Rahaa, politiikkaa, mediaa

Ihanan islanninopettajani Áslaugin ystävät Þóra Arnórsdóttir ja Svavar Halldórsson vierailivat viime keskiviikkona 20.4. Nifinissä. Luulen, että moni meistä islanninopiskelijoista olisi innostunut pelkästään siitä, että paikalla on islantilaisia, mutta nämä vieraat ovat lisäksi islantilaisen mediamaailman asiantuntijoita. Molemmat työskentelevät Islannin yleisradiossa RÚV:ssa, ja Þóra on valittu Islannissa vuoden tv-persoonaksi ainakin vuosina 2010 ja 2011.

Illan aiheena oli islantilainen mediatodellisuus. Emme niinkään puhuneet suomalaisille tutuista elokuvista tai sarjoista - pikemminkin median ja talousmaailman tiiviistä yhteistyöstä. Romahduksesta puhumiselta ei voinut välttyä.

Islannissa on kaksi merkittävää mediayhtiötä: yleisradio (Ríkisútvarpið) RÚV ja 365, johon Svavar ja Þóra viittasivat televisiopuolen mukaan nimellä Channel 2 (Stöð 2). RÚV:lla oli 80-luvulle saakka tv-monopoli, ja se keskittyy yhä televisioon ja radioon. Kakkonen taas oli ensimmäinen yksityinen tv-kanava. Sen taustalla vaikuttava mediayhtiö 365 omistaa myös mm. sanomalehti Fréttablaðiðin, nettilehti visir.is:n ja radiokanava Bylgjanin, jota minäkin toisinaan kuuntelen. Mediayhtiöllä on vahvat suhteet talousmaailmaan, sillä sen omistajat häärivät myös nurinmenneessä Glitnirissä. Vaikka pankki kaatui, mediatalo jäi. Svavar ja Þóra kertoivat, että jokainen ulkomaalainen toimittaja kysyy, miten tämä on mahdollista.

Glitnir ei ole ainoa pankki, jolla on ollut vahvat yhteydet mediaan. Kaupthing-väki vaikutti Viðskiptablaðiðissa, jolla on nyt uudet omistajat. Morgunblaðiðin taustalla oli Landsbanki, ja pankkiväen kaverit pyörittävät lehteä edelleen. Vuonna 2009 lehden päätoimittajaksi nimitettiin on Davíð Oddsson, entinen ulkoministeri ja keskuspankin johtaja.

Median riippuvuus taloudesta, kun lehtien ja pankkien takana häärivät samat ihmiset, vaikutti myös talousromahdukseen, Þóra ja Svavar uskovat. Oli ongelmallista, että taloudesta ei kirjoitettu negatiivisia juttuja. Ulkomaisissa medioissa, myös meillä Suomessa ja hitusen tässä blogissakin, pohdittiin Islannin talouden ylikuumenemista, mutta tuulisella saarella varoitukset leimattiin nopeasti kateudeksi. Ulkomainen media varoituksineen oli samankaltainen ilonpilaaja kuin Paavo Väyrynen Suomessa 1980-luvulla. Jos jotain kritiikkiä joskus oli, siitä ei seurannut mitään: muut toimittajat eivät tarttuneet juttuun.

Riippumattomuuden kannalta on kiinnostavaa sekin, että myös puolueilla on vahvoja yhteyksiä kaatuneisiin pankkeihin. Kertoessaan politiikan ja rahan yhteyksistä Svavar piirteli niin valtavan määrän nuolia eri suuntiin, etten enää pysynyt perässä: olennaista on, että kaksi kolmasosaa kansanedustajista ennen viime vaaleja oli saanut taloudellista tukea pankkimaailmasta. Korruptiota ei tietenkään voi osoittaa, mutta...

Mihin sitten voi luottaa? Punavihreiden ja "parhaan puolueen" nousu kertoo ehkä islantilaisten pettymyksen lisäksi halusta tukea rahaväestä riippumatonta politiikkaa. Auktoriteeteista piittaamaton lehti The Reykjavik Grapevine porskuttaa eteenpäin, vaikka sen mahdollisuuksiin ei aluksi uskottu. Ja ainahan on valtio-omisteinen RÚV, jota ei kontrolloida takavuosien tapaan poliittisesti ja jolla ei ole minkäänlaisia pankkiyhteyksiä. Ja jonka välityksellä minä katson euroviisut 2011!

Islantilaista mediaväkeä Suomeen

Keskiviikkona 20.4. Þóra Arnórsdóttir ja Svavar Halldórsson saapuvat Islannin yleisradiosta (RÚV) kertomaan islantilaisesta mediasta. Tule kuuntelemaan luentoa ja esittämään kysymyksiä Nifiniin klo 16.15-17.45!

Lupaan raportoida. Tulossa on muutakin mukavaa, kuten koulutusmatka Islantiin toukokuussa.

Sjónni Brink’s Friends edustaa Islantia kevään Euroviisuissa

Kaikki esiintyjät petrasivat semifinaaleista ja latasivat eilen nähtyyn finaalilähetykseen ekstra-annoksen tsemppiä ja läsnäoloa. Islantilaiset valitsivat edustajakseen tuulahduksen menneestä maailmasta: Sjónni Brinkin kappaleen Aftur Heim. Valinta ei varsinaisesti yllätä, vaikka olinkin mielessäni valmistautunut kertomaan Jóhannan voitosta.



Tämän tyyppiset viisut eivät yleensä ole kansainvälisessä kisassa menestyneet, mutta sympaattinen esiintyminen saattaa miellyttää muitakin kuin islantilaisia. Ainakaan näin ammattitaitoista poppoota ei tarvitse Düsseldorfin lavalla hävetä.

