Näin pitkän hiljaisuuden jälkeen en osaa olla katsomatta taakse. Aloitimme blogin vuonna 2005 ainutkertaisen matkan suunnittelua varten. Kirjoitimme vain toisillemme. Kuvittelimme, että ensimmäinen matka olisi myös viimeinen. Tuli muita lukijoita, ja ehkä myös paineita tasosta. Tuli myös muita matkoja.
Olen käynyt Islannissa automatkalla kesinä 2006 ja 2008. Keväällä 2011 tein hieman toisenlaisen reissun ja osallistuin viikon koulutukseen Borgarnesissä. Kesälle 2013 suunnittelen omatoimista bussimatkailua puolison kanssa, vaikka samanaikaisesti meitä houkuttelevat myös Norjan rautatiet. Vuoden 2005 jälkeen matkailumaailma on muuttunut, sillä Islantiin kannattaa mennä myös edullisuuden vuoksi, jos verrokkimaana on Norja.
Automatkaa oli selvästi helpompi suunnitella. Nyt en nopeilla hauilla onnistu löytämään sivustoa, jossa olisi kootusti tiedot erilaisista bussireiteistä ja hinnoittelusta. On helpompi suunnitella siten, että käyttää hyväksi kohteiden omia sivuja: turisteja houkuttelevat paikat usein ymmärtävät sivuillaan kertoa, miten sinne pääsee.
Aloitin matkan suunnittelun ensimmäisestä uudesta kohteesta: Vestmannaeyjar-saarille on pakko päästä. Pääsaarelle (Heimaey) pääsee Herjólfur-lautalla Þorlákshöfnistä ja Landeyjahöfnistä. Jälkimmäinen satama on uudempi, ja Wikipedian mukaan sen käytöllä on jonkinlainen säävaraus: hieman ikävä uutinen suunnittelun kannalta. Lippuja lautalle voi ostaa netitse, mutta ensi kesälle myyntiohjelma ei tarjoa mitään. Sen sijaan esimerkiksi ensi viikolle lähtöjä näyttää olevan vain Þorlákshöfnistä, mikä johtunee talvisesta säästä. Kahden hengen menomatka maksaisi 6720 kruunua eli alle neljäkymppiä. Kohtuullinen hinta vajaan kolmen tunnin matkasta. Landeyjahöfnistä matka on lyhyempi ja hintakin pienempi. Tällä hetkellä tuntuisi mielekkäämmältä matkustaa vähemmän bussissa ja enemmän lautalla.
Satamaan pitää myös päästä. Wikipedia kertoo, että Þorlákshöfniin pääsee 3A-bussilla Reykjavíkin bussiterminaalista. Pikaisella etsinnällä en kuitenkaan löydä tietoja linjasta BSI-terminaalin sivuilta. Landeyjahöfniin pääsee Wikipedian mukaan Sterna-yhtiön bussilla, mutta yhtiön sivuilla ei tunnu olevan lainkaan mainintaa koko paikasta. Kartan perusteella voi päätellä, että lähistöllä kuljetaan, mutta tarkkaa tietoa en löydä. Sitä paitsi Sternalla ja Reykjavík Excursionsilla tuntuisi olevan hyvin samankaltainen reittikartta.
Molemmat bussiyhtiöt on tarjoavat matkailijalle sopivaa bussipassia, joka muistuttaa mannereurooppalaisia interrail-kortteja. Koska tärkeitä kohteita on ympäri Islantia (Heimaey, Myvatn, Akureyri) voisi perusteltu vaihtoehto olla Ring Road -lippu: Sternalla se maksaa henkilöä kohden 40 000 kruunua ja RE:n on 5000 kruunua halvempi. Koska sisämaan läpi kulkeva Kjölur on kulkematta, houkuttaisi valita Sternalta itäisen rengastien ja Kjölurin paketti (41 000 ISK). On mahdollista, että saamme kohteemme sijoitettua myös RE:n Highland Circle -pakettiin (35 600 ISK).
Täytynee jossain vaiheessa rohkaistua ja kysyä bussiyhtiöistä suoraan, miten heidän yhtiönsä palvelevat Vestmannaeyjarin turisteja. Voi olla, että Tripadvisor osaa myös auttaa.