2008 reissulla panostimme laatuun. Koska lehmäkahvila Vogafjós on niin kertakaikkisen ihana, varasimme myös yöpymiset sieltä. Huoneet hirsistä rakennetussa mökkirivarissa olivat ylellisiä hostellimajoitukseen verrattuna. Majoitus ei ollut ihan maatilan kyljessä, kuten olimme ennakoineet, mutta toisaalta oli ehkä miellyttävääkin olla vähän etäämpänä navetan hajuista.
Tällä kertaa Vogafjós on täynnä, samoin Eldá ja kaikki muut "edullisemmat" vaihtoehdot. Hotelleissakaan ei ole tilaa
-->
– vaikka hinnat ovat 185-->–195 euroa/yö! Siirtyminen Reykjahlíðistä Skútustaðiriin ei helpota tilannetta. Olemme tehneet siis varaukset käytännössä ainoaan vaihtoehtoon, Hlíð-majoitukseen, joka tarjoaa monenlaisia majoitustapoja hotellista telttapaikkaan. Ensimmäinen yö vietetään yhdessä pikku mökeistä, joita Tripadvisorissa kovasti moititaan. Toiseksi yöksi siirrymme B&B:n puolelle (160 €!). En ole ihan tyytyväinen majoitusjärjestelyihin, mutta meidän kannalta on iso etu, että Hlíð vuokraa polkupyöriä.