Söngvakeppni Sjónvarpsins, Islantilaisten euroviisukarsinta, on edelleen katseltavissa eurovision.tv:ssä. Ehdokkaiden lisäksi ohjelmassa esiintyy mm. Hera Björk. Ne jotka ymmärtävät islantia, saanevat enemmän irti Islantia menneinä vuosina edustaneiden laulajien haastatteluista.

Tänään: Söngvakeppni Sjónvarpsins 2011

Ne jotka jaksavat valvoa, voivat tänä iltana jännittää Islannin Euroviisukarsintojen finaalia. Söngvakeppni Sjónvarpsins lähetetään suorana kello 22.15 (Suomen aikaa) eurovision.tv:ssä. Kisaavat kappaleet löytyvät myös YouTubesta.

Keväistä edustusmatkaa Islannista Düsseldorfiin havittelee seitsemän yrittäjää. Niin ikään tänään nähtävään Suomen finaaliin verrattuna, Islannin finaali on osaamistasoltaan tasaisempi. Myötähäpeää ei tarvitse tuntea, mutta musiikillisesti ei islantilaisilla ole yhtä paljon vaihtoehtoja kuin meillä. Lauluista kolme on balladeja, eikä muitakaan varsinaisesti pirtsakaksi poppikseksi voi haukkua.

Kaikki laulut esitetään islanniksi. Syynä ei ole mikään äkillinen oman kielen buumi vaan kilpailun säännöt. Toivottavasti voittaja esiintyy Saksassakin islannin kielellä.

Haraldur Reynisson: Ef ég hefði vængi

Hyvä piisi syntyy tunnistettavuuden ja yllätyksellisyyden onnistuneesta liitosta. On varmasti subjektiivista kuinka paljon koukkua kappaleeseen kaipaa. Minulle Halli jää vähän latteaksi, vaikka unelma siivistä on pienellä tavalla kaunis laulu. Kitarassa on jotakin toiveikasta ja skandinaavista.

Erna Hrönn Ólafsdóttir: Ástin Mín Eina

Jostakin syystä toisella kuulemalla (takaperoisessa järjestyksessä) olen Erna Hrönnistä ihan toista mieltä kuin aluksi. Tämähän on kelpo! Laulaja on läsnä ja laulaa taitavasti ja eloisasti. Piisissä on tuttuutta - jopa vivahdus entisaikojen viisuista - mutta myös sykähdyttäviä pieniä yllätyksiä melodiassa ja soinnutuksessa. Viulussa on kiva saundi. Tykkään myös ajoittain havaittavasta rytmin pidättelystä.

Jóhanna Guðrún Jónsdóttir: Nótt

Jóhannan ääni ja laulutapa sopivat hyvin englannin kieleen, ja onkin ensin vaikeaa kuunnella hänen lauluaan islanniksi. Jäykästä ja opetellusta esiintymisestä huolimatta, pidän Jóhannasta. Hänen laulunsa täyttää kappaleen sopukat.  En enää osaa sanoa onko Nótt hyvä vai kuitenkin liian tylsä kappale. Se kuulostaa mallikkaasti rakennetulta balladilta, jonka Jóhannan tulkinta mainiosti viimeistelee. Odotan mielenkiinnolla omimman ilmaisun sekä itsevarmuuden löytymistä iän myötä, sillä Jóhanna on ehdotonta tähtiainesta.

Magni Ásgeirsson: Ég Trúi á Betra Líf

Vaikka alun sointukulut sytyttävät ja kappaleessa on dynamiikkaa, jotain jää puuttumaan. Ehkä Magni voisi vielä vähän puristaa karismaa ja voimaa esitykseen. Kertosäe jää vähän jalkoihin. Kappale kasvaa, mutta sfäärit jäävät tavoittamatta. Tauko piisin loppupuolella kannattaisi pohjustaa huolellisemmin ja päättää tujummin.

Jógvan Hansen: Ég lofa

Jógvanin viisu kuulostaa minun korvaani sakin perinteisimmältä islantilaisyrittäjältä. Siinä on menneiden vuosikymmenten teknodiskosävyjä - tällä kertaa rauhalliseen pakettiin sidottuna. Pidän eteenpäin pyörivästä taustasta. Kaipaisin kappaleeseen kuitenkin kunnolla erottuvan C-osan; nosteen lisäksi pysähdyksen hetken. Melodia jää vähän tylsäksi.

Sigurjón's Friends: Aftur Heim

Vasta 36-vuotias Sigurjón Brink kuoli yllättäen tammikuussa jättäen bändinsä karsimaan Euroviisuihin ilman johtotähteään. Kilpailijoistaan positiivisesti erottuvassa piisissä on rento ja lämmin reissutunnelma, ja laulu kertookin kotiinpaluusta. Tykkään vanhan ajan soitinsävyistä, mutta lisäisin harmonian kaveriksi vielä hitusen ryhtiä ja rakennetta. Ainekset taitavat olla jo piisissä, mutta ulottuvuudet pitäisi artikuloida paremmin esiin. Lopussa tempoa/intoa voisi lisätä ponnekkaamminkin.

