Olen lykännyt kesän miettimistä, koska tulevaisuus on kummallisesti levällään. Nyt pitäisi kuitenkin alkaa tehdä jonkinlaisia päätöksiä.
Olin yhteydessä Sternaan ja kyselin, miten Vestmannasaarille pääsee. Sain nopean vastauksen, jonka mukaan linja-autopassin haltijoille järjestetään kuljetus päiväretkiporukan mukana. Koska Sternan päiväretki palaa lentokoneella Reykjavíkiin, joudun vielä hieman kyselemään täsmennyksiä.
Matkasuunnitelma alkaa kuitenkin hahmottua; se perustuu Sternan East Circle via Kjölur -passiin. Oikeastaan olisin valmis ostamaan lentoliput - ihme, että olen onnistunut vitkuttelemaan niiden kanssa näinkin pitkään.
1. päivä
Tulo Keflavíkin lentokentälle. Iltapäivällä on aikaa järjestellä käytännön asioita Reykjavíkissä, jos se on tarpeen.
2. päivä
Lähtö aamulla kohti Vestmannaeyjaria. Päivä ja yö Heimaeyllä.
3. päivä
Heimaey
4. päivä
Täytyy selvittää Sternalta, miten Heimaeylta poistuminen onnistuu. Luulen, että aikataulusyistä pitää tässä vaiheessa viettää yö esimerkiksi Sellfossissa tai Laugarvatnissa. Jos saman päivän aikana pääsisi Akureyriin asti, voisi paluumatkaa idästä hidastaa yhdellä pysähdyksellä.
5. päivä
Matkustuspäivä Kjöluria pitkin Akureyriin (F35). Pysähdyspaikkoja Geysir, Gullfoss ja Kerlingafjöll.
6. päivä
Akureyrissa
7. päivä
Aamulla lähtö Myvatnille
8. päivä
Myvatn
9. päivä
Bussimatka (62/9) itään: esim. Reykjahlíðista Höfniin (10.00 - 17.00).
10. päivä
Matkustuspäivä: bussimatka (12a) alkaa kello 10.00 ja Reykjavíkissä ollaan kello 19.00. Pysähdys Jökulsárlónilla. Tekisi toki mieli jäädä matkalla esimerkiksi Víkiin tai Skógariin yöksi.
11. päivä
Reykjavík
12. päivä
Reykjavík
13. päivä
paluu Suomeen