Valosta valoon

Vígdis Grímsdóttir on selvästi luetuin islantilaiskirjailija meidän perheessä. Eikä syyttä, ainakaan jos tarttuu teokseen Valosta valoon, jonka Johnny Kniga on julkaissut vuonna 2004. Minulle tämä oli selvästi paras Vígdis. Teos piti pihdeissään ja jätti kaipuun. Onneksi kyseessä on trilogian ensimmäinen osa, joten jatkoakin seuraa (Sydän, kuu ja sinilinnut on saman kustantamon tuotantoa).

Valosta valoon -teoksen keskiössä on Rósa, jonka kasvamista ja vanhenemista lukija saa seurata. Siinä mielessä kyseessä ei ole mikään perinteinen kasvutarina, että Rósa on jo lapsena hyvin vastuuntuntoinen ja ymmärtäväinen. Hänessä on jotain aikuista, tuntuu oikeastaan siltä, että omat tunteet ja tarpeet jäävät syrjään, kun tyttö keskittyy ymmärtämään toisten - etenkin isänsä - ratkaisuja. Toisaalta kasvaessaankin Rósa säilyttää lapsenomaisen vilpittömyytensä.

Valosta valoon kertoo onnen etsinnästä ja unelman seuraamisesta. Erilaista kirjan maailmassa on se, että haaveidensa perässä kulkeminen on niin hyväksyttyä. Teoksessa elämä näyttäytyy kummallisessa ristivalotuksessa: samanaikaisesti kaikki on mutkatonta ja monimutkaista.

Antti Tuuri

Antti Tuuri on suomen virallinen Islannin-rakastaja. Vuonna 1980 alkaneesta rakkaudestaan hän kertoo teoksessaan Suuri pieni maa, muita rakkauden hedelmiä ovat hänen onnistuneet saagakäännöksensä, joita on ilmestynyt ihan viime vuosiin saakka. Ainakin Gunnlaugr Käärmeenkielen saaga ja muita lyhytsaagoja -kokoelma oli oikein miellyttävä lukukokemus.

Pitäisi opiskella sitä islannin kieltä, että ymmärtäisi, mitä Tuurista Islannissa kerrotaan. Google nimittäin löytää kaikenlaista. Islanti on suhtautunut lämpimästi ihailijaansa. Tuuri sai vuonna 1983 Islannin Haukan ritarikunnan ristin.