Matthías Matthíasson & Erla Björg Káradóttir: Eldgos

Eyjafjallajökullin purkauksesta kertova Eldgos alkaa lupaavasti. Ensisekunnit tuovat mieleen Amélie-elokuvan iki-ihanan soundtrackin. Pian kappale hyppää kuitenkin ihan toiseen junaan. En pidä alun intervallikuviosta (ˈɛɪjaˌfjatlaˌjœkʏtl), enkä kappaleessa toistuvista kerrosrakenteista. Piisi kuulostaa korvaani liian kovalta ja kulmikkaalta hevihumpalta. Oopperalaulaja on aivan järkyttävä. Laulumelodioiden sävellajit eivät ainakaan tässä esityksessä kohtaa. Minä haluan oopperani oopperana (mielellään 1800-luvun italialaisena) ja kevyen musiikin sitten erikseen. Kieltämättä efektistä tulee jonkinlainen luonnonvoima tai demoni mieleen, mutta toimiva se ei silti ole. Plussaa persoonallisesta yrittämisestä. Piisi jää mieleen.

Tässä vielä kooste ehdokkaista. Voi olla että Erna Hrönn on suosikkini...

TV-visiitille Islantiin

Pikavinkki tv:n katsojille täällä Suomessa. Noin tunnin päästä TV1:ssä alkavassa Jaakko ja maailmanvalloittajat-sarjan jaksossa vieraillaan Islannissa. Emäntänä toimii Islannin matkaoppaankin kirjoittanut Satu Rämö. Satu vie ohjelman juontajan, Jaakko Selinin, vaellukselle. Kauniita maisemia on siis luvassa.

Ohjelma on katsottavissa Yle Areenassa viikon ajan, ensi viikon lauantai-iltaan saakka. Valitettavasti se ei näy ulkomailla.

Laavaunelmia rakastaa FST5:tä

Talven mittaan suomalaiset on tutustutettu islantilaiskomediaan Yövuorossa (Næturvaktin), ja ensi tiistaina siirrytään päivävuoroon. Sarjan kieroutunut bensa-asemahuumori sopii suomalaisille: molempia pimeyden keskellä vaeltavia kansoja naurattaa samanlainen arkisen musta komiikka. Nykyisin naurua saattaa lisätä tieto siitä, että päähenkilöä - diktaattorinottein huoltoaseman yötä hallitsevaa vanhaa kommunistia Georgia - näyttelee Jón Gnarr. Siis Reykjavíkin nykyinen pormestari.

Tänään FST5 vie katsojansa toisenlaisiin tunnelmiin. Arnaldur Indriðasonin menestysromaaniin Räme (Myrín) perustuva dekkarielokuva kuvaa synkkää ja karua Islantia. Teoksen on ohjannut Baltasar Kormákur, jonka moni muistaa elokuvasta 101 Reykjavík (tai sitten Maaritin esittelemästä elokuvasta Meri). Odotan persoonallista kerrontaa ja kauniita maisemia.

Mikään muu kanava ei tarjoa meille samanlaisia herkkuja kuin FST5; ilman pohjoismaisia sarjoja ja elokuvia televisiotarjonta olisi ohuempaa. Angloamerikkalainen kulttuuri tuottaa suomalaiselle tv-katsojalle paljon hyvää viihdettä mutta vielä enemmän höttöä. Kotimainen tuotanto synnyttää joskus helmiä, mutta pitää meidän saada muutakin. Esimerkiksi Islannissa ja Norjassa tehdään persoonallisia elokuvia, jotka eivät kaupallisia kanavia kiinnosta.

Harmittaa, että viime aikojen ns. pakkoruotsikeskusteluun on vedetty mukaan myös FST5. On esitetty argumenttejä, että Yleisradio panostaisi liikaa pieneen ruotsinkieliseen yleisöön. Höpö höpö. On iso joukko meitä suomenkielisiä katsojia, joiden mielestä FST5 on paras suomalainen tv-kanava. Laavaunelmia rakastaa FST5:tä

Hafið - Islanti elää merestä

Hafið - Meri - sai näytelmäensi-iltansa Islannin kansallisteatterin suurella näyttämöllä jo vuonna 1992. Elokuvaversio tehtiin kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 2002, ja yhä edelleen tarina resonoi ajassa.

Hafið sijoittuu 1990-luvun alkuun, jolloin Islanti salli kalastuskiintiöiden myynnin ja vuokraamisen. Aikoinaan valtiolta ilmaiseksi kiintiönsä saaneet kalastajat saattoivat nyt halutessaan myydä osuutensa markkinahintaan. Toisille kiintiökauppa tarjosi mahdollisuuden eläköityä ja lopettaa elinkeino, jolle jälkipolvesta ei löytynyt jatkajaa. Toisille kaupasta saatu voitto oli helppoa, ylimääräistä rahaa, ja vanhan elinkeinon hylkääminen mahdollisuus uuteen, modernimpaan elämäntapaan. Ne jotka kiintiöitä ostivat, saattoivat toimintaansa laajentamalla parantaa kilpailukykyään maailmanmarkkinoilla.

Murros ei ollut mitätön. Periaatteessa Islannin merialueet ja niissä uiva kala kuuluvat koko kansalle. Käytännössä niistä kuitenkin hyöytyy enää vähemmistö. Kun Ólafur Haukur Símonarson kirjoitti näytelmänsä, Islannissa oli vielä 1100 yritystä, joilla oli oikeus turskanpyyntiin. Vuonna 2010 yrityksiä on jäljellä 66. Kaikenkaikkiaan kalastuskiintiöiden omistajien määrä on pienentynyt 85 prosentilla. Kalastusyhteiskunnasta on tullut jotakin muuta - mutta mitä? Luulenpa että juuriltaan eksyneet islantilaiset etsivät yhä itseään.

Kalastuskiintiöiden keskittyminen harvoihin käsiin mahdollisti uuden varustamo- ja kalateollisuuseliitin nopean rikastumisen. Osa tästä varallisuudesta toimi katalysaattorina Islannin pankkikuplan synnyssä. Tästä kuinkas-sitten-kävikään-perspektiivistä katsottuna näyttää siltä, että jotakin tärkeää on nopeana velloneessa muutosprosessissa menetetty. Elokuvan patriarkan, eläkeikää lähestyvän Þórðurin kysymys tuntuu nyt erityisen ajankohtaiselta:

Lyhytnäköiset kusipäät! -- Mitä he tekevät romutettuaan laivat ja myytyään kiintiöt? Jeeppejä ei voi syödä.

Baltasar Kormákurin ohjaama Hafið on sariitinen perhedraama sukupolvien välisestä kuilusta ja yhden aikakauden rajusta päättymisestä. Tulevaisuus ei tunnu löytyvän cokista kittaavasta nuorisosta, mutta ei se ole ahneissa ja sekopäisissä aikuisissa tai jääräpäisissä vanhuksissakaan. Þórður luottaa kalastuksen ja näivettyvän kyläyhteisön tulevaisuuden ennemmin kaunan kohteensa ja kilpailijansa, kuin oman jälkikasvunsa, käsiin.



Elokuva on kaunis katsoa ja kuunnella. Sen huumori on salakavalaa ja rakentuu pitkälti pohjoisen kalastajakylän villipohjolamaiselle eksotiikalle ja vahvoihin henkilöhahmoihin. Syrjäisen elämänmenon pitelemättömyys toimii kyllä, mutta juoniteemoja on liikaa. Ne peittävät alleen draaman ydinajatuksen; punainen lanka hukkuu juonenpätkiin. Jotakin olisi pitänyt raskia karsia, jotta suurimmaksi osaksi illallispöydän ympärille rakentuva näytelmä pysyisi kunnolla kasassa myös laajemmassa miljöössä liikkuvassa elokuvassa.


PS. Markkinoinnille pyyhkeitä. Kansainväliseen levitykseen lähteneessä dvd-versiossa Elva Ósk Ólafsdóttir on korvattu ilmeisen romantiikannälkäiseksi arveltua suurta yleisöä kosiskelevalla kuvalla vedessä lilluvista rakastavaisista. Kannen perusteella olisin odottanut kohtalaisen tyhjäpäistä romanttista draamaa. Melkein jäi ansaitustikin Eddoja kahminut elokuva katsomatta.


Lähde:
Iceland Review: Owners of Fishing Quota Fewer by 85 Percent

Dagur íslenskrar tungu

Tänään on islannin kielen päivä. Sen kunniaksi - Eiríkur Örn Norðdahl: Höpöhöpö Böks.




Islanninkielinen teksti ja käännös englanniksi löytyvät täältä. Teos löytyy myös englanniksi tekstitettynä. Ö-painotteisen runon innoittaja on kanadalainen kokeellinen runoilija Christian Bök. Eiríkur itse taas on islantilainen runoilija, kirjailija ja kääntäjä, jonka erityisalaa ovat avantgardistiset ääni- ja kuvarunot. Runojen muoto näyttää usein leikittelevän kielen erilaisilla ulottuvuuksilla.

Näin Eiríkurin esiintyvän Oulunsalon Varjakassa elokuun lopussa. Englanninkieliset runot eivät toimineet minulle läheskään niin hyvin kuin riemastuttavat, islanninkieliset diktaattorirunot, joita kuunnellessa saattoi heittäytyä äänimaailmaan - sanat kun ryöpsähtelivät tuntemattomina ryppäinä, joiden merkitysten sisään oli turhaa yrittää. Rytmi ja äänteet tuovat oman, naureskelevankin kerroksensa hirmuhallitsijoista kertoviin välähdyksiin.

PS. Tässä vielä hassulla ruotsalaisella aksentilla esietty runo kylmäverisistä opettajista. En ole päässyt kääntämisessä otsikkoa pidemmälle. :-)

Reykjavíkin modernit valot

Sattumalta tarttui käteeni Kallion kirjastossa Viljo Kajavan runokokoelma Reykjavikin valot vuodelta 1970. En ollut tiennyt teoksen olemassaolosta, mikä johtuu ehkä osin vanhanaikaisesta tyylistä: teos ei ole oikein kestänyt aikaa vaan elää tiukasti modernismin jälkimainingeissa. Runot ovat lyhyitä ja mitattomia. Luonnonkuvaus ja aistihavainnot kytkeytyvät puhujan mielenmaailmaan. Välillä ote on kummallisen arvottava, vaikka lopussa puhutaankin ristiriitojen Islannista.

Kajavan Reykjavíkissa on pimeää ja sateista, mutta synkeydessä voi nähdä kauneutta. Kaupunki on useissa runoissa ikään kuin kesken, ”vielä suolaista vettä valuva vesiväriluonnos”. Kajavan puhuja kysyy: ”Mitä tehdä Reykjavikissa / kun sataa – – ?” Vastaus tulvii rauhaa mutta sisältää ajatuksen kaupungin rikki menemisestä: ”Ei muuta kuin odottaa, / olla hiljaa, / antaa sateen valua lävitseen / ja kaupungin – kuin luonnos – / hajota itseensä.” En aivan saa kiinni ajatuksesta.

Runoissa Islannin luonto on voimakas, eikä ”taivaanlämpö ei koskaan ehdi / tähän maahan, näihin ihmisiin”. Puhuja kokee sekä yhteenkuuluvuutta että irrallisuutta suhteessa luontoon, joka edustaa toisaalta menneisyyttä, toisaalta unimaailmaa. Surrealistisessa runossa rantojen kivet eivät kaipaa puhujan jalkojen töminää tai kätten liikettä. Puhuja ikään kuin hakee yhteyttä luonnon kanssa mutta palaa omaan maailmaansa: ” Polvistun kiville, nousen käsien varassa / käännyn takaisin tajunnan maailmaan.”

Vaikka luontosuhteessa on eri tasoja, pyrkii puhuja usein yhteyteen sen kanssa. Välillä puhuja tuntuu optimistiselta ja puhkuu elinvoimaa: ”Laavakivet, / vyörykäämme yhdessä: / joenuomassa on tilaa, / Gullfossin ryöpyissä / iloisia tähtiä –.” Välillä lähestyminen on turhautunutta: ”Turhaa raapia tätä maata / verestyvin kynsin, / ei pääse lähelle, – – .”

Kokoelman neljännessä osassa puhuja jättää Reykjavikin ”amerikkalaisen levymusiikin saattamana”. Viidennessä ja viimeisessä osassa puhuja tuntuukin katsovan taakseen, osoittaa sanansa islantilaisille ja julistaa: ”Katson suoraan elämäänne – –.” Runoissa vilahtelee coca colaa, amerikanrautoja, ”kymmenittäin tyhjiä votkapulloja” – tämä tuntuu olevan Islannin ruma puoli. Unien maailma on kuitenkin olemassa: ”Mitä kysyitte? Ryyppäävät? / Juovat Coca-colaa, eräät votkaa. / Palaavat myöhään yöllä / unien turvemaailmaan.” Islanti elää kuin jakomielinen.

Itsevarmuudesta huolimatta teoksen viimeinen runo tunnustaa puhujan rajallisuuden. Viljo Kajava kirjoittaa:

En tiedä onko Islanti kaunis vai ruma,
en nähnyt satujen saaren koko kuvaa.
Näin kalastajan hikiset hartiat yöllä,
.....................sanoin: kauniit.
Näin tärkätyn johtajanilmeen päivällä,
.....................totesin: ruma.
(Tulonjako maassa jyrkkä)

Näin lohivirrat, putoukset, voimalaitokset,
haukottelin taidenäyttelyiden
.....................sinipunerville tunturimaisemille,
mutta en tiedä onko vastakohtien Islanti
.....................kaunis vai ruma.

Joka tapauksessa olen kahdesti mielelläni
.....................vanhaan Reykjavikiin tullut
ja melkein mielelläni
.....................kahdesti lähtenyt –

Islannin pluumi ja läiskä

Kuten edellisestä kirjoituksestani saattoi päätellä, Nifinin Islanti-syksy jatkui viime keskiviikkona yhä vain ajankohtaisella tulivuoriteemalla. Luennoitsijana oli Viron geologisen tutkimuskeskuksen johtava seismologi Heidi Soosalu. Helsingin yliopistosta maisterin ja tohtorin tutkintonsa hankkineen Soosalun nimi on tuttu televisiosta ja lehdistä, jotka ovat vuoden mittaan useaan otteeseen hyödyntäneet hänen Islannin tulivuoriin liittyvää asiantuntemusta.

Luento oli informatiivinen ja hauska. Hyvin ajoittunut työreissu mahdollisti sen, että minäkin pääsin luentoa seuraamaan. Yksi monista mielenkiintoni herättäneistä asioista liittyy Islannin syntyyn.

Olin ajattelemattiomasti antanut kunnian Islannin synnystä Atlantin keskiselänteelle. Keskiselänteellä mannerlaatat erkanevat toisistaan muutaman senttimetrin verran vuodessa. Saumakohdasta purkautuu laavaa, ja olin ajatellut Islannin olevan tällaisten laavapurkausten seurausta. Sijainti Atlantin keskiselänteellä selittääkin osaltaan Islannin vulkaanisuutta, mutta merenalaiset saumavuodot eivät ole riittävän suuria, että Islannin kaltainen saari olisi voinut Atlantin pohjasta nousta.

Islannin synnyn taustalla - ja Islannin alla - on pluumi, syvältä syvältä maapallon vaipasta kohoava magmavirtaus. Aluetta pluumin yläpuolella kutsutaan kuumaksi kohdaksi, hotspotiksi. Hotspotin aktiivisuus vaihtelee ajan mittaan, ja jonkin aktivoitumiskauden seurausta on Islannin saari keskellä Pohjois-Atlantia.

Tämä lyhyt pätkä havainnollistaa pluumiasiaa aika mukavasti dramatisoiden:



Kuuma läiskä pysyy paikallaan, maankuoren liikkuessa hitaasti vaipan virtausten kuljettamina. Islannin hotspot, jonka keskus on halkaisijaltaan parisataa metriä sijaitsee Askjan lähistöllä. Samainen kuuma kohta on vastuussa paitsi Islannin myös Färsaarten ja Shetlannin olemassaolosta. Siitä purkautunutta basalttia löytyy myös Itä-Grönlannista ja Irlannin pohjoisrannikolta.


Kuvassa Askjan järvi, Öskjuvatn kesäkuussa 2006. Taustalla uinuu tulivuori Herðubreið.

Lisää kuumasta Islannista voi lukea vaikkapa Wikipediasta:

Hotspot (geology)
Mantle plume
Iceland hotspot
Iceland plume

Jäätikkö tulvii ilman purkaustakin

Grimsvötnistä ei ole tullut Eyjafjallajökullin seuraajaa Islannin tulivuorenpurkaustilastoihin - ainakaan vielä. Muillakin perintöprinsessaehdokkailla - vaikkapa Heklalla ja Katlalla - on siis mahdollisuus kiilata palkintopallille.

Tämänkertainen tulva saavutti huippunsa keskiviikkona ja on sittemmin nopeasti laskennut. Samalla alueen mittauspisteessä seurattu harmoninen tärinä on heikentynyt. Loppuraportin mukaan tulvan kulku on ollut tyypillinen sellaisille Grímsvötnin tulville, joiden yhteydessä ei ole esiintynyt vulkaanista aktiivisuutta.

Sanonko mitä: pettymys! Toivoa ei kuitenkaan kokonaan tarvitse heittää. Grímsvötnin magmakammio on aika täysi, ja nyt tulivuoren yllä on vähemmän jäätikön aiheutamaa vastapainetta... Jökulhlaup kasvattaa tulivuorenpurkauksen mahdollisuutta, vaikkei aina takaakaan sitä.

Pohdin jo keväällä hieman hämmentyneenä jäätikkötulvien ja tulivuorenpurkausten välistä suhdetta miettien, että eivätkö Katlalla vuosina 1955 ja 1999 tapahtuneet tulvat ole merkki siitä, että tulivuori on purkautunut salaa jäätikön alla. Ja että eikö tämä tarkoita sitä, ettei Katlan purkaus ole mitenkään myöhässä. Joidenkin mielestä näin onkin, mutta keskiviikkona Nifinissä luennoinut Heidi Soosalu valaisi perin loogista asiaa laajemmalti.

Jäätikkötulvan resepti on yksinkertainen. Tarvitaan allas, jossa on vettä. Tarvitaan altaan täyttyminen tai rikkoutuminen. Patoutunut vesi voi karata jäätikköjärvestä vaikkapa maanjäristyksen seurauksena. Jäätikkötulvaan ei siis tarvita jään nopeaa sulamista niinkuin olin ajatellut. Sulan veden esiintyminen jäätikön alla on tietysti merkki siitä, että kuumaa magmaa esiintyy suhteellisen lähellä maanpintaa.

Myös tärinägraafien muuttuminen sai tarkemman selityksensä. Vesimassojen vyöryessä syntyy tietysti tärinää. Se näkyy graafeissa korkeampifrekvenssisen, sinisen tärinän lisääntymisenä varsinkin suhteessa matalampitaajuuksisiin vapinoihin. Grímsvötnillä viikolla tallennettu tärinägraafi todistaa siis jökulhlaupin - vaan ei tulivuorenpurkauksen - tapahtumista loka-marraskuussa 2010.


PS. Heidi Soosalu on Viron geologisen tutkimuskeskuksen johtava seismologi ja apulaisprofessori Tallinnan yliopistossa - ja keskiviikkoisen luennon jälkeen yksi lempparitutkijoistani!



Lähteet:

IMO: Jökulhlaup from Grímsvötn subsides
Eruptions: When headlines go wrong (for the Grimsvotn update for 11/4/2010)

Perintöprinsessa Grímsvötn

Grímsvötn Vatnajökullin alla on yksi Islannin aktiivisimmista tulivuorista, ja vaikuttaa siltä, että siitä on tulossa Eyjafjallajökullin seuraaja Islannin tulivuorenpurkaushistoriaan. Viimeksi Grímsvötn purkautui aika tarkkaan kuusi vuotta sitten.

Lisääntynyttä aktiivisuutta alueella on havainnoitu pitkin vuotta. Tänä aamuna mitattiin yli kolmen magnitudin maanjäristyksiä. Myös sulavesien virtaus jäätiköltä (jökulhaup) on alkanut. 

Geofyysikko Páll Einarsson pitää todennäköisenä, että purkaus Grímsvötnillä on käynnissä. Ennuste ei ole kuitenkaan dramaatiinen. Vuoden 2004 purkaus oli kesy ja kesti vain noin viikon. Uusi purkaus on alkanut samaa kaavaa noudattaen. 

Lähteet:

RÚV: Miklar líkur á gosi

RÚV: Hlaup er hafið í Grímsvötnum

 

Se siitä!

Eyjafjallajökullin tulivuorenpurkaus on virallisesti ohi. Se jäi historiaan Euroopan lentoliikenteen lamauttaneen tuhkapilven ansiosta. Purkauksen seurauksia kartoittava Wikipedia-artikkelikin keskittyy lähinnä lentojen peruuntumisen aiheuttamien hankaluuksien listaamiseen.

Einar Már Guðmundssonin Islanti

Islannin palkittu kirjailija Einar Már Guðmundsson kävi Suomessa, mutta kukaan ei ole tainnut kirjoittaa aiheesta mitään. Minustakaan ei ole mediasankariksi, vaikka odotin Nifinin luentoa innolla ja seurasinkin loppuun asti. Luennolla käytetty kieli nimittäin oli islanninsekainen tanska - ei vahvuuksiani, vaikka monet ruotsinkieliset sitä näyttivät ymmärtävänkin.

Einar Már Guðmundsson luki runoja ja puhui kirjoittamisestaan. Hän esitteli aikaisempia teoksiaan ja niiden suhdetta yhteiskuntaan. Yleisöä nauratti, kun kirjailija pohdiskeli maailman muuttumista. Nyky-yhteiskunta lääkitsee ongelmatapauksia (Kaikkeuden enkeleissä sulkee niitä mielisairaalaan), mutta ennen - saagoissa - hankalat tyypit lähetettiin Norjaan. Yleisö sai kuulla muiden muassa Kaikkeuden enkelien ravintolakohtauksen, jossa mielisairaalan asukkaat päättävät nauttia hyvän illallisen. Kohtaus toimii mainiosti myös Friðrik Þór Friðriksson elokuvassa.



Vierailun pohjalla tuntui olevan teos Hvíta bókin - esseekokoelma, jossa kirjailija pohtii yhteiskunnan tilaa ja muutosta ja jolla hän viittaa omien sanojensa mukaan myös Beatlesien teokseen The White Album. Heti alussa tuli kuitenkin selvästi esiin, että samat kysymykset ovat olleet esillä myös aiemmissa, kaunokirjallisissa teoksissa. Einar Már Guðmundsson kertoi aiheuttaneensa reaktioita useilla teoksillaan, mutta kriisin myötä ihmiset olivat yhä suoremmin kiinnostuneita hänen mielipiteistään. Siltä vaikutti Suomessakin. Vähäisestä tiedotuksesta huolimatta salissa oli mukavasti väkeä.

Kirjailijan puheessa lentelivät käsitteet uusliberalismi, kapitalismi, luonnonvarat, politiikka, solidaarisuus, yhteiskunta. Oli kiinnostavaa kuulla Suomen taloususkonnollisessa kontekstissa niinkin rankkaa kritiikkiä - vaikkakin sitten skandinaaviskaksi - ilman, että kyse oli jonkin vasemmistopuolueen keskusteluillasta. Einar Márin Islanti näyttäytyi mikrokosmoksena, joka osoittaa, miten uusliberalismi toimii. Jäljelle jäi toive, että "kapitalisti-idiootit" voisi lähettää Norjaan.

Oikeastaan kuulijan mieleen jäi myös toivoa ja Bob Dylanilta lainattu lause: "Times they are a changing." Einar Már harmitteli, ettei vaikeassa tilanteessa ole kyetty kunnolla keskustelemaan tulevaisuudesta ja esimerkiksi Euroopan unionista. Kukaan ei tiedä, missä EU on kymmenen vuoden kuluttua ja onko Islanti osa sitä. Euroopassa Islanti kuitenkin on. EU:lla tai ilman - Islannin merkitys osana eurooppalaista kulttuuria ja kirjallisuutta on selvä.

---

Törmäsin muuten Einar Máriin ennen luentoa käytävällä ja sain pienen teinikohtauksen. Yritin tervehtiä ja sönkkäsin góðan daginn. Kirjailija kysyi, puhunko islantia, ja sen sijaan, että olisin käyttänyt kielitaidon rippeitäni ja selittänyt, että puhun vähän tai että opiskelen, menin totaaliseen lukkoon ja sain suustani vain typerän nein. Niin noloa - kuin suoraan jostain Einar Már Guðmundssonin teoksesta!

Islantilainen syksy Nifinissä

Pääkaupunkiseudun Islannin-ystäviä hellitään tänä syksynä kokonaisella Katse Islantiin -tapahtumasarjalla. Nifinin syksyssä on luvassa kiinnostavia vieraita, näyttely ja elokuvailta. Itse haluan olla paikalla Helsingin Kaisanimiessa ainakin, kun

• Einar Már Guðmundsson pohtii 13.10., voiko valtion pantata
  
• Tryggvi Felixson, Pohjoismaiden neuvoston vanhempi erityisasiantuntija, maalailee 20.10. Islannille valoisampaa tulevaisuutta kriisin jälkeen
  
• seismologi Heidi Soosalu kertoo 3.11. tulivuoritoiminnasta Islannissa.
  

20.10. vietetään Fiann Paulin Fairy Tales of the Arctic -valokuvanäyttelyn avajaisia, mutta en löytänyt tietoa siitä, kuinka kauan näyttely on pystyssä. Elokuvaillassa 10.11. katsotaan Helga Rakel Rafnsdóttirin ja Hulda Rós Gudnadóttirin Edda-palkittu pienestä kulmakaupasta kertova dokumentti Kjötborg, joka vaikuttaa viehättävältä ja kiinnostavalta ainakin trailerin perusteella.



Islantilainen markkinatunnelma 17.11. houkuttelee myös, vaikka villapaitojen neulonta ja käsityöt eivät olekaan vahvinta alaani.

Skyriä saa nyt Suomesta

Kaverini hoksasi hetki sitten (eläköön sosiaalinen media) Pasilan K-marketin hyllyssä Skyriä. Islantilaisen rahkatyyppisen herkun Suomen valloitusta on odoteltu tässä blogissa kesästä 2006 alkaen - nyt skyr siis on täällä.

Harmi vain, että tänne tuodaan hieman teollisemman makuista skyr.is-vaihtoehtoa eikä selvästi herkullisempaa KEA:n skyriä. Miinus on sekin, että valikoimasta puuttuu - ainakin toistaiseksi - maustamaton skyr, joka on herkkua hillon kera. Suunta on kuitenkin oikea.

Nyt siis kyttäämään kauppojen maitohyllyjä!

Paras puolue

Björk teki musiikin teattereissa pyörivään muumielokuvaan. Aamun Hesarin sunnuntaisivujen lukijat tietävät, ettei Islannin ja muumien yhteistyö pääty tähän. Reykjavíkin pormestari Jón Gnarr kertoi lehdessä keskusteluistaan ihailemansa Muumipapan kanssa ja suunnitelmistaan rakentaa muumimaailma myös Islantiin.

Lehtijuttua ei olisi ilman Islannin poliittista kaaosta, joka synnytti vuonna 2009 uuden, parhaan puolueen - Besti flokkurinn. Puolueen puuhamies on islantilainen koomikko, ja protestipuolueena Besti Flokkurinn jättää varjoonsa kaikki suomalaiset yritykset kritisoida vallanpitäjiä.

Puolueen voima on ironiassa. Ennen kuntavaaleja 2010 Jón lupasi äänestäjille esimerkiksi Disneylandin, uimahalleihin ilmaiset pyyhkeet ja huumeettoman parlamentin vuoteen 2020 mennessä. Yksi lupauksista oli pettää annetut lupaukset. Vaalivideo irvailee tunteisiin vetoaville vaalimainoksille ja islantilaispoliitikkojen tyhjälle jargonille 80-luvun Live Aid -hengessä. Puoluetta on helppo kiittää loistavasta ironiantajusta.



Islannin poliittisessa liikehdinnässä on ollut kiinnostavaa kulttuuriväen aktiivisuus. Puolueen jäsenissä on tunnettuja kulttuurivaikuttajia: esimerkiksi sarjakuvataiteilija Hugleikur Dagsson sekä euroviisujen 2006 Silvia Nightina Suomessa tunnettu näyttelijä Ágústa Eva Erlendsdóttir. Tuskinpa yksikään eurooppalainen valtio kadehtii Islannin tilannetta, mutta silti sitä miettii, miten laimealta suomalainen konsensuspolitiikka vaikuttaa tuulisen saaren viikinkien rinnalla.

Parhaan puolueen kuntavaalikamppanja kyseenalaisti perinteisen politiikan ja sai suuttuneet islantilaiset liikkeelle. Silti tuntuu uskomattomalta, että paras puolue tosiaan sai lähes 35 prosenttia reykjavíklaisten äänistä. Koomikosta tuli pormestari ja vitsistä totta. Toki minuakin mietityttää, olisiko pääkaupungin johtajalla hyvä olla edes jonkinlaista poliittista kokemusta, mutta toisaalta... sekasorron syypäät löytyvät kokeneista poliitikoista ja talouselämän hallitsijoista. Eikä Muumipappa ole huono idoli.

Painavaa puhetta Islannista

Painavaa puhetta Pohjolasta-sarjassa on tullut kesäkuussa Islanti-jakso, jossa kirjailija Hallgrímur Helgason muistelee kattilavallankumousta sekä pankkiromahdusta edeltänyttä yletöntä optimismia. Tavalliselle islantilaiselle optimismi merkitsi velkaantumista:

Kaikki oli mahdollista. Rahaa sai kaikkialta. Jos ei ollut varaa ostaa jotain, siihen sai lainaa. Jos ei pystynyt maksamaan lainaa, sai sitä varten toista lainaa. Lainattiin lisää lainojen maksuun. Kaikki oli mahdollista. Islantilaiset eivät pidä pankkia paikkana jonne voi tallettaa rahaa, vaan sieltä saa rahaa. Se oli ehkä ongelman ydin.

Painavaa puhetta tosiaan. Kyseessä on muuten se samainen tanskalaissarja, jonka ensimmäisessä jaksossa Sofi Oksanen kritisoi Suomen väkivaltakulttuuria. Kritiikki löysi tiensä suomalaislehtien lööppeihin jo viime talvena, kun ohjelma esitettiin Tanskassa.

Islantilaiset todellakin ovat järjettömän velkaantunutta porukkaa. Ulkomaalaisiin valuttoihin sidotut indeksilainat on jälkikäteen todettu laittomiksi, ja Islannissa kiistelläänkin nyt minkälaista korkoa näistä laittomista lainoista kuuluisi velallisten maksaa. Reyjkavíkissä järjestettiin tänään mielenosoituskin kysymyksen tiimoilta.

Hallgrímur tuo esiin myös toisen näkökulman lamaan:

Maalaiset eivät nyt huomaa mitään muutosta. He vain toteavat, ettei heillä mitään lihavia vuosia ole ollutkaan. Heillä on ollut 30 vuoden lama, nyt ei ole mitään muutosta.

Me jälleen kerran myöhään heränneet ehdimme vielä viikon ajan katselemaan ohjelman YLE Areenasta.


Lainausten suomennos: Tuula Tuuva-Hietala.

Lähteet:

Iceland Review: Protest at Central Bank of Iceland, One Arrested
The Iceland Wheather Report: Foreign currency loans deemed illegal

Lisää Islantia telkkarissa

Jos häähumulta malttaa siirtyä hetkeksi islantilaismaisemiin, kannattaa varmaankin katsoa Liikkeellä luonnossa kello 17.25 FST5:lta. Ohjelmatiedot lupaavat Islantia luontokuvaajan silmin, mutta valitettavasti osa on jo toinen.

Islantia telkkarissa - vielä ehtii

Fst5 esittää kesäkuisina tiistai-iltoina islantilaista rikosdraamaa. Tänään kello 22.10 on vuorossa kolmas ja siis toiseksi viimeinen jakso sarjasta Kallion arvoitus, jossa liikutaan myyttien ja murhien maisemissa.

Missasin toisen osan, eikä ensimmäinen antanut lupausta samanlaisesta laadusta kuin varsin moni näkemäni islantilainen elokuva. Juoni tuntui lähinnä kömpelöltä ja luonnon maagiset voimat huvittavilta. Tuuliselle saarelle kaipaavalle rikossarja on kuitenkin mainiota katsottavaa. Laavamaisemat ja islannin kieli saavat draamalliset puutteet unohtumaan.

Ja voihan olla, että ensimmäisen jakson lapsellisuus oli jonkinlaista alkukankeutta.